Browsing by Subject "nuorisopsykiatria"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2016)Depersonalization refers to the experience of alienation from oneself. It is a common symptom, although not so widely studied in adolescents suffering from mental health problems. Depersonalization is a dissociative symptom, of which a main characteristic is loss of coherence on mental functions. However, compared to more severe forms of dissociation, depersonalization is relatively common also in nonclinical populations. The present study takes a closer look at the comorbid symptoms of adolescents experiencing depersonalization. Is there a connection between depersonalization and psychiatric diagnosis categories, severity of depression or anxiety symptoms, or symptoms associated with risk for psychosis? Based on previous studies, it is expected that mood and anxiety disorders and the severity of depressive symptoms as well as suspiciousness and perceptual abnormalities of the psychosis risk symptoms will be positively correlated with depersonalization. This study is part of the Helsinki Prodromal Study by the National Institute for Health and Welfare. The subjects (N=152) were new patients aged 15-18 in psychiatric treatment with various kinds of mental health problems. They were selected for further assessment after initial screening. Depersonalization was assessed with the Prodromal Questionnaire (PQ) depersonalization factor (Therman et al. 2014). The Structured Clinical Interview for the DSM-IV, Clinical Version (SCID-CV) and medical records were used for the diagnostic assessment. Depressive symptom severity was measured with the Beck Depression Inventory and the Beck Hopelessness Scale and severity of anxiety with the Beck Anxiety Inventory. The severity of psychosis risk symptoms was assessed with the Structured Interview of Prodromal Symptoms (SIPS). Mood disorders were associated with depersonalization as hypothesized. A similar association was not detected for anxiety disorders, though depersonalization was modestly positively correlated with the severity of depressive and anxiety symptoms. All of the positive SIPS-symptoms, especially delusional ideas were correlated with the severity of depersonalization. This was the case also with bizarre thinking, focus and attention problems, decreased experience of emotions and self, dysphoric mood and impaired tolerance to stress. These findings indicate that there are differences in the severity of depersonalization depending on the type of comorbid symptoms. For clinical applicability of the results, further study using more detailed definitions of depersonalization is needed.
-
(2018)Tutkielman aiheena on verkostotyö lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkaiden kanssa. Yhteisasiakkailla tarkoitetaan tutkimuksessa samanaikaisesti lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian asiakkaina olevia 13–17 -vuotiaita nuoria ja heidän perheitään. Verkostolla tarkoitetaan toimijajoukkoa, joka liittyy asiakkaan tilanteeseen, ja verkostotyöllä sosiaalityön työtapaa, johon sisältyy yhteistyötä näiden toimijoiden kesken. Tutkimus on laadullinen ja perustuu sosiaaliseen konstruktionismiin ja diskursiivisen verkostotyön tutkimuksen perinteeseen. Tutkimuksen tavoitteena on avata näkökulmia verkostotyön käsitteen moninaisuuteen sosiaalityössä. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Millaisina lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yksiköissä työskentelevät sosiaalityöntekijät kuvaavat yhteisasiakkaiden verkostoja? 2. Millaisia jännitteitä ja voimavaroja sosiaalityöntekijät liittävät lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian väliseen verkostotyöhön? 3. Miten sosiaalityöntekijät käyttävät erilaisia verkostotyön tulkintarepertuaareja? Tutkimusaineisto kerättiin kahdessa fokusryhmähaastattelussa ja kolmessa yksilöhaastattelussa. Haastatteluihin osallistui 12 sosiaalityöntekijää, joista seitsemän työskenteli haastatteluhetkellä nuorisopsykiatrisen erikoissairaanhoidon yksiköissä ja viisi lastensuojelun avo- tai sijaishuollon yksiköissä. Haastatteluiden yhteydessä kukin sosiaalityöntekijä kuvasi yhden valitsemansa asiakkaan verkoston toimijat ja toimijoiden väliset suhteet verkostokarttaan. Aineistojen analysoinnissa hyödynnettiin verkostoanalyysia, sisällönanalyysia ja diskurssianalyysia. Sosiaalityöntekijöiden tekemissä verkostokartoissa nuorten tilanteeseen liitettiin usein laaja kirjo eri toimijoita. Sosiaalityöntekijöiden yhteistyöverkoston näkökulmasta tärkeitä toimijoita olivat nuorten läheisverkostosta huoltajat. Ammatillisista toimijoista korostuivat lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian lisäksi koulun toimijat. Tärkeiksi yhteistyökumppaneiksi nimettiin usein toimijat, joilla on paljon viranomaisvaltaa, kuten lastensuojelun sosiaalityöntekijä ja lääkäri, sekä toimijat, jotka tapaavat nuorta usein, kuten opettaja tai sosiaaliohjaaja. Yhteistyö eri instituutioissa toimivien sosiaalityöntekijöiden välillä ei näyttäytynyt aineistossa erityisen vahvana. Lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteistyötä kuvattiin haastatteluaineistossa välttämättömänä mutta usein jännitteisenä toimintana. Analyysissa jännitteet ja voimavarat jaettiin institutionaaliseen verkostotyöhön, dialogiseen verkostotyöhön ja verkostohallintaan liittyviin tekijöihin. Onnistuessaan verkostotyö näyttäytyi tarkoituksenmukaisesti yhteistyönä, jonka intensiteetti vaihtelee joustavasti nuoren tilanteen ja tarpeiden mukaan. Verkostoneuvottelu polarisoituu helposti kiistaksi siitä, onko nuoren ongelma ja siten ratkaisu ensisijaisesti sosiaalinen vai lääketieteellinen. Sosiaalityöntekijät toivat esiin kritiikkiä sosiaalisten pulmien näkemisestä lääketieteellisinä ongelmina ja toisaalta lääkäreiden vahvaa asemaa kohtaan. Eriytyneissä palveluissa ja kuormittuneessa työtilanteessa työntekijöillä ei vaikuttaisi olevan riittävästi mahdollisuutta keskinäiseen vuoropuheluun, jota tarvittaisiin luottamuksen ja yhteistyön syntymiseksi. Verkostosuhteissa ilmenee neuvottomuutta, vuorovaikutuskatkoksia ja ristiriitoja työntekijöiden välillä, jonka ei haluta näkyvän nuorille ja heidän perheilleen. Verkostotyöhön liitettiin aineistossa erilaisia diskursiivisia puhetapoja. Institutionaalisessa verkostotyön puhetavassa verkosto nähtiin ammattilaisten joukkona. Siinä korostuivat lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian eriytyneet tehtävät nuorten auttamiseksi. Dialogisessa puhetavassa huomio kiinnittyi vuorovaikutukseen verkostossa. Nuoren osallisuuden vahvistamista pidettiin olennaisena tavoitteena ja tehtävänä. Oikeudellinen verkostotyön puhetapa esiintyi muita puhetapoja heikompana, mutta tunnistettavana. Sen avulla muistutettiin nuoren oikeudesta osallisuuteen ja viranomaisten velvollisuudesta yhteistyöhön. Verkostotyön tarve on tunnustettu ja huomioitu lainsäädännössä monin tavoin, mutta sen käytäntö on haastavaa eikä sen sisältö ole yksiselitteinen. Verkostotyön ihanteina pidetään asiakaslähtöisyyttä ja tasa-arvoista dialogia toimijoiden kesken. Nuorten parissa tehtävässä verkostotyössä korostuu lapsioikeudellinen näkökulma: nuoren oikeus erityiseen suojeluun, palveluihin ja osallisuuteen. Niiden toteutuminen käytännössä edellyttää vuorovaikutusosaamista mutta myös rakenteellisten reunaehtojen ja resurssien turvaamista.
Now showing items 1-2 of 2