Browsing by Subject "nuorisorikollisuus"

Maisterintutkielma on laadullinen tutkimus nuorten kokemuksista rikosprosessiin liittyen. Suomessa ei ole tehty aikaisempaa tutkimusta nuorten kokemuksista rikosprosessista ja sosiaalityön tutkimus aiheeseen liittyen on muutoinkin suhteellisen vähäistä. Myös kansanvälistä tutkimusta on nuorten kokemuksien näkökulmasta verrattain vähän. Tutkielman aineisto on kerätty keväällä 2020. Aineisto on kerätty haastattelemalla viittä nuorta, jotka ovat tehneet rikoksen alaikäisenä. Sekä aineiston keruu että analyysi on toteutettu fenomenologisen tutkimusperinteen mukaisesti. Fenomenologiassa olen lähtenyt liikkeelle Husserlin fenomenologiasta ja aineiston olen analysoinut Juha Perttulan analyysimenetelmän mukaisesti. Tutkielman teoreettisena kehyksenä olen hyödyntänyt kriminologian alan tutkimusta nuorisorikollisuuteen liittyen sekä tutkimusta sosiaalityöstä rikoksentekijöiden parissa. Keskeisinä käsitteinä tutkielmassa ovat institutionaalisuus ja nuoruus institutionaalisessa ympäristössä sekä moraalijärjestys. Rikosprosessina tässä tutkielmassa käsitän ajanjakson rikoksen tekohetkestä asian käsittelyyn tuomioistuimessa. Tutkielman yleiset merkitysverkostot muodostuivat rikosprosessin aiheiden ympärille. Tutkielma on fenomenologisen tutkimusperinteen mukaisesti aineistolähtöinen. Saamiani tuloksia vertasin aikaisempaan tutkimukseen rikosprosessista. Tutkielman kannalta keskeisiksi teemoiksi nousivat tasa-arvoinen kohtelu viranomaisessa, nuoren osallisuus ja nuori institutionaalisessa ympäristössä. Nuoret kokivat rikosprosessin kokonaisuudessaan negatiiviseksi. Korostuneesti rikosprosessin ikävin vaihe oli poliisivankilassa kiinniotettuna oleminen. Lastensuojelun sosiaalityö koettiin myös joko hyödyttömäksi tai kokemukset siitä huonoiksi. Nuorten positiiviset kokemukset rikosprosessista liittyivät muun muassa asianajajien ammattitaitoon. Alaikäisenä rikoksen tehneiden nuorten rikosprosessia olisi mahdollista kehittää asiakasystävällisemmäksi esimerkiksi kehittämällä nuorten systemaattista kuulemista ja kiinnittämällä huomiota tasa-arvoiseen kohteluun. Nuorille tulisi myös informoida prosessin kulusta huolellisesti.

Maisterintutkielmassa tarkastellaan nuorisorikollisuuden ja syrjäytymisen ehkäisyyn kehitetyn moniammatillisen pilotointiohjelman, NURRI-toimintamallin, toteutusta prosessiarvioinnin näkökulmasta. Toimintamallin kohderyhmänä ovat 12–29-vuotiaat oululaiset nuoret, jotka ovat syyllistyneet yhteen vakavaan tai useampiin toistuviin rikoksiin, ja joilla on ollut mahdollisesti myös muuta ongelmakäyttäytymistä. Tutkielmassa tarkastellaan asiakkaiden kokemuksia toimintamalliin osallistumisesta sekä toimintamallin merkityksiä asiakkaiden elämässä. Lisäksi selvitetään, minkälaisten mekanismien kautta toiminta mahdollisesti vaikuttaa asiakkaiden desistanssiin eli rikosurasta luopumiseen. Tutkielmassa myös taustoitetaan Oulun nuorisorikollisuuden kehitystä tilastojen perusteella. Tutkielman teoreettisena taustana ovat laadullisen arviointitutkimuksen perspektiivi sekä kriminologinen sosiaalisen kontrollin teoria ja desistanssiteoria. Laadullisen prosessiarvioinnin avulla interventioiden toteutusta tarkastellaan sisältä päin, jolloin saadaan tietoa toiminnan käytännön toteutuksesta ja asiakkaiden kokemuksista. Prosessiarvioinnilla ei saada tietoa intervention pitkän aikavälin vaikuttavuudesta, mutta sen avulla saadaan tietoa niistä mekanismeista, jotka voivat olla yhteydessä intervention vaikuttavuuteen. Sosiaalisen kontrollin teoria liittyy yksilön ja yhteiskunnan välisiin siteisiin, ja desistanssiteoriassa korostetaan yksilön rikosurasta luopumista ja sen vaiheita. Aineistona käytetään toimintamallin asiakkaiden haastatteluita. Aineisto kerättiin puolistrukturoitujen teemahaastatteluiden muodossa, ja haastatteluita varten laadittiin teemahaastattelurunko. Haastatteluaineiston analyysissa käytettiin laadullisen sisällönanalyysin sekä temaattisen analyysin menetelmiä. Tilastokatsauksen aineistona hyödynnettiin Rikos- ja pakkokeinotilastoa sekä Kouluterveyskyselyä. Tilastokatsauksen näkökulma on kuvaileva ja vertaileva. Keskeiset tulokset osoittavat, että haastateltavien kokemukset toimintamalliin osallistumisesta ovat myönteisiä ja hyödyllisiä heidän desistanssiprosessinsa kannalta. Onnistuneeseen asiakaskokemukseen vaikuttavat luottamuksellinen suhde työntekijöiden kanssa, mielekkäät toimintamuodot ja toiminnan vapaaehtoisuus. Toimintamalliin osallistumisella on kokonaisvaltainen merkitys haastateltavien hyvinvoinnin ja desistanssiprosessin ylläpidossa. Osallistumisen aikana haastateltavien elämässä on tapahtunut positiivisia muutoksia riskikäyttäytymisen vähenemisen suhteen. Keskeisiä toiminnan hyödyllisyyttä korostavia mekanismeja ovat työntekijöiden rooli tukihenkilönä, haastateltavien ajattelutapojen muutokset sekä oma motivaatio muutokseen. Tulokset antavat tukea sosiaalisen kontrollin teorialle. Toimintamalliin osallistumisen myötä tapahtuneet muutokset riskikäyttäytymisessä ja ajattelutavoissa heijastavat sitoutumista yhteiskunnan laillisiin toimintoihin ja yhteiskunnan sääntöjen arvostamiseen. Tulokset tukevat myös desistanssin prosessiluonnetta korostavaa teoriaa, jonka mukaan yksilön rikosurasta luopuminen ei tapahdu yhdessä hetkessä, vaan kyseessä on jatkuva prosessi. Tulosten perusteella esitetään, että jatkossa nuorisorikollisille suunnattujen interventioiden toteutuksessa tulisi huomioida kokonaisvaltainen lähestymistapa asiakkaan ongelmiin. Lisäksi toiminnassa tulisi panostaa luottamuksellisen asiakassuhteen luomiseen. Interventioiden arvioinnissa ja kehittämisessä tulisi huomioida entistä paremmin nuorten omat kokemukset interventioiden toteutuksesta.

Suomessa on aikaisemmin tutkittu esimerkiksi poliisien ja vartijoiden nuoriin kohdistamaa kontrollia ja sen jakautumista. Samaan aikaan on esitetty, että nuoriin kohdistuva kontrolli ja valvonta olisi viime vuosina lisääntynyt. Koulu on jäänyt kontrollin kriminologisessa tutkimuksessa vähemmälle huomiolle. Siksi tässä tutkimuksessa tarkastellaan koulussa tapahtuvan valvonnan jakautumista suomalaisten peruskoulun 9.-luokkalaisten (15¬–16-vuotiaat) keskuudessa. Aineistona on Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin vuonna 2016 keräämän Nuorisorikollisuuskyselyn tilastoaineisto. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa vuoden 2014 perusopetuslain muutos, jossa koulujen opetushenkilökunnalle myönnettiin laajemmat oikeudet tarkistaa oppilaiden henkilökohtaisia tavaroita sekä takavarikoida kiellettyjä tai vaarallisia esineitä tai aineita. Nämä tarkastustoimenpiteet ovat tässä tutkimuksessa valvonnan mittari. Tilastollista monimuuttuja-analyysiä hyödyntämällä tutkitaan, mitkä taustatekijät selittävät tarkastukseen joutumista. Tutkimus tarjoaa tietoa tarkastusten yleisyydestä sekä kontekstista, jossa niitä tehdään. Tilastollista analyysia täydennetään avovastausten lyhyellä erittelyllä ja analyysillä. Aiemmassa tutkimuksessa on havaittu, että kouluissa tapahtuva kontrolli kohdistuu etenkin poikiin, rikosaktiivisiin nuoriin, sekä etnisiin vähemmistöihin. Myös perhemallilla, kaupunkiasumisella sekä sosioekonomisella taustalla on havaittu olevan yhteys koulussa tapahtuvaan kontrolliin. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana toimivat leimaamisen vaikutusta korostava leimaamisteoreettinen näkökulma sekä itsekontrolliteoria. Analyysissa tarkasteltiin sukupuolen, perheen taloudellisen tilanteen, maahanmuuttajataustan, kuntatyypin, koulusuuntautumisen ja –menestyksen, rikosaktiivisuuden sekä itsekontrollin vaikutusta tarkastukseen joutumisen todennäköisyyteen. Tarkastuksiin joutuminen on suhteellisen harvinaista: noin seitsemän prosenttia kaikista nuorista kertoi olleensa tarkastuksessa vähintään kerran lukuvuonna 2015¬–2016. Tulokset antavat tukea sekä itsekontrolli- että leimaamisteorialle. Kaikista muuttujista rikosaktiivisuus oli selvästi voimakkain selittävä tekijä: kaikkein rikosaktiivisimmat nuoret joutuvat yli neljä kertaa todennäköisemmin tarkastukseen kuin ne nuoret, joilla ei ollut rikostaustaa. Myös matalalla itsekontrollilla on todennäköisyyttä lisäävä vaikutus. Pojat joutuvat useammin tarkastukseen kuin tytöt. Myös ammattikoulusuuntautumisella ja heikolla keskiarvolla on yhteys tarkastusten todennäköisyyteen. Maahanmuuttajataustalla, perheen tulotasolla, perhemuodolla tai asuinpaikkakunnalla ei havaittu olevan yhteyttä. Vaikuttaa siltä, että Suomessa tehdään tarkastuksia koko maassa koulun koosta ja sijainnista riippumatta. Yleisin mainittu syy tarkastukseen oli tavaroiden tarkastus lunttilappujen varalta. Tarkastukset ovat harvinaisia, mutta ne kasautuvat etenkin koulussa heikosti menestyville pojille. Koulussa tapahtuvan valvonnan ja sukupuolen välistä yhteyttä olisi syytä tutkia lisää rikosaktiivisuudesta riippumattoman vinouman selittämiseksi.

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, millaisia diskursseja nuorisorikollisuudesta syntyy uutisten asiantuntijapuheessa ja millaisia ongelmia sekä ratkaisuja näissä diskursseissa esiintyy. Tutkimusaineisto koostuu 38 uutisartikkelista, jotka on kerätty 1.1.2023-31.12.2023 aikavälillä Helsingin Sanomien ja Ylen verkkomedioista. Tutkimus on laadullinen ja tutkimusmenetelmänä käytetään kriittistä diskurssianalyysia. Tutkielmassa havaittiin kolme diskurssia, jotka ovat polarisoitumisen, katujengiytymisen ja rikollisuuden glorifioinnin diskurssit. Polarisoitumisen ja katujengiytymisen diskurssit ovat hallitsevammassa asemassa kuin rikollisuuden glorifioinnin diskurssi. Polarisoitumisen diskurssissa nuorisorikollisuuden nähdään raaistuneen ja vakavoituneen pienen rikosaktiivisen joukon keskuudessa. Katujengiytymisen diskurssissa keskustellaan suhteellisen uudesta rikoskäyttäytymisen muodosta, katujengiytymisestä, jota voidaan pitää normaalista rikoskäyttäytymisestä poikkeavana. Rikollisuuden glorifioinnin diskurssissa nuorten parissa havaitaan rikollisen elämäntavan ja rikollisuuden ihannointia. Asiantuntijat peräänkuuluttavat kulttuurituotannon vastuuta ja pohtivat, millaisia vaikutuksia esimerkiksi rap-musiikilla ja true crime -sisällöllä on nuorten rikoskäyttäytymiseen. Muodostuneet diskurssit vaikuttavat siihen, millainen representaatio nuorista ja nuorisorikollisuudesta syntyy. Tutkielmassa otetaan huomioon myös uutismedian rooli näiden mielikuvien tuottajana, kuten toimittajien tekemät journalistiset valinnat.

Maisterintutkielmassa käsitellään nuorten rattijuopumusrikollisuutta ja rattijuopumusten torjuntaa viranomaisten näkökulmasta. Tutkimuskohteena ovat nuoret eli 15–24-vuotiaat heidän korkean liikenneriskinsä ja merkittävän rikollisuuden ennaltaehkäisyn tarpeen vuoksi. Tutkielma on toteutettu kvalitatiivisena kriminologisena tutkimuksena. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii kriminologinen rutiinitoimintojen teoria ja rikosten tilannetorjuntateoria. Rutiinitoimintojen teoriassa rikollisuudelle kuvataan tyypillisimpiä aikoja ja paikkoja. Tilannetorjuntateoriassa keskitytään rikostilanteiden ehkäisemiseen. Rattijuopumusten ajankohtaista tilannekuvaa antavat Tilastokeskuksen tilastot ja ilmiötä sekä tehokkaita torjuntakeinoja kuvaavat aiemmat tutkimukset. Tutkielmassa selvitetään, millainen on viranomaisten tämänhetkinen tilannekuva nuorten rattijuopumuksista. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, miten nuorten rattijuopumuksia voidaan torjua kriminologisten teorioiden, aiemman tutkimuksen ja viranomaisten näkökulmasta, sekä miten teorioissa esitetyt torjuntamenetelmät vertautuvat poliisiviranomaisten näkökulmiin ja kehitysideoihin. Tutkielman aineisto koostuu poliisiviranomaisten yksilöhaastatteluista. Haastatteluaineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Aineiston analyysi toteutettiin laadullisena teoriaohjaavana sisällönanalyysina. Maisterintutkielman tulokset osoittavat, että viranomaisten näkemys tämänhetkisestä nuorten rattijuopumusilmiöstä on ajankohtainen ja yhteneväinen tilastotietojen kanssa. Huumerattijuopumukset ovat lisääntyneet runsaasti ja alkoholirattijuopumukset ovat vähentyneet. Teorioissa ja aiemmassa tutkimuksessa esitellyt rattijuopumusten torjuntakeinot ovat viranomaisten mukaan tehokkaita, mutta vaativat tarkastelua ja muutoksia. Kiinnijäämisriskin lisääminen, näkyvä valvonta ja rattijuopumusratsiat toimivat tehokkaimpina rattijuopumuksia torjuvina keinoina. Nuorille suunnattu rattijuopumuksia sekä päihteitä koskeva valistus ja kampanjat, toisin sanoen realistisen tiedon lisääminen, ovat tehokkaita ennaltaehkäisykeinoja. Alkolukon tehokkuus ja käytön kannattavuus sekä päihteiden saatavuuden rajoittaminen herättävät ristiriitaisia mielipiteitä viranomaisten, aiemman tutkimuksen ja teorian välillä. Jatkotutkimukselle on tilaa ja sitä on mahdollista tehdä muidenkin kriminologisten teorioiden näkökulmasta. Lisäksi torjuntakeinoja olisi mahdollista tarkastella ensikertalaisten ja uusintarikollisten osalta. Etenkin rattijuopumusten torjuntakeinojen ja rikosseuraamusten vaikuttavuusarviointia tulisi tehdä.

Objectives: Juvenile delinquency and substance use are significant social problems. Delinquency and substance use started in adolescence often lead to lifetime persistent behavior patterns. According to previous research the most important individual factor in relation to juvenile delinquency and substance use is personality and one of the most important environmental factors in relation to these behaviors is parental monitoring. In this study I tried to replicate earlier results on the links of personality and parental monitoring with juvenile delinquency and substance use. Moreover I examined the quality of interactions between the Big Five personality traits and parental monitoring in relation to juvenile delinquency and substance use; these interactions have not been studied comprehensively before. Methods: Data for this study was taken from the Finnish national delinquency survey from 2012 collected by the National Research Institute of Legal Policy. The sample consisted of 8914 Finnish 6th and 9th grade pupils (age range 12–17). I analyzed the amount of self-reported criminal acts from the previous year in three classes of crime: aggressive and non-aggressive criminal acts as well as substance use (incl. alcohol use). I used multinomial logistic regression to examine the links of the Big Five personality dimensions, parental monitoring and their interactions to different classes of criminal acts. In each class of crime I compared separately occasional and repetitive offenders to those who reported minimal amounts of criminal acts. Results and conclusions: Parental monitoring had strong positive links to all classes of crime independent of the amount of criminal acts. Agreeableness and conscientiousness had negative relationships with all criminal behavior following previous research. Extraversion in turn had positive relations to all crime contrary to many previous results. Personality traits and parental monitoring had two separate kinds of interactions: in many occasions when parental monitoring was lower some personality trait was reduced in its power to predict criminal acts; contrary to this the positive relationship of extraversion to repetitive aggressive crime raised as parental monitoring decreased in amount. The significance of parental monitoring in relation to juvenile delinquency and substance use is highlighted in my results. According to my results it will be profitable to put effort in reinforcing parental monitoring to fight juvenile delinquency and substance use.

Objectives Adolescents placed in reform schools (RS) are a special group with a risk for many types of lifetime problems. Previous studies on psychiatric morbidity among RS population indicate a wide spectrum of disorders among this population, but more representative information is needed. This follow-up study investigates the prevalence of psychiatric diagnoses among five cohorts of individuals with a history of RS placement. The prevalence rates are also compared to a matched general population sample. Methods The study sample consisted of a complete national cohort of all 1099 people placed in a reform school on the last day of the years 1991, 1996, 2001, 2006 or 2011, and information on psychiatric diagnoses, grouped into eight categories, was collected from the care register of specialized health care. The reform school subjects were compared to a population control group (n = 5437) matched by age, sex and place of birth, the follow-up time being 18 to 38 years. Results Among the individuals with a RS background, 57.4% had at least one diagnosis during the follow-up time, compared to 6.8% among the controls. 30.1% were diagnosed with conduct disorder and ADHD -category diagnosis, 26.4% with substance use disorder, 16.7% with affective disorder, 9.7% with personality disorder, 8.1% with schizophrenia spectrum disorder, 7.0% with mental retardation, 5.8% with disorder of psychological development, and 8.1% with other childhood disorder. All diagnoses were significantly more prevalent among the RS than control group. Conclusions The results of this study contribute to the earlier knowledge indicating that different psychiatric disorders are highly prevalent in RS population and that problems persist also after RS, reminding about the continuous need for support in this population.

Objectives. A relatively small group of people are responsible for disproportionate amount of offenses which cause significant monetary and societal costs. It has been important to recognize different risk and protective factors for chronic offending in youth to develop effective treatment and preventive strategies. One subgroup of offenders who commit many offenses are individuals with high psychopathic traits. However, not all psychopathic individuals commit crimes and some seem well adjusted to society. High intelligence is considered as a protective factor from chronic offending. This study examines the relationship of psychopathic traits and intelligence on juvenile delinquency with seven-year long follow up design. Methods. The data of the study was employed from the Pathways to Desistance longitudinal study which material was collected in between 2000 - 2010. The sample included all male juvenile offenders (n=1170) from the cities of Phoenix and Philadelphia in the United States of America. The participants were 14 - 19 of age at the beginning of the study and 21 - 26 at the end. Psychopathic traits were assessed with PCL:YV and intelligence with WASI. The relationship of psychopathic traits and intelligence on delinquency was examined with binary logistic regression analysis. As well as the moderating effect of intelligence on the relationship between psychopathic traits and delinquency. Delinquency was assessed separately for violent and income related crimes based on the self-report of the participants with SRO method. Results and conclusions. High psychopathic traits were related to a higher risk for both violent and income offending in every measurement year of the seven year follow up. In addition, high psychopathic traits were related to a higher risk for faster rate of recidivism and to the continuity of criminal activity. Intelligence did not have either increasing or decreasing effect on delinquency and it did not have any moderating effect on the relationship between psychopathic traits and delinquency. However, further studies are needed to examine more closely the observed relationships, possible mediating factors and other risk and protective factors for crime. The results indicate that the risk and protective factors for delinquency in youth with high psychopathic traits needs to be intervened as early as possible to achieve effective treatment and preventive results.

Nuorten tekemät rikokset ylittivät uutiskynnyksen kiihtyvällä tahdilla vuodesta 2020 lähtien. Yhteiskunnallisesti nuoruuteen suhtautuminen on ongelmakeskeistä ja kaikki nuorten normeja rikkova käyttäytyminen nähdään uhkana yhteiskuntarauhalle. Nuorisorikollisuuden katsotaan herättävän aivan poikkeuksellisen vahvoja moraalitunteita aikuisissa. Nuoruus on kuitenkin ihmiselämässä kaikkein rikosaktiivisin ajanjakso ja aivan normaaliinkin nuoruuteen voivat kuulua lievät rikokset. Tämän maisterintutkielman tarkoituksena on uutisartikkeleiden sisältöjä analysoiden nostaa esiin, millaista kuvaa uutisartikkeleiden diskursseilla rakennetaan rikoksia tekevistä nuorista sekä paikantaa, millaista todellisuutta nämä diskurssit rakentavat. Aineistona toimivat uutisartikkelit sekä pääkirjoitukset Helsingin Sanomissa 1.1.2020-31.12.2023, joissa käsitellään nuorisorikollisuutta. Aineisto on analysoitu kriittisen diskurssianalyysin avulla ja tutkimuksen tietoteoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi. Aineistosta paikansin neljä diskurssia, jotka ovat: nuoret ryhmätoimijoina, maahanmuuttajataustaiset nuoret, nuoret interventioiden kohteena ja väkivaltaiset nuoret. Tutkielman johtopäätös on, että Helsingin Sanomien uutisartikkeleista piirtyvä kuva nuoruuden tilasta on huolikeskeinen ja yksipuolinen.

Tämä tutkielma tarkastelee Helsingissä toimivan, nuorten rikosprosessin parissa työskentelevän moniammatillisen viranomaistyöryhmän näkemyksiä tämänhetkisestä nuorisorikosprosessista. Työryhmässä on edustus käytännössä kaikista niistä viranomaisista, joita rikosprosessiin joutunut alaikäinen nuori tapaa prosessin aikana. Tutkielman tavoitteena on havaita nuorten rikosprosessissa sellaisia tekijöitä, joita muuttamalla tai kehittämällä rikosprosessi olisi siihen joutuneen nuoren näkökulmasta joutuisampi ja nuoren kokonaistilannetta hyödyttävämpi. Työryhmä on keväästä 2018 pohtinut niin kutsutun lean -johtamisopin hyödyntämistä rikosprosessin jouduttamiseksi. Tästä syystä leanin perusteoriaa sekä sen hyödyntämistä julkisen sektorin toiminnassa esitellään osana tutkielmaa. Nuoret ovat kriminaalipolitiikan näkökulmasta kiinnostava erityisryhmä, ja nuorten rikosprosessi eroaa aikuisten rikosprosessista monella tavalla. Yksittäisenä suurena erona korostuu laajamittaisen viranomaisverkoston ja nuoren kokonaisvaltaisen tilanteen selvittäminen, sekä tähän liittyen sosiaalitoimen osuus kokonaisprosessissa. Tutkielma esittelee nuorisorikosprosessin rikosoikeudellisesta ja kriminaalipoliittisesta näkökulmasta. Nuoruus on mahdollisen jatkuvan rikollisen käyttäytymisen näkökulmasta aktiivista rikoksentekoaikaa. Tämän takia tutkielma kuvailee myös kriminologian nuorisorikollisuutta selittäviä tekijöitä sekä pohdintaa, miten rikollisuutta ylipäätänsä voidaan ennaltaehkäistä. Tutkimuksen aineisto kerättiin syksyllä 2018. Aineisto koostui työryhmän kaikkien viranomaistahojen haastatteluista. Aineistossa esiintyy poliisin nuorisoryhmän, syyttäjien, käräjäoikeuden tuomarin, lastensuojelun sosiaalityön, nuorten rikosasioiden ja oikeusedustuksen sosiaalityön, rikosseuraamustyön sekä sovittelutoiminnan näkökulmaa rikosprosessista, nuorisorikollisuudesta ja rikosprosessin aikaisen viranomaisyhteistyön sujumisesta. Aineisto analysoitiin hyödyntämällä aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Analyysin ympärille kehittyi viisi pääteemaa, joiden kautta tutkimuskysymykseen oli mahdollista vastata. Nuorten rikoksentekijöiden kanssa työskentelevät viranomaiset näkivät nuoret selkeänä erityisryhmänä, joiden seuraamusten tulisi olla mahdollisimman lieviä ja nuoren kokonaistilannetta edistäviä. Nuorissa rikoksentekijöissä havaittiin selkeä jakauma yksittäisen rikoksen tehneiden nuorten ja rikoskierteessä olevien nuorten välillä. Tämä jakauma näyttäytyi palvelujen laadussa ja ennaltaehkäisemisen tavoitteissa. Rikosoikeuden keinot puuttua nuorisorikollisuuteen nähtiin viimesijaisina, joskin tarpeellisina. Tämänhetkisessä rikosprosessissa nähtiin olevan paljon hyviä käytäntöjä, joiden kehittämistä tulisi jatkaa. Suurin viimeaikainen yksittäinen uudistus, poliisin nuorisoryhmän perustaminen maaliskuussa 2018, keräsi kiitosta. Yhteistyön poliisin ja etenkin sosiaaliviranomaisten välillä nähtiin parantuneen ryhmän perustamisen myötä. Rikosprosessia hidastavia tekijöitä sekä ylimääräistä, jopa turhaa työtä tuottavia käytäntöjä nähtiin olevan muutamassa menettelytavassa. Toisaalta ongelmia havaittiin myös yksittäisten organisaatioiden rakenteissa ja resursseissa. Rakenteellisiin ongelmiin rikosprosessin kehittämisen ei nähty voivan vaikuttaa. Suurimpana yksittäisenä esteenä nuoren kokonaisvaltaiselle auttamiselle rikosprosessissa näyttäytyi rikosprosessin mielletty pirstaleisuus. Viranomaiset näkivät, että puutteellinen työnjako ja tiedonkulku sekä epäselvät vastuualueet aiheuttavat tilanteen, jossa millään viranomaisella ei ole päävastuuta nuoren hyvinvoinnista ja palveluohjauksesta rikosprosessin aikana. Tämän seurauksena nuori jää melko yksin prosessin ajaksi. Prosessissa nyt mukana olevista viranomaisista päävastuun nähtiin ensisijaisesti olevan lastensuojelun, mutta osittain myös rikosasioiden ja oikeusedustuksen yksikön harteilla. Nykymallissa tämän vastuunkannon nähtiin olevan puutteellista. Viranomaiset pohtivat yhtenä ratkaisuehdotuksena mahdollisuutta perustaa yksikkö, jonka ainoa tehtävä olisi nuoren tukeminen ja tiedottaminen koko prosessin ajan, mahdollisesti myös sen yli. Tutkimuksen tulokset koskien nuorisorikosprosessin omalaatuisuutta ovat linjassa suomalaisen kriminaalipolitiikan tavoitteiden kanssa. Aineistossa näkyi selkeästi nuorisorikollisuuden yhteiskunnallisiin haasteisiin liittyviä kommentteja, muun muassa liittyen polarisoitumiseen ja syrjäytymiseen. Tulokset toimivat pohjana työryhmän jatkotyöskentelylle ja työryhmä voi hyödyntää tutkimuksen tuloksia parantaakseen niin keskinäistä yhteistyötään, kuin nuorten rikosprosessia kokonaisuutena.