Browsing by Subject "psyykkiset vammat"

Toisessa maailmansodassa Suomen armeija sai hoitaakseen sodassa sodan psyykkisiä uhreja. Sodan aikana tietoisuus sodan aiheuttamista psyykkisistä vammoista ei ollut laajaa eivät hoito- ja korvausperiaatteet olleet samalla tasolla, kuin nykyään. Moni sodankäynyt olisi kaivannut sodan jälkeen tukea psyykkisiin vammoihinsa. Tietämättömyyden sekä valtion voimavarojen rajallisuuden takia korvauksia sodan aiheuttamista näkymättömistä vammoista sai todella harva veteraani. Lääketiede kuitenkin kehittyi 1900-luvun jälkipuoliskolla huomattavasti neurologian ja psyykkisten vammojen osalla. Vietnamin sota toi julkisuuteen sodasta palanneet psyykkisesti vammautuneet sotilaat. Kuitenkin 1990-luvulle tultaessa korvausta henkisistä vammoista oli saanut vain 152 sotaveteraania vaikka sodan henkinen uhriluku todennäköisesti oli paljon suurempi. Tässä tutkielmassa keskityn psyykkisesti vammautuneiden sotilaiden saamiin korvauksiin ja korvauspolitiikkaan osana veteraanien kunnianpalautusliikettä vuosituhannen vaihteen Suomessa. Tärkeänä lähteenä tutkimuksessani ovat Valtiokonttorin arkistosta saadut korvausasiakirjat, Sotainvalidien Veljesliiton arkistosta saadut materiaalit ja 1990-luvulla käyty keskustelu psyykkisten vammojen korvauspolitiikasta. Veteraanien aseman muutosta tutkin mm. lehtiartikkeleiden ja tutkimusten avulla. Uusnationalistisen kehityksen avainhenkilönä tutkielmassani on jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth, johon mielestäni 1990-luvun muutos kiteytyi hyvin. 1990-luvulle tultaessa Suomi vapautui niin ulko- kuin sisäpoliittisesti Neuvostoliiton romahdettua. Vanha vihollinen katosi kartalta ja Suomi selviytyikin voittajana. Vaikka sotaa oli muisteltu jo aiemmin muun muassa patsaita pystyttämällä sekä esimerkiksi Kansa taisteli -lehdessä muuttui sodan muistelu vuosikymmenen vaihteessa Neuvostoliiton heikentyessä entistä näkyvämmäksi. Veteraanit kutsuttiin itsenäisyyspäivän juhliin presidentin linnaan ja heitä ryhdyttiin kohtelemaan kunniakansalaisina, joille nuoremmat sukupolvet omasivat kunniavelan. 1950- ja 60-lukujen taitteessa alkanut nuorisoradikalismi ja veteraanien sekä isänmaallisuuden hylkääminen sai väistyä uusnationalismin tieltä. Toisaalta 1990-luvulla alkanut lama pakotti kansakuntaa uuden ”torjuntavoiton” tavoitteluun. Vaikka veteraanien yhteiskunnallinen asema koheni huomattavasti ei sillä ollut näkyvää vaikutusta psyykkisten vammojen korvauspolitiikkaan. 1990-luvulle tultaessa Sodasta oli kulunut jo aikaa ja psyykkisten vammojen osoittaminen sodasta johtuviksi oli hankalaa. Korvausten niukkuuteen vaikuttikin näytön puute sodanaikaisesta traumatisoivasta tapauksesta. Lisäksi silloisessa Tapaturmavirastossa asiantuntijalääkäreinä toimineet henkilöt eivät suhtautuneet suopeasti sodan aiheuttamiin psyykkisiin vammoihin. Vaikka psyykkisten vammojen hoitoon ja korvaamiseen 1990-luvulla kannusti itse tasavallan presidentti Ahtisaarikin, hiipui korvauspolitiikan käsittely 2000-luvulle tultaessa.