Browsing by Subject "suojeluobjekti"

Tiivistelmä - Referat – Abstract Rahanpesulla tarkoitetaan tekoa tai tekokokonaisuutta, jonka päämääränä on peittää tai häivyttää rikoksen tuottaman hyödyn tai omaisuuden alkuperä. Rahanpesemiseen liittyy taloudellista hyötyä tuottaneen esirikoksen tekijän pyrkimys rikoksesta saadun taloudellisen hyödyn alkuperän salaamiseen. Rahanpesemisen jälkeen hyöty lopulta kuitenkin palautuu esirikoksen tekijälle, joko omistus– tai hallintaoikeuksin. Rahanpesurikosten tausta on vahvasti kansainvälinen: rahanpesun kriminalisointi perustuu kansain¬välisiin instrumentteihin ja EU–lainsäädäntöön. Rahanpesun kriminalisoinnin tavoitteet kansainvälisissä instrumenteissa ovat laajentuneet alkuperäisestä kansainvälisen laittoman huumausainekaupan torjunnasta turvaamaan kansainvälisen rahoitusjärjestelmän puhtautta ja luotettavuutta sekä demokraattisen yhteiskuntajärjestelmän suojelua yleisesti vakavan rikollisuuden haitoilta. Viimeaikaisessa kehityksessä erityisesti terrorismin torjunta sen rahoitukseen puuttumalla on ollut keskiössä rahanpesurikosten tavoitteiden määrittämisessä. Suomen rikosoikeudessa yleisesti hyväksytyn käsityksen mukaan kriminalisoinneilla pyritään saavuttamaan yhteiskunnallisesti ajatellen jotain arvokasta: oikeushyvien suojelua. Oikeushyvien suojelun periaate on kiinteässä yhteydessä asianomistaja–aseman määrittämiseen, sillä Suomen rikosoikeudessa asianomistajana lähtökohtaisesti pidetään sitä, joka on rikoksella välittömästi loukatun, kriminalisoinnin suojeluobjektina olevan oikeushyvän haltija. Tämän vuoksi kunkin rangaistussäännön suojeluobjektin tunteminen on keskeistä vastattaessa kysymykseen asianomistajan asemasta. Rahanpesun suojeluobjekti on kuitenkin jäänyt sekä kansainvälisisissä instrumenteissa että kansallisella tasolla epämääräiseksi ja yhä laajenevaksi argumentoinniksi, eikä kysymykseen rahanpesun asianomistajuudesta ei kuitenkaan ole helppo antaa yksiselitteistä vastausta. Oikeuskirjallisuudessa useimmiten on todettu, että rahanpesulla ei ole asianomistajaa. Tämä näkemys perustuu ajatukselle siitä, että rahanpesun kriminalisoinnilla suojattavat oikeushyvät ovat ensisijaisesti yhteisöllisiä ja abstrakteja. Rahanpesu kriminalisoimalla pyritäänkin ensisijaisesti suojelemaan yhteisöllisiä oikeushyviä, kuten rahoitusjärjestelmän puhtautta ja demokraattista yhteiskuntajärjestystä, mutta kriminalisoinnin viimekätisenä tavoitteena on kuitenkin suojella esirikoksen kriminalisoinnilla turvattua oikeushy¬vää. Rahanpesun kohteena ollut omaisuus voidaan tietyissä tapauksissa kuitenkin tuomita esirikoksella loukatulle vahingonkorvauksena tai edunpalautuksena. Kysymys rahanpesun asianomistajasta on kohtuullisen helposti ratkaistavissa tilanteessa, jossa esirikoksella ei ole asianomistajaa. Tällainen tilanne on esimerkiksi huumausainerikoksessa. Käytännön ratkaisutilanteet voivat kuitenkin liittyä kaikkiin taloudellista hyötyä tuottaviin rikoksiin, jolloin kysymys rahanpesun asianomistajasta muuttuu monimutkaisemmaksi. Vaikka rangaistussäännöllä ensisijaisesti suojeltu oikeus¬hyvä olisikin yhteisöllinen, voidaan sillä tavoitella myös henkilöllisten oikeushyvien suojelua. Siten rahanpesun tunnusmerkistön täyttävällä teolla voidaan loukata ensisijaisten, yhteisöllisten suojeluobjektien lisäksi myös henkilöllisiä oikeushyviä, esimerkiksi omaisuudensuojaa. Mikäli rahanpesun tunnusmerkistön täyttävällä teolla aiheutetaan välitöntä vahinkoa suojelun kohteena olevan oikeushyvän haltijalle siten, että on mahdollista esittää tällä perusteella yksityinen oikeudellinen korvausvaade, asianomistajan aseman saavuttamisen edellytykset täyttyvät myös rahanpesussa. Harkinnassa on otettava huomioon myös oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja acces to justice – vaatimusten täyttyminen: joissa asianomistajan asema rahanpesuoikeudenkäynnissä voi olla esirikoksen uhrille ainoa keino esittää vahingonkorvausvaatimuksia niistä menetyksistä, joita esirikos on hänelle aiheuttanut.