Browsing by Subject "suolisto"
Now showing items 1-12 of 12
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Tutkimamme bakteeri, Faecalibacterium prausnitzii kuuluu terveen aikuisen ihmisen normaaliin suoliston mikrobistoon yhtenä sen runsaslukuisimmista edustajista. Crohnin taudissa, johon liittyy suoliston mikrobiston epätasapainoa (dysbioosi), Clostridium leptum -ryhmään kuuluvan F. prausnitzii -bakteerin määrän on havaittu olevan normaalia alhaisempi. Kahdessa eri tutkimuksessa tavoitteenamme oli selvittää, miten F. prausnitzii -bakteerin tai sen aineenvaihduntatuotteiden tuominen ennakoivasti eläimeen vaikuttaa tulehduksen kulkuun ja vakavuuteen, sekä toimiiko hoito myös suolesta riippumatonta reittiä (intraperitoneaali-injektio) käyttäen. Mallintamiseen käytettiin trinitrobentseeni sulfonihappo- (TNBS) suolistotulehdusta hiirillä. Sekä Faecalibacterium prausnitzii -bakteerin että sen aineenvaihduntatuotteita sisältävän kasvuliuoksen (supernatantti) osoitettiin hillitsevät tulehdusta TNBS-tulehdusmallissa hiirillä. Käyttämiemme tulehduksen arvosteluperusteiden mukaan molemmat hoidot näyttivät edesauttavan normaalin terveydentilan saavuttamista. Ne hillitsivät esitulehduksellisten sytokiinien tuotantoa sekä vaikuttivat suotuisasti suolenontelon mikrobilajiston tasapainoon koehiirten suolistotulehduksessa. Supernatantti myös lisäsi tulehdusta lievittävän interleukiinin, IL-10 tuotantoa Hoidot tehosivat myös sovelletussa TNBS-mallissa intraperitoneaaliruiskeena: hoidettujen hiirten kuolleisuus väheni kontrolliryhmiin nähden merkittävästi. Näin ollen bakteerin tai siitä valmistetun supernatantin ei tarvitse olla suolenontelossa vaikuttaakseen tulehdusta hillitsevästi.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Microbiota inhabiting the colon fermentate carbohydrates, proteins and endogenous substrates to volatile fatty acids (VFA) and produce energy for the microbial growth. Because all species of bacteria ferment some component of the digesta and produce various VFAs, alterations in microflora may modify these fermentative end products. Thus, measuring the amount and type of VFA produced gives an instrument which reflects changes in the bacterial microbiota of the intestine. This study set out to explain the connections between diet composition and the formation of VFAs. The general hypothesis was that different food compositions cause differences in the VFA profile, and this may have systemic effect on animal health. Graeco Latin Square design study with 5 healthy Beagles was performed, feeding high protein (diet A, starch 54 g/kg, crude protein 609 g/kg), high carbohydrate (diet B, starch 438 g/kg, crude protein 194 g/kg), and a balanced commercial (diet C, starch 277 g/kg, crude protein 264 g/kg) diets for three weeks each. The diet C was used also for the baseline. VFA, fecal dry matter and fecal consistency score were assessed. All dogs had formed feces during diets B and C but diarrhea during diet A, leading to significant differences in fecal consistency score between the diets (p < 0.0001). The results indicate that alterations in diet had a large influence on the amount and quality of VFAs produced. Mixed-effect model analysis shows that the diets had a statistically significant (p<0.05) influence on all of the VFAs produced excluding butyric acid. The most significant changes from the baseline diet were seen with the high protein diet. Compared to the baseline diet, valeric acid production increased 24-fold, isobutyric acid by 79.5% and isovaleric acid by 42.4 %. Production of propionic acid decreased by 43.3%, acetic acid by 25.0%, and butyric acid by 10.2 %. In previous studies similar changes in VFA profile have been coupled with various intestinal diseases as well as inhibition in biotin absorption. Furthermore, this might have an influence on inflammatory response at the cellular level. Thus, changes in VFA profile may have an influence at least on the local intestinal health. The total amount of fatty acids decreased on both experimental diets. It seems that having moderate protein and carbohydate levels in the diet is a virtue and more is not necessarily better. This study provides additions to existing understanding of the relationship between diet composition and the formation of VFAs in the intestine. The findings suggest that observing the alterations in VFA levels formed in the intestine and therefore present in feces, may provide an instrument to indirectly observe changes in the bacterial microbiota of the intestine. Thus, there is a need to find the link between the changes in VFA profiles and colonic microbiota, and bacterial diversity in feces by using molecular methods. Having this greater level of understanding would lead to more robust insights into the role of intestinal microbiota in animal health, and to potential advances in the prevention and curing of related diseases.
-
(2015)Glukokortikoidit ovat steroidihormoneja, jotka säätelevät laajalti elimistön monia fysiologisia tapahtumia. Ne ovat keskeisiä myös tulehduksien ja autoimmuunisairauksien lääkehoidossa. Lisämunuaisia on perinteisesti pidetty elimistön ainoana glukokortikoidien tuottajana, mutta viimeaikaiset tutkimukset osoittavat niiden synteesiä tapahtuvan myös paikallisesti mm. ruuansulatuskanavassa – eniten ohutsuolessa – sekä kateenkorvassa, ihossa, keuhkoissa, verisuonissa ja keskushermostossa. Suoliston glukokortikoidituoton säätely eroaa merkittävästi lisämunuaisissa tapahtuvasta. Suoliston tuottamat glukokortikoidit säätelevät paikallista immuunipuolustusta ja tulehdusreaktiota, millä saattaa olla yhteys tulehduksellisten suolistosairauksien, kuten Crohnin taudin ja haavaisen paksusuolentulehduksen, patologisiin mekanismeihin. Glukokortikoidit saattavat vaikuttaa myös paksusuolen syövän kehitykseen. Tutkimusryhmämme selvitti koe-eläimillä (hiiri) kortikosteronituottoa ruuansulatuskanavan eri osissa jatkotutkimuksia varten.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Hevosten loisten esiintyvyydessä ja ominaisuuksissa on havaittu maailmanlaajuisesti muutoksia. Mm. Strongylus vulgaris on käynyt tehokkaamman loishäätölääkityksen myötä harvinaisemmaksi. Cyathostominae -ryhmän sukkulamadoilla vastaavaa muutosta ei ole tapahtunut johtuen osin sen kehittämästä resistenssistä bentsimidatsoli -ryhmän lääkkeitä vastaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa hevosten loisten esiintyvyyttä eteläsuomalaisissa hevosissa ja ohessa tutkia Cyathostominae -infektoituneella hevosryhmällä bentsimidatsoliresistenssin esiintymistä. Vastaavia tutkimuksia ei maassamme aiemmin ole suoritettu. Loiskaroitukseen osallistui yhteensä 80 hevosta seitsemältä tallilta. Näistä yhden tallin 25 hevosta osallistui lisäksi resistenssikokeeseen. Loiskartoituksessa hevosilta kerättiin ulostenäytteet, madonmunat erotettiin flotaatiomenetelmällä ja niiden lukumäärä määritettiin. Positiiviset näytteet viljeltiin ja kehittyneistä toukkamuodoista määritettiin loislaji. Resistenssitutkimukseen osallistuneet hevoset lääkittiin fenbendatsolilla (Axilur®), ja niiltä kerättiin kahden viikon kuluttua toiset ulostenäytteet uudelleen tutkittaviksi. Kartoituksessa matoja löytyi kolmen tallin hevosilta, vain yhdellä tallilla yli puolet hevosista oli infektoituneita. Loiset olivat lähes poikkeuksetta Cyathostominae -ryhmän sukkulamatoja, kahdesta näytteestä löytyi lisäksi suolinkaisen munia. Resistenssitutkimuksessa lääkityksen jälkeen loismunien lukumäärä oli pienentynyt keskimäärin 29%:lla. Tutkimuksen tulokset ovat yhteneviä maailmalla havaittuihin muutoksiin hevosten loiskannoissa. Osallistuneiden hevosten lukumäärä oli kuitenkin niin suppea, että laajempien tulosten saamiseksi aiheen tutkimista maassamme tulisi jatkaa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2012)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suolistoloisten esiintyvyyttä suomalaisilla lemmikkikissoilla, suolistoloistartunnoille altistavia tekijöitä ja kissojen matolääkintään liittyviä käytäntöjä. Tutkimuksen hypoteesina oli, että suolistoloisten esiintyvyydet ovat Suomessa alhaisia verrattuna muissa maissa saatuihin tutkimustuloksiin. Samalla tehtiin alustava tutkimus pyranteeliembonaatin tehosta Toxocara cati -tartuntojen hoidossa ja pratsikvantelin tehosta Taenia taeniaeformis -tartuntojen hoidossa. Kissojen ulostenäytteitä kerättiin kissanomistajille jaettujen näytteenottopakettien avulla. Suolistomatojen esiintyvyyttä tutkittiin passiivisella flotaatiotekniikalla. Giardia-tutkimuksessa käytettiin kaupallista Giardia ProSpecT -kittiä. Näytteitä kerättiin 430 kappaletta, joista 411 hyväksyttiin flotaatiotutkimukseen ja 388 giardia-tutkimukseen. Suolistoloistartunnoille altistavia tekijöitä ja matolääkintäkäytäntöjä selvitettiin näytteenottopakettien mukana jaetuilla kyselykaavakkeilla. Näytteenottopaketteja jaettiin eläinlääkäriasemilla ja kissanäyttelyissä talven 2009-2010 aikana. Tutkimukseen hyväksyttiin yhtä taloutta kohden näyte yhdeltä kissalta, jonka edellisestä loishäädöstä oli vähintään kaksi viikkoa. Niille omistajille, joiden kissalla todettiin T. cati - tai T. taeniaeformis -tartunta, lähetettiin loishäätölääkevalmiste ja kaksi jatkonäytteenottopakettia. Ensimmäinen jatkonäyte otettiin ennen loishäätölääkkeen antoa ja toinen 14 päivää sen jälkeen (fecal eggcount reduction test = FECRT). Jatkonäytteiden kvantitatiivisessa tutkimuksessa käytettiin modifioitua McMaster-tekniikkaa. Näytteistä löydettiin flotaatiotutkimuksella neljää eri suolistoloista: Toxocara cati (5,4 %), Taenia spp. (1,7 %), Isospora felis (0,7 %) ja Toxascaris leonina (0,2 %). Giardia duodenalis -loisen esiintyvyydeksi todettiin 3,6 %. T. cati- ja G. duodenalis -loisten osalta tutkittiin tartunnalle altistavia riskitekijöitä. Kissan maatiaisrotuisuuden, ulkoilumahdollisuuden ja maaseudulla asumisen todettiin olevan suurimpia riskitekijöitä T. cati -tartunnalle. Ainut G. duodenalis -tartunnalle löytynyt riskitekijä oli kissan puhdasrotuisuus. Eri ikäryhmillä ei tässä tutkimuksessa todettu tilastollisesti merkitseviä eroja T. cati- tai G. duodenalis -loisten esiintyvyydessä. Matolääkkeiden käyttötottumusten osalta tutkimuksessa todettiin suurimman osan (62,4 %, n=415) kissanomistajista matolääkitsevän kissaansa kahdesta neljään kertaa vuodessa. Matolääkkeen vaihtelu oli lähes yhtä yleistä kuin saman matolääkkeen käyttö peräkkäisillä matohäätökerroilla. Tärkeimpiä matolääkkeen valintaan vaikuttavia tekijöitä olivat lääkkeen laajakirjoisuus ja helppo annostelu. Kissanomistajille tärkein lois- ja loishäätötiedonlähde oli eläinlääkäri. Matolääkeresistenssitutkimuksessa ei todettu T. cati -loisella olevan resistenssiä pyranteeliembonaatille. Tutkimuksen tulokset vastasivat tutkimushypoteesia ja tarjosivat arvokasta tietoa Suomen kissojen suolistoloistilanteesta. Matolääkeresistenssitutkimuksen tulokset olivat odotettavissa, koska T.cati -loisella ei aikaisemminkaan ole raportoitu pyranteeliembonaattiresistenssiä. Yleisimmiksi suomalaiskissojen suolistoloisiksi todettiin T. cati ja Giardia duodenalis, jotka ovat potentiaalisia zoonoottisia taudinaiheuttajia. Kyselytutkimustulosten mukaan kissanomistajille tärkeää oli loishäätölääkkeen laajakirjoisuus, vaikka tutkimustulosten mukaan suolistoloissekainfektiot ovat suomalaisilla kissoilla harvinaisia. Tutkimuksen tuloksia voidaan toivottavasti jatkossa käyttää apuna eläinlääkärikoulutuksessa sekä suunniteltaessa loishäätösuosituksia eri riskiryhmille.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2002)Suoliston normaaliflooran merkitystä ihmisten ja koirien terveyteen ja erilaisten sairaustilojen etiologiaan on tutkittu vähän. Hankaluutena on, että bakteerifloora on runsas ja sisältää niin paljon erilaisia mikrobeja, että yksittäisten mikrobien viljeleminen on käytännössä lähes mahdotonta. Syventävien opintojen tutkielmamme liittyi laajaan suoliston mikrobiflooraa ja sen vaikutuksia koirien hyvinvointiin selvittävään tutkimukseen. Tarkoituksena on mm. kehittää menetelmä, jolla koiran suoliston bakteerifloorassa tapahtuneet muutokset pystyttäisiin toteamaan mittaamalla lysosomaalisten entsyymien (β-glukuronidaasi) aktiivisuuksia. Tutkimuksen tavoitteena on kehittää menetelmä, jolla saadaan helposti näytteitä koiran ohutsuolen sisällöstä niin, että suolen normaali toiminta ei merkittävästi häiriinny. Lisäksi pyritään löytämään hoitomenetelmä, jolla olisi nykyisin käytettyjä lääkkeitä vähemmän sivuvaikutuksia koiran suolistosairauksien hoidossa. Lopullisena tavoitteena on kehittää probioottinen koiranruokavalmiste sekä terveille että mahasuolisto-oireista kärsiville koirille. β-glukuronidaasi on pääosin suoliston bakteereiden tuottama hydrolyyttinen, lysosomaalinen entsyymi, joka vaikuttaa elimistön haitallisten aineenvaihduntatuotteiden sekä vierasaineiden viipymiseen elimistössä. Ulosteen ja suolensisällön β-glukuronidaasiaktiivisuutta määrittämällä on mahdollista todeta koiran suoliston bakteerifloorassa tapahtuneita muutoksia. Tutkielmassamme β-glukuronidaasiaktiivisuuksia määritettiin fluorometrisesti. Saadut tulokset standardoitiin näytteiden spektofotometrisesti määritettyihin proteiinipitoisuuksiin. Tutkielmassamme pyrittiin selvittämään, kuinka fistelöidyiltä laboratoriobeagleilta otettujen ohutsuolen sisältönäytteiden β-glukuronidaasiaktiivisuudet korreloivat ulostenäytteiden β-glukuronidaasiaktiivisuuksiin. Tarkoituksena oli tutkia, onko ulostenäytetutkimuksista hyötyä ohutsuolen sairaustilojen diagnosoimisessa vai täytyykö aina tutkia myös ohutsuolen sisältönäyte. Kirjallisuuskatsauksessa perehdyttiin eri tekijöihin, jotka vaikuttavat ulosteen β-glukuronidaasiaktiivisuuksiin. Tuloksia tarkasteltaessa havaittiin, että näytteitä olisi pitänyt laimentaa edelleen tulosten analysoimiseksi. Tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista, koska näytteet olivat tuhoutuneet pakastimen rikkoutuessa. Unna Määttänen on kirjoittanut kappaleet 4. β-glukuronidaasi – suoliston hydrolyyttinen entsyymi ja 5. Yhteenveto tutkimuksista, joissa on käsitelty eri tekijöiden vaikutuksia ulosteen β-glukuronidaasiaktiivisuuteen. Niina Nyyssönen on tehnyt kappaleet 2. Suoliston normaalifloora, 3. Probioottiset maitohappobakteerit, 6. Ohutsuolen sisältönäytteet sekä 8. Määritysmenetelmät. Muut kappaleet (1. Johdanto, 7. Näytteenotto, 9. Tulokset, 10. Pohdinta, 11. Kiitokset) on kirjoitettu yhdessä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2003)Tutkimus koostuu kahdesta osasta: Koiran suolistoloisten esiintyvyys ja antiparasitaaristen lääkeaineiden käyttö koirilla Suomessa. Ensimmäisen osan kirjallisesta osuudesta on kirjoittanut Johanna Vierimaa ja toisen osan Tiina Pullola. Työhön liittyvä näytteiden keruu sekä laboratoriotyöt tehtiin yhteistyönä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää koiran suolistoloisten esiintyvyys Suomessa, sekä kartoittaa suolistoloisinfektioille altistavia riskitekijöitä. Tutkimuksessa selvitettiin myös, miten antiparasitaarisia lääkkeitä käytetään tällä hetkellä koirille suolistoloisten häädössä. Samoin selvitettiin, miten koiranomistajat saavat tietoa koiran loisista ja miten he käyttämänsä sisäloishäätölääkkeen valitsevat. Suomessa ei ole aikaisemmin tehty koko maata koskevaa prevalenssitutkimusta suolistoloisten esiintymisestä koirilla. Loishäätölääkkeiden käyttöä koirilla ei myöskään ole aikaisemmin selvitetty. Tutkimus tehtiin syksyjen 2001 ja 2002 välisenä aikana Helsingin yliopiston Eläinlääketieteellisen tiedekunnan patologian ja parasitologian oppiaineelle. Tutkimukseen osallistui 541 koiraa ympäri Suomea. Näytteet pyrittiin keräämään siten, että saatiin mahdollisimman kattava otos suomalaisista koirista. Tätä varten koirat oli jaettu käyttötarkoituksen (kennel-, metsästys-, koti- ja harrastuskoirat), sukupuolen, iän ja läänin mukaan. Näytteeksi kerättiin mahdollisimman tuore ulostenäyte, joka säilytettiin viileässä ja tutkittiin kymmenen vuorokauden sisällä tiedekunnan parasitologian laboratoriossa. Koiranomistajat ottivat näytteet itse annettujen ohjeiden mukaan. Näytteet kerättiin metsästysseurojen, kenneleiden ja koirakerhojen avustuksella, sekä suoraan yksityisiltä koiranomistajilta koirapuistoissa ja koiratapahtumissa. Tutkimukseen osallistuneet koiranomistajat täyttivät esitietolomakkeen, jossa tiedusteltiin loishäätörutiineista ynnä muusta asiaan liittyvästä. Esitietolomakkeiden tiedot toimivat aineistona tutkimuksen antiparasitaaristen lääkeaineiden käyttöä koskevassa osuudessa. Koiran suolistoloisten munia löytyi 32:n koiran ulostenäytteestä (5,9 %) ja lisäksi neljän koiran ulostenäytteestä löytyi Isospora spp. -protozoan ovokystia (0,7 %). Infektioiden aiheuttajina olivat Toxocara spp. 1. suolinkainen (17 koiraa, 3,1 %), Uncinaria stenocephala 1. hakamato (14 koiraa, 2,6 %), Trichuris vulpis 1. piiskamato (yksi koira, 0,2 %) ja Diphvllobothrium ltum 1. leveä heisimato (kaksi koiraa, 0,4 %). Tulosten tilastollisen käsittelyn perusteella suolinkais- ja hakamatotartuntariski oli suurempi kennelissä asuvilla koirilla sekä koirilla, jotka olivat käyneet Pohjoismaiden ulkopuolella vuoden sisällä, kuin muilla koirilla. Tutkimukseen osallistuneet koirat saivat sisäloishäädön jokseenkin säännöllisesti; 86 % koirista hoidetaan suolistoloisten varalta vähintään kerran vuodessa. Eri käyttötarkoituksen omaavista koirista metsästyskoirat näyttäisivät saavan vähiten sisäloishäätöjä; noin 31 % metsästyskoirista sisäloishäädetään harvemmin kuin kerran vuodessa. Kyselytutkimuksen mukaan suurin osa (53,4 %) koiranomistajista vaihtelee käyttämäänsä sisäloishäätövalmistetta. Merkittävin valmisteen valintaan vaikuttava tekijä oli laajakirjoisuus. Eniten käytetty sisäloishäätölääkevalmiste oli tutkimuksen mukaan Axilur® (lntervet) jonka vaikuttavana aineena on fenbendatsoli. Koiranomistajien tärkein tiedonsaantilähde koskien koiran sisäloisia oli eläinlääkäri. Kirjallisuuskatsauksessa on esitelty tutkimuksessa havaittujen koiran suolistoloisten elämänkierrot sekä koiran suolistoloisten esiintyvyys muissa maissa. Kirjallisessa osiossa esitellään lyhyesti myös markkinoilla olevat suolistoloishäätövalmisteet, kerrotaan sisäloishäätöhäätösuosituksista ja resistenssin kehittymisestä loishäätölääkkeille.
-
(2019)Suolistomikrobit ovat hyödyllisiä ja tarpeellisia, joten kaikkia mikrobeja ei ole tarpeellista tuhota. Siksi naudan elimistössä toimii myös immuunijärjestelmää säätelevä systeemi. Immuunivastetta hillitsevää järjestelmää kutsutaan immunologiseksi toleranssiksi eli immuunijärjestelmän kyvyksi olla käynnistämättä immunologista vastetta tiettyjä antigeeneja vastaan. Immunologinen toleranssi perustuu soluihin, jotka hillitsevät puolustusvasteen toimintaa. Tärkeimpiä säätelysoluja ovat regulatoriset T-lymfosyytit, Treg:it, jotka tuottavat tulehdusta hillitseviä sytokiineja sekä estävät muiden puolustussolujen toimintaa. Monilla nisäkkäillä tärkeimpänä regulatorisena T-solutyyppinä pidetään FoxP3⁺ -T-lymfosyyttejä, mutta naudan regulatorisista solutyypeistä on ristiriitaisia tutkimustuloksia. Naudan suoliston immunoregulatorisista soluista, eikä naudan sikiöiden immunoregulatorisen järjestelmän kehityksestä ole aiempaa tutkimusta. Tämän tutkielman tutkimusosuuden tavoitteena oli selvittää naudan suoliston immunoregulatorisen järjestelmän kehitystä. Tarkoituksena oli tutkia, onko naudan sikiön suolistossa regulatorisia lymfosyyttejä ja muita mahdollisesti regulatorisissa tehtävissä toimivia soluja tai regulatoristen solujen tuottamia immuunireaktioihin vaikuttavia viestimolekyylejä. Toisena tavoitteena oli selvittää regulatoristen solujen olemassaoloa vasikan, hiehon ja aikuisen naudan ohut- ja paksusuolessa. Lisäksi tutkittiin markkinoilla olevien solujen tunnistamiseen käytettyjen vasta-aineiden toimivuutta naudan suolistokudosvärjäyksissä. Tämä työ on osa laajempaa tutkimusta, jossa tutkitaan varhaisia isäntä-mikrobivaikutuksia naudan suolistossa. Tutkimukseen käytettiin teurastamoilta kerättyjä nautojen sikiöitä sekä vasikoiden ja aikuisten nautojen suolistonäytteitä. Tutkimukseen otettiin kahdenkymmenen eri-ikäisen, -rotuisen ja -sukupuolisen sikiön suolistonäytteitä painottuen viimeiseen tiineyskolmannekseen, sekä seitsemän vasikan, yhden hiehon ja kolmen aikuisen naudan suolistonäytteitä. Nautojen ohut- ja paksusuolinäytteitä tutkittiin immunohistokemiallisin menetelmin parafiinileikkeistä. Vasta-aineina käytettiin anti-FoxP3-, anti-CD103- ja anti-IL-10-vasta-aineita. Anti-FoxP3-vasta-aine tunnistaa Treg:ien pääsäätelijän, transkriptiotekijän FoxP3. Anti-CD103-vasta-aine tunnistaa CD103-pintaproteiinin regulatoristen dendriittisolujen ja lymfosyyttien pinnalta. Anti-IL-10-vasta-aine on puolestaan kaikkien regulatoristen solutyyppien tuottama välittäjäaine. Lymfosyytin kaltaisia FoxP3⁺ -soluja havaittiin ensimmäisen kerran 150-180 vuorokauden ikäisen sikiön suoliston lamina propriassa. Lymfosyyttien kaltaisia CD103⁺ -soluja oli jo 110 vuorokauden ikäisen sikiön epiteelin seassa. Myös dendriittisolujen kaltaisia CD103⁺ soluja havaittiin jo 150-180 vuorokauden ikäisten sikiöiden suoliston epiteelin seassa. Makrofagin näköisiä IL-10⁺ soluja havaittiin jo 210 vuorokauden ikäisen sikiön lamina propriassa sekä harvakseltaan 220 vuorokauden ikäisen sikiön Peyerin levyn imukeräsissä. Aikuisella naudalla IL-10 värjäsi runsaasti lymfosyytin näköisiä soluja Peyerin levyn imukeräsissä. Tulosten perusteella nämä naudan sikiön immunoregulatorisen järjestelmän osat ovat sikiössä jo ennen syntymää ja IL-10:n tuotanto aktivoituu sikiökaudella noin 210 päivän iässä. Immunologinen toleranssi suolistomikrobeita kohtaan voi siis alkaa kehittyä jo ennen syntymää. Muiden tutkimusten mukaan on mahdollista, että emästä pääsee sikiöön mikrobien osasia tai jopa kokonaisia mikrobeja.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2000)Tämä työ on tehty osana ELL Minna Rinkisen tutkimusta koiran suoliston puolustusjärjestelmästä ja eri muuttujien vaikutuksesta siihen. Tutkimusosuus suoritettiin vuosien 1998 ja 1999 aikana. Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää sandwich-ELISA- tutkimusmenetelmä, jolla voitaisiin määrittää seerumin ja suolistotähystimen harjan avulla otetun pohjukaissuolen limakalvonäytteen immunoglobuliini A:n määrää. Syljen ja suolen limakalvonäytteiden IgA-määrät suhteutettiin kokonaisproteiinimäärään ja pyrittiin selvittämään, onko seerumin, syljen ja suolen IgA:n määrien välillä yhteyttä. Suoliston puolustus on monimutkainen ja monesta eri osatekijästä rakennettu. Limakalvoeritteiden tärkein vasta- aine on IgA. Suurin osa koiran IgA:sta on sekretorista IgA:ta, jota tuotetaan lähinnä ohutsuolen limakalvon imusolmukkeissa. Sekretorinen osa liitetään IgA-molekyyliin, ja eritetään suolen limakalvon läpi suolionteloon. Sekretorista IgA:ta (sIgA:ta) erittyy myös kyynelnesteeseen, sylkeen, maitoon ja sukupuolieritteisiin. Sekretorisen IgA:n tärkeimmät tehtävät ovat toimia ensivaiheen limakalvopuolustuksena suolessa, sitoen itseensä bakteereitä, makromolekyylejä ja muita antigeenejä, ja toimia anti- inflammatorisesti, säädellen muiden immunoglobuliinien toimintaa. Rakenteestaan johtuen sIgA kestää hyvin suolessa olevien proteolyyttisten entsyymien hyökkäykset ja on pitkäikäisempi kun muut vasta-aineet. Ihmisellä IgA-puutos yhdistetään usein heikentyneeseen vastustuskykyyn. Nämä ihmiset sairastuvat herkemmin ohutsuolen bakteeriylikasvuun ja ohutsuolitulehduksiin. Ihmisellä selektiivinen IgA-puutos on tavallisin immunologinen vajavuus. Koirilla epäillään vastaavaa immuunivajetta, mutta selvää todistetta tähän ei ole. Tutkimuksissa on todettu, että ohutsuolen bakteeriylikasvu on yleisempää sIgA-puutoksen yhteydessä myös koiralla. Tutkimuksessamme 20:lle terveelle koiralle suoritettiin suolistotähystys, jonka yhteydessä näytteenottoharjalla otettiin pohjukaissuolen limakalvosta harjanäytteitä. Kaikista koirista otettiin seeruminäytteet ja 12:sta koirasta otettiin sylkinäytteitä. Näytteet analysoitiin kaksoissandwich ELISA-tutkimuksen avulla. Merkittävä negatiivinen korrelaatio todettiin suolen IgA-kokonaisproteiinisuhteen ja seerumin IgA-määrän välissä. Seerumin IgA-määrä ei näin ollen ole pätevä mittari suolen sIgA-määrästä. Syljen IgA-kokonaisproteiinisuhde ei korreloinut suolinäytteistä saadun vastaavan suhteen kanssa. Syljenkään IgA-määrää ei näin ollen voida käyttää suolen sIgA-määrän mittarina. Tutkimuksemme osoittaa, että menetelmämme on toistettavissa ja yhdistettävissä tavanomaiseen suolistotähystykseen. Menetelmämme on tarkka, noninvasiivinen ja helposti uusittavissa oleva menetelmä sIgA:n mittaamiseen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)Terveellä eläimellä on ruuansulatuskanavassa monimuotoinen mikrobisto, jonka tasapainoon vaikuttavat elinympäristön olosuhteet ja isäntäeläimestä johtuvat tekijät kuten ruuansulatuskanavan pH, peristaltiikka ja käytettävissä olevat ravinteet. Suolistomikrobiston kehittyminen alkaa porsaan syntymisen yhteydessä ja jatkuu koko eliniän. Suolistomikrobiston tasapainolle porsaan vieroitus on suuri muutos, jolloin helposti esiintyy häiriöitä mikrobiston tasapainossa. Suolistomikrobisto stimuloi immuunijärjestelmän ja suolen limakalvon kehittymistä sekä limakalvon limantuotantoa. Toimivan suolistomikrobiston on havaittu suojelevan isäntäeläintä patogeenien mikrobien infektioilta. Probiooteilla pyritään tasapainottamaan suoliston mikrobistoa ja siten ehkäisemään suolistoinfektioita. Probioottien on raportoitu lisäävän kasvua, vähentävän kuolleisuutta ja estävän ripulin esiintymistä. Tässä syventävien opintojen tutkielmassa tutkittiin sian suolistosta eristettyjen maitohappobakteerien antimikrobisia ominaisuuksia. Tavoitteena oli selvittää, voidaanko vieroitusripulia ja ödeematautia aiheuttavan E. coli -bakteerin kasvua inhiboida in vitro sian suolistosta tai ulosteesta eristettyjen maitohappobakteerien antimikrobisten ominaisuuksien avulla. Menetelmänä käytettiin Bioscreen®-kasvatusta, jota varten testikannoista tehtiin kasvusuodokset. Bioscreen®-kasvatuksen avulla selvitettiin, aiheuttaako maitohappobakteerin kasvusuodos patogeenin E. colin kasvun inhiboitumista in vitro. Maitohappobakteerien maitohapon tuoton ja kasvualustan pH:n vaikutuksia kontrolloitiin vastaavasti maito- ja suolahapolla. Tuloksena kahden vuorokauden kasvatuksissa havaittiin jo pelkän pH:n laskun aiheuttavan indikaattoribakteerin kasvun estymistä. Suurin osa 139 testibakteerikannasta esti E. coli -indikaattoribakteerin kasvua vaihtelevasti. E. coli -bakteerin kasvun estymistä testibakteerien kasvusuodosta sisältävällä alustalla verrattiin maitohapon aiheuttamaan kasvunestoon. Voimakkaasti (yli 20 % maitohappoa enemmän) E. coli -bakteerin kasvua estäviä bakteerikantoja oli kolme. Voimakkaasti kasvua estävien testibakteerien kasvunesto positiiviseen kontrolliin verrattuna oli 31-39 %. Suurin osa (102 isolaattia) testikannoista esti indikaattoribakteerin kasvua 0-10 % maitohappoa enemmän. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että 139 testatusta maitohappobakteerikannasta tässä tutkimuksessa kolmen kannan kasvusuodoksella on indikaattoribakteeri E. coli O141 F18-kannan kasvua voimakkaasti inhiboiva vaikutus in vitro. Tulokset viittaavat siihen, että ainakin kyseiset kolme kantaa voivat tuottaa maitohapon lisäksi antimikrobisia yhdisteitä, joiden luonnetta tässä tutkimuksessa ei kuitenkaan voitu tarkemmin selvittää. Näiden antimikrobisilta ominaisuuksiltaan parhaimpien Lactobacillus-kantojen käytettävyys probiootteina ja mahdollisina rokotevektoreina edellyttää myös lisätutkimuksia sekä in vitro että in vivo kokeina.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2015)Hännänpurenta on yleinen ja maailmanlaajuinen sikojen hyvinvointia alentava ongelma. Hännänpurentaa on tutkittu useiden vuosikymmenten ajan erilaisista koeasetelmista. Tutkimuksia tehdään edelleen runsaasti, koska ongelma on moniselitteinen ja altistavia tekijöitä useita. Tutkielman aiheeksi valittiin sikojen hännänpurennan yhteys suolistoinfektioihin, koska aiemmin toteutetuissa tutkimuksissa on todettu tilatason terveysongelmien olevan yhteydessä hännänpurennan esiintymiseen. Joitain yksittäisiä viitteitä siitä, että suolistoinfektiot saattavat olla yhteydessä hännänpurentaan, on löydetty. Varsinaisesti aihetta on kuitenkin tutkittu hyvin vähän. Kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin hännänpurennan ja suolistoinfektioiden yhteyttä. Lisäksi sivuttiin muitakin maha-suolikanavan ongelmia, kuten mahahaavaa. Tällä hetkellä saatavilla olevien tutkimustulosten perusteella ei kuitenkaan löydetty selvää yhteyttä hännänpurennan ja suolistoinfektioiden välillä. Tutkielmassa käytiin läpi erilaisia altistavia tekijöitä sen suhteen laukaiseeko suolistoinfektiot mahdollisesti hännänpurennan tai toisin päin. Tarkastelun kohteeksi otettiin tartunnallisista suolistotulehduksista erityisesti proliferatiivinen enteropatia ja E.colin aiheuttama ripuli. Lisäksi tarkasteltiin ruokinnallisia tekijöitä, jotka voivat altistaa hännänpurennalle. Suoraa yhteyttä ei pystytty osoittamaan, mutta huomattiin, että sekä hännänpurennan että suolistoinfektioiden taustalla on samoja altistavia tekijöitä. Se viittaisi siihen, että niiden välilläkin saattaa olla yhteyttä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)Tässä syventävien opintojen tutkielmassa on tarkoitus kirjallisuuskatsauksena selvittää tulehdusvastetta ja tulehdusvasteessa vaikuttavia muuttujia koiran kroonisissa immuunivälitteisissä suolistotulehduksissa. Tutkielmassa tarkastellaan koirien kroonisia immuunivälitteisiä suolistotulehduksia, joihin kuuluvat koiran small intestinal bacterial overgrowth eli SIBO, ruoka-aineyliherkkyydet ja irlanninsettereiden perinnöllinen gluteiiniyliherkkyys sekä jossain määrin myös koirien IgA-puutos. Kirjallisuudessa koiran kroonisiin suolistotulehduksiin luetaan kuuluvaksi myös koiran IBD eli inflammatory bowel disease. Kirjallisuudessa koiran IBD:tä pidetään yleensä omana sairautena, joka jakautuu useaan eri ryhmään suolen limakalvon histologisten löydösten perusteella. Tässä tutkielmassa päädytään kuitenkin siihen, että IBD ei ole koiralla sairaus vaan seuraus inflammatorisesta vasteesta. Tutkielmassa käsitellään myös humaanilääketieteessä saavutettuja tutkimustuloksia suoliston tulehdusvasteesta ihmisten IBD:ssä. Lisäksi kartoitetaan ihmisten IBD:hen kehitettyjä uusia sytokiineihin perustuvia lääkityksiä. Ihmisillä IBD:hen luokitellaan lähinnä Crohnin tauti ja ulseratiivinen koliitti. Sytokiineilla on keskeinen asema suoliston immuunivasteen säätelyssä ja kudostuhojen säätelyssä. Kroonisessa suolistotulehduksessa proinflammatoristen eli tulehdusta aiheuttavien ja anti-inflammatoristen eli tulehdusta estävien sytokiinien määrät ovat epätasapainossa. Proinflammatoristen sytokiinien määrä on noussut jonkin immunologisen ärsykkeen vuoksi korkeaksi. Anti-inflammatoristen sytokiinien määrä on puolestaan alhainen tai niiden toiminta on jostain syystä häiriintynyt. Normaalisti anti-inflammatorinen vaste hillitsee inflammaatiota ja kudostuhoa. Immuunivälitteiset sairaudet ovat usean eri altistavan tekijän yhdistelmä. Altistavia tekijöitä ovat mm. perimä, ikä, sukupuoli, ympäristötekijät, ravintoaineet sekä virus- ym. infektiot. Tutkimalla elimistön immunologisessa ja inflammatorisessa järjestelmässä vaikuttavia muuttujia ja ymmärtämällä niiden toimintaa voidaan ymmärtää paremmin myös kroonisten immuunivälitteisten enteropatioiden etiologiaa ja patogeneesia. Tämä mahdollistaa puolestaan kroonisten enteropatioiden tehokkaamman diagnostisoinnin ja paremmat hoitotulokset.
Now showing items 1-12 of 12