Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Hin zur Wortbildung : Ableitung und Zusammensetzung in vormodernen deutschen Grammatiken und ihren klassischen Vorbildern

Show full item record

Title: Hin zur Wortbildung : Ableitung und Zusammensetzung in vormodernen deutschen Grammatiken und ihren klassischen Vorbildern
Author(s): Marjamäki, Lauri
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Arts, Department of Modern Languages
Discipline: Germanic Philology
Language: German
Acceptance year: 2018
Abstract:
Työn tarkoituksena on selvittää saksan sananmuodostuksen kuvauksen historiaa erityisesti esimodernin ajan näkökulmasta. Lähtökohtana ovat antiikin kreikan- ja latinankieliset kieliteoriat, sillä niihin perustuvat myös varhaiset saksan kieliopit. Tutkielma perustuu lähinnä latinan- ja saksankielisiin primäärilähteisiin, kielioppeihin ja kielifilosofisiin teoksiin sekä aihetta jo käsitelleeseen moderniin tutkimuskirjallisuuteen. Sananmuodostuksen kuvauksen peruskäsitteet, yhdyssana ja johdos, ovat lähtöisin antiikin kieliteorioista. Kreikan ja latinan klassiset kieliopit eivät kuitenkaan tunne varsinaisesti sellaista käsitettä kuin 'sananmuodostus'. Toisaalta sananmuodostuksen piiriin kuuluvaa muoto-oppia luonnehditaan yleisesti epäsäännölliseksi, ei luonnon, vaan inhimillisten tottumusten aikaansaannokseksi. Myöhäisantiikin meille säilyneissä kieliopeissa – keskeisimpinä Donatuksen Ars maior ja Ars minor sekä Priscianuksen Institutiones – sanojen muoto-opillista käyttäytymistä luokitellaan tiukasti sanaluokista johtuvana 'aksidenssien' hierarkiana. Juuri sanojen, ei tätä pienempien yksiköiden, yhdistämistä käsitellään figuran eli hahmon aksidenssina, sanojen johtamista "loppukirjaimia muuttamalla" taas pääasiassa specieksen eli lajin aksidenssina. Nämä teoriat ovat perustana myös varhaisen uuden ajan kieliopille ja pohdinnoille kielestä. Renessanssi- ja humanistiset kieliopit pyrkivät kuvaamaan klassisia kieliä antiikin kieliopeille uskollisina. Vaikka antiikin kieliteorioissa johto-oppi mainitaan usein epäsäännöllisenä, 'anomalian' piiriin kuuluvana, 1400- ja 1500-luvun kieliopit (Perotti, Melanchthon, Camerarius) käsittelevät sitä säännöllisten taivutuskategorioiden kanssa samanarvoisena. Myös saksan varhaiset kuvaukset noudattavat antiikissa vakiintunutta jakoa kahdeksaan sanaluokkaan ja niiden aksidensseihin, mukaan lukien figuraan ja speciekseen. Niihin on omaksuttu myös kreikalle ja latinalle ominaiset muotokategoriat (esimerkiksi patronyymit), vaikka näitä ei varsinaisesti omina muotoinaan ole saksassa olemassa. Omaleimaista saksan kieliopeille niiden klassisiin esikuviin verrattuna on heräävän kieli-identiteetin ja kansallistunteen leimaama kielihistorian pohtiminen ja sananmuodostuskategorioiden sekä etymologisten tai saksan kielen historiaa koskevien teorioiden sulautuminen yhteen. Vaikka sananmuodostusta ('Wortbildung') ei saksalaisessa traditiossa nimetä omana käsitteenään tai kieliopin kategorianaan ennen 1800-lukua, jo Schotteliuksen ,Ausführliche Arbeit von der Teutschen HaubtSprache' (1663) käsittelee yhdyssanoja ja johtamista laaja-alaisesti ja erillään muusta muoto-opista. Schottelius pyrkii vielä kuvaamaan saksan kielen rakennetta sellaisena, kuin se on ollut raamatullisen Baabelin tornin rakentamisesta ja kielen synnystä lähtien, ja pitää siitä syystä erottelemiaan kantasanoja ja päätteitä 'alkuperäisinä'. Erityisen tärkeänä hän pitää kantasanojen yksitavuisuutta, mille on esikuvansa heprean kieliopissa. 1700-luvun kuluessa käsitys kielen historiasta ja sanojen muodostumisesta muuttuu. Vuosisadan alussa painetussa Bödikerin kieliopissa maailman kielet jaetaan vielä muutamaan eurooppalaiseen pääkieleen, jotka palautuvat Baabelin tornia seuranneeseen kielten erkanemiseen. Sananmuodostusta Bödiker ja hänen aikalaisensa käsittelevät pitkälti Schotteliuksen tavoin. Vuosisadan lopulla Adelungin 'Umständliches Lehrgebäude' painottaa ihmiskielten sanojen muodostuneen yksittäisistä onomatopoeettisista äänteistä, joiden yhdistyminen monimutkaisiksi käsitteiksi noudattelee länsimaista sivistyshistoriaa. Nykykielen johto-oppi on hänen mielestään kehitysaskel tästä alkuhämärästä, esimerkiksi umlaut- tai ablautjohdoksista (sinken : senken), jotka perustuvat 'hämärän kuulokuvan tuntemukseen' ('dunkle Empfindung des Hörbaren'). Looginen selitys näille ilmiöille esitetään lopulta muutama vuosikymmen myöhemmin historiallis-vertailevan kielitieteen avulla.
Keyword(s): saksan kieli germaaninen filologia oppihistoria kielioppien historia grammatikografia antiikin kielifilosofia saksan kieli germaaninen filologia oppihistoria kielioppiteoriat antiikintutkimus tyska germansk filologi vetenskapshistoria antikforskning


Files in this item

Files Size Format View
Marjamaki_Lauri_Pro_gradu_2018.pdf 925.2Kb PDF

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record