Browsing by study line "Varhaiskasvatuksen opettaja"

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella, miten 3–6-vuotiaiden lasten osallisuus ilmeni henkilöstön kokemana varhaiskasvatuksen arjessa. Aihe on ajankohtainen, sillä lasten osallistumisen ja vaikutusmahdollisuuksien merkitys on korostunut varhaiskasvatuksessa osana laajempaa yhteiskunnallista keskustelua lasten oikeuksista ja hyvinvoinnin tukemisesta. Lasten osallisuus on moniulotteinen käsite, joka liittyy kaikkeen heidän toimintaansa varhaiskasva-tuksessa. Se korostuu myös työtämme ohjaavissa asiakirjoissa, joissa velvoitetaan huomioimaan lasten mielipiteet ja mahdollistamaan heidän osallisuutensa. Viime vuosina on vahvistunut ymmärrys siitä, että lapsilla tulisi olla mahdollisuus osallistua päivittäisiin toimintoihin ja päätöksentekoon varhaiskasvatuksessa. Useimmat tutkijat korostavat, että osallisuuden pe-dagogiikkaa kehittämällä voidaan edistää lapsen hyvinvointia. Tämä tutkimus oli laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus, jossa aineiston analyysimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimusaineisto on osa VKK-Metron laajempaa tutkimushanketta. Aineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella. Tässä tutkimuksessa käytetty osa-aineisto koostui 136 varhaiskasvatustiimin vastauksesta, joissa keskityttiin 3–6-vuotiaiden lasten osallisuuteen ja sen huomioimiseen päiväkodin arjessa. Tulokset osoittavat, että lasten aloitteet huomioitiin eniten leikkitilanteissa, mikä tukee heidän hyvinvointiaan ja osallisuuden kokemustaan. Sen sijaan perushoitotilanteissa aloitteiden huomioiminen oli vähäistä. Tämä voi johtua ajasta, jolloin osallisuuden tukeminen ei ollut yhtä keskeistä. Lisäksi vain muutamissa vastauksissa mainittiin lasten osallistaminen toiminnan suunnitteluun. Tutkimustulokset korostavat osallistavan toimintakulttuurin kehittämisen tärkeyttä. Tämä edellyttää pedagogista keskustelua työyhteisöissä ja osallisuutta edistävien toimintatapojen kehittämistä. Varhaiskasvatushenkilöstön koulutuksen lisääminen lasten osallisuudesta voi parantaa varhaiskasvatuksen laatua, jolloin lasten oikeus osallistua ja vaikuttaa toteutuu paremmin.

Tutkielman aiheena on adhd lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen osallisuuden kautta varhaiskasvatuksessa. Aihe on ajankohtainen, sillä yhteiskunnallisessa muutoksessa keskittymisvaikeudet sekä adhd tyypillinen käyttäytyminen on varhaislapsuudessa lisääntyvä ilmiö. Tutkielman viitekehyksenä toimii osallisuuden teemat rakenteellinen ulottuvuus, jossa tarkastellaan lapsen autonomian, mielipiteiden sekä aloitteiden tekemisen kautta. Lisäksi tarkastelussa on sosiaalisen osallisuuden konteksti yhteisöön kuulumisen sekä vertaissuhteiden muotoutumisen näkökulmasta. Viitekehyksen kautta pyrin saamaan mahdollisimman kokonaisvaltaisen käsityksen siitä, mitkä tekijät vaikuttavat adhd lapsen oppimiseen varhaiskasvatuksessa. Lähtökohtaisesti adhd:lle tyypillisiä ilmenemisen muotoja ovat keskittymisen ja tarkkaavuuden haasteet, levottomuus, impulsiivisuus. Tämän johdosta lapsi nähdään usein tuen tarpeisena, joten tutkielmaan on liitetty inklusiivisen varhaiskasvatuksen piirteitä, jonka kautta voidaan ymmärtää tukea tarvitsevan lapsen mahdollisuuksia paremmin osallisuuden teemoihin sekä oppimisen liittyen. Integroiva katsaus valikoitui tutkielman toteuttamisen muodoksi, sillä osallisuutta ja adhd:ta ei juurikaan ole tutkittu varhaiskasvatuksen kontekstissa yhdessä vaan pikemmin erillään toisistaan. Tyypillistä kyseiselle kirjallisuuskatsauksen muodolle on kartoittaa sekä kehittää jo olemassa olevan tiedon perusteella uutta teoreettista tietoa valitusta aiheesta. Tämän vuoksi integroiva muoto tukee parhaiten tutkielmani toteuttamista. Aineistot ovat vuodesta 2010 eteenpäin julkaistuja, joten kerätyt aineistot ja kirjallisuus ovat ajankohtaisia. Kandidaatin tutkielmassa selvisi rakenteellisen osallisuuden jäävän vajaaksi jos sosiaalinen yhteisö on muodostumatta. Voidaan ymmärtää täten sosiaalisen osallisuuden olevan ehtona rakenteelliselle osallisuudelle ja sen toteutumiselle. Sosiaalinen osallisuuden koetaan toteutuvan automaattisesti, sillä varhaiskasvatus on vuorovaikutuksellisesti aktiivista. Adhd lapsen kehityksen tukena vaikuttavana teemana voidaan nähdä olevan kumpikin osallisuuden teema. Opettajan asenne sekä itsereflektiivinen toiminta nähdään kehitykseen vaikuttavana tekijänä. Inkluusion mukaisesti osallisuus ja oppiminen ovat yhdenvertaisuutta takaavia teemoja, jos ryhmämuotoisessa varhaiskasvatuksessa kyseisiä teemoja osataan hyödyntää toiminnassa. Tavoitteena hyvinvoiva ja tasa-arvoisessa asemassa oppiva yksilö vaikka neuropoikkeavuutta toiminnassa esiintyisi. Tavoitteena hyvinvoiva ja tasa-arvoisessa asemassa oppiva yksilö vaikka neuropoikkeavuutta toiminnassa esiintyisi.

Tavoitteet. ADHD-piirteisiä lapsia on varhaiskasvatuksessa hyvin paljon ja heille on mahdollistettava tuki ja heitä tukevat toimintamenetelmät. Toimintamenetelmät, jotka tukevat ADHD-piirteistä lasta, ovat hyödyllisiä kaikille muillekin lapsille. On tutkittu, että hoitamaton ADHD voi aiheuttaa oppimisvaikeuksia ja muita sosiaalisia ja psyykkisiä haasteita elämässä. Tutkimuksessani selvitän toimintamenetelmiä, jotka tukevat ADHD-piirteistä lasta varhaiskasvatuksessa. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että lasten varhaislapsuudessa saama tuki edesauttaa kehitystä ja näin myös ennalta ehkäisee muita haasteita elämässä. Menetelmät. Toteutin tutkimukseni kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Keräsin tutkimusaineistoni huolellisesti käyttämällä tieteellisiä vertaisarvioituja lähteitä sekä väitöskirjoja. Teoriaosassa käytin monipuolisesti vertaisarvioituja artikkeleita, tutkimuksia, väitöskirjoja sekä oppikirjoja, joiden kirjoittajat ovat perehtyneet aiheeseen ja kaikilta heiltä löytyy myös väitöskirja. Aineistonanalyysiksi valitsin sisällönanalyysin. Aineistolähtöisessä sisällönanalyysissä akateemisessa kontekstissa yhdistin käsitteitä vastaamaan tutkimuskysymyksiin. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksesta selvisi, että ADHD-piirteistä lasta varhaiskasvatuksessa tuki selkeästi varhaiskasvattajan sensitiivinen ja lempeä vuorovaikutus ja läsnäolo. Myös positiivisella kasvatuksella ja palautteella oli suuri merkitys. Lapsen omien vahvuuksien hyödyntäminen tuki myös lapsen itsetuntoa ja vahvuuksien käyttöä. Muksuoppi-interventioiden hyödyntäminen varhaiskasvatuksessa koettiin hyödylliseksi pedagogiseksi toiminnan muodoksi, joka tuki kaikkia lapsia. ADHD-piirteisen lapsen tukemiseen käytettävät toimintamenetelmät tukevat kaikkia varhaiskasvatuksessa olevia lapsia ja lisäksi muksuoppi-interventiot ovat hyvin monipuolisia ja joustavia.

Tiivistelmä Tavoitteet. Lasten aggressiivinen käyttäytyminen on lisääntynyt viime vuosien aikana merkittävästi, minkä takia se koetaan ajankohtaiseksi ongelmaksi nykypäivän varhaiskasvatuksessa. Aikaisempien tutkimuksien mukaan varhaiskasvattajat kokevat tarvitsevansa lisää osaamista sekä aggressiivisesti käyttäytyvän lapsen kohtaamiseen, että aggressiivisen käytöksen ennaltaehkäisyyn. Erityisesti aggressiivisuuden fyysinen muoto koetaan kuormittavaksi sen aiheuttamien vammojen vuoksi. Aggressiivisuus on myös lapselle itselleen raskas ja pelottava kokemus, minkä takia lapsi tarvitsee vierelleen turvallisen aikuisen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten aggressiivisesti käyttäytyvän lapsen kohtaamisesta saadaan turvallinen kokemus sekä lapselle, että kasvattajalle. Tutkimukseni kuvaa erilaisia toimintatapoja, jotka on koettu hyödylliseksi aggressiivisesti käyttäytyvää lasta kohdatessa. Menetelmät. Tutkimukseni toteutettiin kvalitatiivisena eli laadullisena tutkimuksena. Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoidulla haastattelulla, joka rakentui kolmesta eri pääteemasta. Yksilöhaastattelut pidettiin etäyhteydellä kolmelle eri henkilölle, jotka toimivat tai ovat toimineet varhaiskasvatuksen erityisopettajana. Tutkimuksen analysointivaiheessa hyödynnettiin sekä teorialähtöistä – että aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Teorialähtöistä sisällönanalyysiä hyödynnettiin analyysirungon muodostamisessa, jonka jälkeen aineistolähtöistä sisällönanalyysiä käytettiin analyysirungon täyttämiseen. Tulokset ja johtopäätökset. Aggressiivisesti käyttäytyvän lapsen kohtaamisessa tärkeimmäksi tekijäksi koettiin varhaiskasvattajan vuorovaikutus, jonka tulisi olla aina empaattista ja lapsen tunnetilaa rauhoittavaa. Aikuisen vuorovaikutusta pidettiin toimivana tapana mallintaa lapselle toivottua käyttäytymistä. Vuorovaikutuksen tukemisen keinoina nousi esimerkiksi pikapiirtäminen, liikennevalojen, tunnemittarin ja kuvakorttien käyttö. Visuaaliset ja konkreettiset tukikeinot koettiin toimivaksi erityisesti silloin, kun niiden käyttämisestä oli sovittu yhdessä lapsen kanssa. Kohtaamisessa korostettiin lapsituntemuksen tärkeyttä, sillä sen avulla kasvattaja tiesi millaista vuorovaikutusta juuri tietty lapsi tarvitsee, ja millaiset asiat altistavat lapsen aggressiiviselle käyttäytymiselle. Edellä mainitut keinot auttavat varhaiskasvattajaa saamaan varmuutta aggressiivisen lapsen kohtaamiseen, joka toimii edellytyksenä molemminpuolisen turvallisuuden tunteen saavuttamiseen.

Tavoitteet. Nykyisin aikuisen osallistuminen leikkiin tunnustetaan tavoiteltavaksi toiminnaksi, mutta tämä ei valitettavasti näy varhaiskasvatuksen toimintakulttuureissa tai aikuisten leikkiroolien kehittämisessä. Vaikka aihe on ajankohtainen, siitä on niukasti tutkimusta verraten sen keskeisyyteen. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin varhaiskasvatuksen ammattilaisten toimintaa leikin aikana sekä etsittiin niitä tekijöitä, jotka ovat yhteydessä aikuisten leikkiin osallistumiseen tai siitä vetäytymiseen. Menetelmät. Tämä tutkimus toteutettiin kvantitatiivisin menetelmin. Tutkimuksen aineisto hankittiin kyselylomakkeella, joka jaettiin verkossa kolmeen Facebook-ryhmään, jolloin tutkimuksen kohderyhmäksi päätyivät aiheesta kiinnostuneet varhaiskasvatuksen ammattilaiset. Kyselyyn saatiin 156 vastausta, jotka toimivat tutkimuksen aineistona. Aineistoa analysoitiin kvantitatiivisin menetelmin tunnuslukujen, korrelaatiotestin ja varianssianalyysin keinoin. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksessa oli nähtävissä, että varhaiskasvatuksen aikuisilla on monia päällekkäisiä työtehtäviä leikin aikana, mutta useimmiten tutkittavat valvoivat lasten turvallisuutta ja olivat läsnä fyysisesti ja psyykkisesti. Lisäksi tutkittavat osallistuivat leikkiin huomattavasti enemmän kanssaleikkijöinä kuin keskushahmoina, mikä heijastelee leikin kaksinaisluonnetta, jossa pyritään säilyttämään tasapaino leikin vapauden ja lasten aktivoimisen välillä. Leikkiin suhtautuminen, leikkiin osallistumisen merkityksen ymmärtäminen sekä leikistä vetäytymistä aiheuttavat erinäiset tekijät kuten rajalliset resurssit tai työyhteisön puutteelliset käytännöt olivat yhteydessä tutkittavien leikkiin osallistumiseen. Taustatekijöitä tarkastellessa tutkimus osoitti, että koulutuksella oli vaikutusta tutkittavan leikkiin osallistumiseen, kun taasen työkokemuksen määrällä ei yhteyttä löytynyt. Tulos korostaa koulutuksen mahdollisuutta vaikuttaa varhaiskasvatuksen ammattilaisten leikkiin osallistumiseen. Toisaalta tutkimuksessa ilmeni käänteinen yhteys lapsiryhmän ikäjakauman ja tutkittavan leikkiin osallistumisen välille. Mitä vanhempia lapset tutkittavan ryhmässä olivat, sitä vähemmän tutkittavalla oli taipumusta osallistua leikkiin. Tulos heijastelee yleistä käsitystä vanhemmista lapsista kompetentteina leikkijöinä, mikä on huolestuttavaa yhdenvertaisten leikkimahdollisuuksien toteutumisen näkökulmasta, sillä kaikki lapset eivät pääse osallisiksi leikkeihin ilman aikuisen tukea.

Tavoitteet. Tutkimukseni tavoitteena oli kuvata aikuisten toimintaa ja vuorovaikutusta suhteessa lasten leikkiin sekä rajoittavana että mahdollistavana ja rikastavana tekijänä varhaiskasvatuksessa. Tutkimuskysymykseni olivat: 1. ”Millä tavoin varhaiskasvatuksen rakenteet tai aikuisten toiminta ja vuorovaikutus rajoittavat lasten leikkiä?” ja 2. ”Millä tavoin varhaiskasvatuksen rakenteet tai aikuisen toiminta ja vuorovaikutus mahdollistavat ja rikastavat lasten leikkiä?” Aikuisen rooli lasten leikissä on ollut kauan kyseenalaisessa asemassa. Leikkiä on pidetty lasten omana toimintana, jota aikuisen olisi syytä lähinnä havainnoida, mutta leikin pedagoginen potentiaali on alkanut kiinnittää huomiota varhaiskasvatuksen tutkimuksessa. Leikkiin osallistuessaan aikuinen kykenee auttamaan lapsia saavuttamaan lähikehityksen vyöhykkeen, harjoittelemaan heidän kanssaan erilaisia taitoja ja kiinnittämään lapsia leikillisiin kohtaamisiin oman esimerkkinsä voimalla leikistä käsin (mm. Lindqvist, 1995, 1998; Pursi, 2019). Teoreettisessa viitekehyksessä esittelen myös vapaan leikin käsitteen haasteita varhaiskasvatuksessa. Menetelmät. Toteutin tutkimukseni kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, jossa käytin aineistonani seitsemää vertaisarvioitua pohjoismaista journaaliartikkelia. Aineistoni koostuu neljästä norjalaisesta ja yhdestä suomalaisesta, ruotsalaisesta ja islantilaisesta varhaiskasvatusta koskevasta artikkelista. Valitsin tutkimukseeni artikkelit, joiden tutkimuskohteena oli tyypilliset varhaiskasvatusryhmät ja jotka keskittyivät aikuisen toimintaan ja vuorovaikutukseen suhteessa lasten leikkiin. Analysoin artikkelien tuloksia suhteessa tutkimuskysymyksiini ja muodostin sitä kautta tulosluvun. Tulokset ja johtopäätökset. Leikkejä rajoittavia tekijöitä olivat muun muassa lapsen asioiden kuulematta jättäminen, leikin keskeyttäminen ilman ennakkovaroitusta, lapsen tuen tarpeen huomiotta jättäminen leikissä tai leikkiympäristöjen liiallinen kontrollointi ja vallan käyttäminen lasten leikkiä vastaan. Leikkiä mahdollistavia ja rikastavia tekijöitä olivat muun muassa leikkiin osallistuminen ja uusien sisältöjen tuottaminen, lähikehityksen vyöhykkeen tukeminen (scaffolding), leikillisiin keskusteluihin suuntautuminen sekä yhteenkuuluvuuden tunteen lisääminen leikkijöiden välillä. Leikki tarjoaa aikuisille mahdollisuuksia oppia tuntemaan lapset ja heidän kehitystasonsa paremmin. Leikki on tärkeä osa varhaiskasvatusta ja siihen liittyy paljon erilaisia oppimistilanteita. Varhaiskasvatuksen arki on kuitenkin tarkasti strukturoitua ja kiireistä, jolloin aikuiselta voi jäädä mahdollisia leikkitilanteita huomaamatta.

Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli analysoida yhden, alle 3-vuotiaiden, päiväkotiryhmän vuorovaikutustilanteita siirtymissä ja kiinnittää erityisesti huomiota pukemis- ja riisumistilanteisiin. Tutkimuskysymykset ovat tässä tutkimuksessa seuraavanlaiset: 1) Mitä vuorovaikutuskeinoja aikuiset käyttävät kommunikoidessaan lapsille siirtymätilanteissa? 2) Mitä vuorovaikutuskeinoja lapset käyttävät hakiessaan aikuisen huomiota siirtymätilanteissa? Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että alle 3-vuotiaiden vuorovaikutus tarvitsee aikuisilta niin sanottua kyykkyyn menemistä niin henkisesti kuin fyysisesti. Kun aikaisemmin on tutkittu lasten tapaa kommunikoida aikuisten kanssa, on huomattu, että lapset muun muassa koskettavat aikuista, puhuvat muiden päälle tai kutsuvat aikuista hänen nimellään. Menetelmät. Tutkimukseen kutsuttiin osallistumaan kokonainen alle 3-vuotiaiden ryhmä (12 lasta) sekä ryhmän kolme aikuista. Lopulta tutkimukseen antoi suostumuksensa seitsemän lapsen huoltajat sekä ryhmän 2 aikuista. Tutkimus toteutettiin hyödyntäen fokusoitua etnografiaa. Tutkimuksenaineisto kerättiin havainnoimalla varhaiskasvatusryhmää viikon ajan yhteensä noin 13 tuntia. Aineistoa analysoitiin hyödyntämällä yhdessä aineistolähtöistä sisällönanalyysia ja teoriaohjaavaa analyysia. Tulokset ja johtopäätökset. Tuloksista nousi esiin, että aikuiset käyttävät sanallista vuorovaikutusta kommunikoimiseen eniten. Sanallista vuorovaikutusta oli laulaminen, ohjeiden antaminen, hassuttelu ja kehuminen. Lapset taas kommunikoivat aikuisten kanssa toistamalla aikuisten sanoja ja itkemällä. Aikuisten ja lasten välisessä vuorovaikutuksessa nousee esiin vastavuoroisuuden merkitys ja lapsen aloitteisiin vastaaminen. Aikuiset eivät hyödynnä sanatonta vuorovaikutusta odotetulla tavalla.

Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää saavatko lapset, joilla on aistiyliherkkiä piirteitä, muttei diagnooseja huonommin tukea kuin autismikirjolla olevat lapset, joilla esiintyy aistiyliherkkyyttä.Tutkimuksen tarkoituksena oli myös tutkia, tarjotaanko varhaiskasvatuksessa suunnitelmallista tukea aistiyliherkkiä lapsia varten ja toteutuvatko suunnitellut tukitoimet. Tutkimuksen hypoteesina on, että autismikirjolla olevat lapset saavat varhaiskasvatuksessa enemmän ja suunnitelmallisempaa tukea verrattuna lapsiin, joilla on aistiyliherkkyyttä mutta ei virallista diagnoosia. Tämä perustuu saatavilla olevan kirjallisuuden ja tiedon sisältöön aistitiedon säätelyn vaikeuksista. Koska tietoa autismikirjon lasten aistisäätelyistä kyllä löytyy, mutta muiden lasten, joilta ei löydy virallisia diagnooseja aistitiedon säätelyihin ei löydy samalla tavalla tutkittua tietoa. Lisäksi oletetaan, että kirjatun tuen toteutuminen on paremmin järjestelmällistä autismikirjolla olevien lasten kohdalla, koska heidän erityistarpeensa tunnistetaan todennäköisemmin ja niihin reagoidaan varhaiskasvatusyksiköissä.Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena tutkimuksena ja siinä pyrittiin selvittämään, saavatko aistiyliherkät lapset vähemmän tukea verrattuna autismikirjon lapsiin sekä arvioimaan varhaiskasvatuksessa tarjottujen tukitoimien suunnitelmallisuutta ja toteutumista. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella, joka oli suunnattu varhaiskasvatuksessa työskenteleville ammattilaisille. Kyselyyn vastasi yhteensä 63 varhaiskasvatuksen ammattilaista.Kysely koostui suljetuista kysymyksistä, joilla mitattiin aistiyliherkkien ja autismikirjolla olevien lasten saaman tuen määrää sekä sen suunnitelmallisuutta. Aineisto analysoitiin tilastollisilla menetelmillä.Tutkimuksen tulokset osoittavat, että autismikirjolla olevat lapset saavat varhaiskasvatuksessa systemaattisempaa ja paremmin suunniteltua tukea verrattuna aistiyliherkkiin lapsiin, joilla ei ole virallista diagnoosia. Tämä näkyi niin tuen suunnitelmallisuuden kuin kirjausten laadussa, joissa autismikirjolla olevat lapset saivat korkeampia arvioita. Kirjatun tuen toteutuminen oli myös johdonmukaisempaa autismikirjolla olevien lasten kohdalla.

Syftet med denna avhandling är att undersöka hur pedagogernas attityder och föreställningar kring inkludering påverkar arbetet för att främja alla barns deltagande i den pedagogiska verk-samheten tillsammans med den övriga barngruppen oavsett barnets behov av stöd. Och få fram stödmetoder som pedagogerna använder sig av, för att ge alla barn en möjlighet att delta i den småbarnspedagogiska verksamheten. Avhandlingens mest centrala frågeställningar är följande: Vilka betydelser tillskriver lärare inom småbarnspedagogiken begreppet inkludering? Hurdana inkluderande verksamhetsformer be-skriver lärarna? Hurdant samband finns mellan lärarnas syn på inklusion och deras verksam-het? Som teoretisk bakgrund för dessa frågeställningar används teorier om pedagogiska förhåll-ningssätt. Även teorier och tidigare forskning om barns social inkludering och barns utveckling används. Min empiriska del bygger på en kvalitativt strukturerad intervjustudie där jag intervjuar fyra lärare inom småbarnspedagogik. Intervjuresultaten analyseras utgående från en kvalitativ innehållsanalys som analysmetod. Resultatet från undersökningen visar att pedagogernas attityder och förställningar samt kun-skaper om inkludering påverkar pedagogens arbetssätt. Undersökningsresultatet visar också hur pedagogens egen vilja, motivation och samhörighet påverkar arbetsmotivationen i verk-samheten. Undersökningen som gjorts i samband med denna avhandling skapar en förståelse hos läsaren om hur viktig attityden, kunskapen och de tidigare erfarenheterna om ämnet är för pedagoger-nas handlande och val av arbetssätt.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on syventyä alle 3-vuotiaiden lasten osallisuuden ilmenemi-seen varhaiskasvatuksessa. Osallisuus varhaiskasvatuksessa on monitahoinen ilmiö, joka korostaa pienten lasten aktiivista osallistumista ja mahdollisuuksia vaikuttaa päiväkotiympä-ristössä tapahtuviin asioihin. Tämä aihe on merkittävä, sillä varhaiskasvatuksen varhaisvai-heilla on pitkälle kantavia vaikutuksia lapsen kehitykselle, oppimiselle ja hyvinvoinnille. Alle 3-vuotiaiden lasten osallisuuden tukeminen on tärkeää, sillä se luo perustan myöhemmälle osallistumiselle ja vaikuttamiselle yhteiskunnassa. Osallisuuden kautta lapset oppivat ilmai-semaan itseään, ottamaan vastuuta ja tekemään yhteistyötä toisten kanssa. Näin ollen, alle 3-vuotiaiden lasten osallisuuden tutkiminen varhaiskasvatuksessa on ajankohtainen ja yh-teiskunnallisesti merkittävä tutkimusaihe. Tämä tutkimus on menetelmältään laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus. Aineiston analy-soinnin menetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tämän tutkimuksen ai-neisto on osa VKK-Metron tutkimushanketta, joka kerättiin sähköisen kyselylomakkeen avul-la, johon varhaiskasvatuksen henkilöstö on vastannut kokemuksistaan alle 3-vuotiaiden las-ten osallisuuden mahdollistajana Tutkimus osoitti, että alle 3-vuotiaiden lasten osallisuus varhaiskasvatuksessa ilmeni pääasi-assa lapsilähtöisyyden ja vuorovaikutuksen kautta. Lapsilla oli parhaat mahdollisuudet vaikut-taa leikkeihin ja ohjattuun toimintaan, kun taas perushoitotilanteissa osallisuus oli rajallisem-paa. Vuorovaikutus erityisesti leikkien ja pienryhmien kautta vahvisti lasten yksilöllistä huo-miointia ja osallisuuden tunnetta. Kasvattajien tehtävä on luoda suunnitelmallisesti ympäristö, jossa lasten tarpeet ja kiinnostukset huomioidaan, jotta heidän osallisuutensa ja itsemäärää-misensä vahvistuvat varhaiskasvatuksen arjessa.