Browsing by study line "Luokanopettaja, kasvatuspsykologia"

Tavoitteet. Matematiikan osaaminen (Leino ym., 2018, s. 29) ja opiskelumotivaatio (Tossavainen & Juvonen, 2015, s. 113, s.118) ovat heikentyneet 2000-luvun aikana huomattavasti. Jo alakoulun aikana motivaation on havaittu laskevan matematiikan oppiaineessa (Jacobs ym., 2002, s.522). Tämä on huolestuttavaa, sillä matemaattiset taidot ja motivaatio vaikuttavat laaja-alaisesti yksilön koulunkäyntiin: oppimiseen, koulusuoriutumiseen sekä koulutukseen ja ammattiin liittyviin valintoihin (Tuominen ym., 2021, s. 24). Tämän tutkielman tavoitteena onkin selvittää alakoululaisten matematiikkamotivaatioon vaikuttavia tekijöitä tilannesidonnaisen odotusarvoteorian näkökulmasta. Tutkielma vastaa tutkimuskysymykseen: Mitkä sisäiset ja ulkoiset tekijät ovat yhteydessä alakouluikäisten oppilaiden motivaatioon matematiikan oppiaineessa? Menetelmät. Tutkimusmenetelmäksi valikoitui kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Tutkimusaineistoni koostui vuosina 2006–2022 julkaistuista suomenkielisistä ja englanninkielisistä tutkimuksista. Tiedonhaku toteutettiin Academic Search Complete-, ERIC-, HELDA-, HELKA-, APA PsycNet- ja Google Scholar -tietokantojen avulla. Hakusanoina toimivat esimerkiksi motivaatio matematiikan oppiaineessa, motivaatio alakoulussa, matematiikkamotivaatio, motivaatio ja osaaminen sekä minäkäsitys ja motivaatio. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimustulosten mukaan matematiikkamotivaation muodostumiseen vaikuttivat oppilaan oma suoriutuminen, minäpystyvyyden tunne, kiinnostus, minäkäsitys, ahdistuneisuus ja sinnikkyys (esim. Aunola ym., 2006; Viljaranta, 2014; Lauermann ym., 2017). Niiden lisäksi myös opettajien ja vanhempien odotukset ja arvot muovasivat motivaatiota (esim. Viljaranta, 2014; Lauermann ym., 2017). Motivaation kasvattamiseksi matematiikan kiinnostusarvoa tulisikin nostattaa, pedagogisiin ratkaisuihin kiinnittää huomiota ja liiallisen suorituspaineen kokemista keventää.

Tiivistelmä - Referat - Abstract Objectives. The aim of this study is to examine the impact of activity and attention deficit hyperactivity disorder (ADHD) gender differences in order to better understand the complexity and origins of these differences. I will focus on the gender differences in ADHD, and secondly, I will examine the emergence of gender differences; whether these differences arise from biology, or whether they are socially or culturally produced. The study will analyse the experiences of different genders in relation to their own symptoms, and whether these differences in symptoms are biologically or socially generated. The aim of the study is to gain a deeper understanding of the gender differences in the syndrome. processes of syndrome gender production and existing differences in syndrome between the sexes. Methods. The study used an umbrella review method to analyse and summarise existing literature reviews on ADHD and gender differences. Research material was systematically collected from two databases, Web of Science and ERIC, using predefined search terms. Inclusion and exclusion criteria were applied to the relevant literature reviews. Results and conclusions. Based on the survey data, I found clear gender differences in ADHD symptoms. Boys are diagnosed with ADHD more often in childhood compared to girls, and they hyperactive and impulsive symptoms, while girls and women with ADHD show more hyperactive and impulsive symptoms. ADHD symptoms tend to show more inattentive symptoms. This gender gap variance in symptom expression may predispose girls and women to underdiagnosis or misdiagnosis of ADHD. In the research data, I also paid attention to biological factors such as the influence of neurotransmitter activity on these gender differences. It is also important to note, that social and cultural factors have a significant impact on the gendered nature of ADHD. In understanding of ADHD and the emergence of differences in social expectations and norms, how individuals of different genders express their ADHD symptoms and how they are interpreted by the surrounding community. This can contribute to how a diagnosis is made and how individuals are supported.

Tässä tutkielmassa tarkasteltiin opettajan toimintaa kiintymyssuhdeteoreettisesta näkökulmasta käsin ja selvitettiin voiko opettajan turvaton kiintymyssuhdemalli olla syynä hänen käyttämilleen kurinpitomenetelmille. Lisäksi tarkasteltiin ovatko nämä kurinpitomenetelmät oppilaille psyykkisesti haitallisia. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodosti John Bowlbyn kehittämä kiintymyssuhdeteoria ja kiintymyssuhdetutkijoiden Jari Sinkkosen, sekä Philip Rileyn keskeiset ajatukset ja sovellutukset aiheesta. Tutkielma toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Aineiston haussa käytettiin apuna Helka-tietokantaa ja Google Scholar – tutkimuspankkia. Aineistoksi valikoitui 12 vertaisarvioitua englanninkielistä tieteellistä julkaisua, joiden haussa noudatettiin tarkasti määriteltyjä sisäänotto- ja poissulkukriteereitä. Aineisto sisälsi sekä laadullista- että määrällistä tietoa. Aineiston tarkastelussa hyödynnettiin teemoittelua, joka perustui tutkielmassa laadittuihin tutkimuskysymyksiin. Tutkimustuloksista selvisi, että turvattomat kiintymyssuhdemallit — välttävä, ristiriitainen ja pelokas — olivat opettajilla yhteydessä kurinpitomenetelmien käyttöön, joita olivat vihaisesti huutaminen, sarkasmi, nöyryyttäminen, ryhmän kuritus ja oppilaiden luokasta eristäminen. Näistä erityisesti korostui turvattoman kiintymyssuhdemallin yhteys vihaiseen huutamiseen. Kurinpidon todettiin aiheuttavan oppilaissa muun muassa pelkoa, somaattisia oireita ja äärimmillään posttraumaattista stressihäiriötä. Verbaalisen aggression todettiin vaikuttavan myös oppilaiden motivaatioon ja suoriutumiseen koulussa. Tutkimustulokset selittyivät havainnolla, jossa todettiin joidenkin opettajien hakeutuvan opetusalalle korjaavien tunnekokemusten toivossa suhteessaan oppilaisiin. Nämä opettajat olivat useammin myös turvattomasti kiintyneitä.

Tavoitteet. Itsesäätely on laaja-alainen oman toiminnan säätelyn taito, jota koulumaailma vaatii oppilailta nykypäivänä yhä enemmän. Heikko itsesäätelykyky on usein yhteydessä ongelmiin koulunkäynnissä, mitkä saattavat näkyä vaikeuksina oppimisessa tai käyttäytymisessä. Yhtä lailla hyvät itsesäätelytaidot ovat positiivisessa yhteydessä esimerkiksi koulumenestykseen, mielenterveyteen ja sosiaalisiin taitoihin. Kouluikä on tärkeä vaihe näiden taitojen kehityksessä, ja kouluilla on merkittävä rooli lasten kasvattajina. Näin ollen luokkahuone vaikuttaa ideaalilta paikalta tukea lasten itsesäätelytaitoja. Yksi konkreettinen tapa tukea lasten itsesäätelytaitojen kehitystä ovat lasten itsesäätelytaitoja tukevat interventiot. Tämä kirjallisuuskatsaus pyrkii selvittämään, minkälaisilla interventioilla lasten itsesäätelyä voidaan tukea koulussa parhaiten ja tarjoamaan näin keinoja itsesäätelyn tukemiseen alakoulussa. Menetelmät. Toteutin tutkimuksen systemaattisena kirjallisuuskatsauksena, jonka tavoitteena oli koota, lajitella ja tiivistää aiheesta tehtyä aiempaa tutkimusta. Hain aineistoa kahdesta tietokannasta, Web of Sciencesta sekä Scopuksesta hakulausekkeella ”(self-regulation OR self-control) AND intervention AND teacher AND (primary school OR elementary school)”. Hakulausekkeella löytyi yhteensä 128 hakutulosta, jotka seuloin ensin otsikon, sitten tiivistelmän ja viimeiseksi koko tekstin tasolla. Lopulliseksi aineistoksi jäi näin 15 artikkelia. Aineistoa analysoitaessa loin kuusi eri kategoriaa itsesäätelyn interventioista ja tutkin interventioiden vaikuttavuutta tarkastelemalla niiden efektikokoja. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimus osoitti, että oppilaiden itsesäätelykykyä tukevat parhaiten interventiot, jotka on toteutettu luokanopettajan ja muiden ammattilaisten yhteistyössä. Monenlaisin interventioin kyettiin kuitenkin tukemaan oppilaiden itsesäätelyä. Tutkimusten tutkimusasetelmat ja otoskoot vaihtelivat paljon. Itsesäätelyä oli mitattu kaikissa tutkimuksissa kvantitatiivisesti erilaisten lomakkeiden avulla, mutta lähes kaikissa tutkimuksissa itsesäätelyn kehityksen mittaamiseen käytettiin eri lomakkeita. Jatkossa olisi mielenkiintoista tutkia itsesäätelyä mittaavia lomakkeita sekä itsesäätelyinterventioiden pitkäaikaisvaikutuksia.

Tavoitteet. Työhyvinvointi on tärkeä tutkimuskohde laajasti yksilön ja organisaation tasolla. Opettajien kokema työhyvinvointi arvioidaan jatkuvasti heikoksi ja työuupumuksen riski on suuri. Tutkimuksen mukaan opettajien kokemalla työhyvinvoinnilla on suora yhteys oppilaiden hyvinvointiin ja akateemiseen suoriutumiseen. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa ne interventiot, joilla peruskoulun opettajien työhyvinvointia pystytään parhaiten edistämään. Menetelmät. Toteutin tutkimuksen sateenvarjokatsauksena, jonka tavoitteena oli koota, vertailla ja analysoida aiemmin tehtyjä katsauksia interventiotutkimuksista. Aineistonhaku on suoritettu kahdesta tietokannasta, Web of Sciencesta sekä Ericistä. Hakulausekkeeni oli ”teacher AND intervention AND (review OR meta-analysis)”. Hakulausekkeella löytyi yhteensä 264 hakutulosta, joista rajasin ensin otsikkotasolla, sitten tiivistelmä tasolla ja lopuksi koko tekstin tasolla seuloen 11 artikkelia. Aineisto täydentyi yhdellä valitun artikkelin lähdeluettelosta löytyneellä artikkelilla, jolloin lopullinen aineisto koostui 12 artikkelista. Tutkimusaineisto sisältää maailmanlaajuisesti toteutettuja interventiotutkimuksista, jotka valitsin relevantteja sisäänotto- ja poissulkukriteerejä noudattaen. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimus osoittaa, että opettajan yksilöllisiä sekä työn voimavaroja tukevilla interventioilla on mahdollista tukea opettajien kokemaa työhyvinvointia. Etenkin interventiot, jotka sisälsivät mindfulness-harjoitteita, opettajan autonomian tukemista sekä johtamisen kehittämistä oli raportoitu lisäävän merkittävästi opettajien työssä kokemaa hyvinvointia. Tutkimuksessa interventiot ovat luokiteltuna työn vaatimusten ja voimavarojen mallin sekä intervention sisällön mukaan. Tutkimuksen luotettavuutta ja vertailukelpoisuutta heikentävät aineiston sekä käsitteistön heterogeenisyys sekä aineistojen pienet otoskoot. Jatkotutkimuksessa olisi mielenkiintoista vertailla työn vaatimuksiin ja voimavaroihin kohdistuvien interventioiden vaikuttavuutta keskenään.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten rasismista keskustellaan ja miten sitä käsitellään suomalaisessa korkeakoulukontekstissa ja erityisesti opettajankoulu-tuksessa aiemman tutkimuksen perusteella. Korkeakoulukontekstilla tutkimukses-sa perehdyttiin yleisesti suomalaiseen yliopistoinstituutioon ja kasvatustieteelli-seen tiedekuntaan. Tutkimuksessa tarkasteltiin miten rasismia oli tutkittu ja käsitel-ty, miten rasismia tunnistettiin ja millaisin käsittein rasismista puhuttiin sekä minkä-laista koulutusta rasismiin liittyen oli annettu korkeakoulutuksen kentällä. Kasva-tustieteen parissa rasismia on tutkittu paljon alemmilla koulutustasoilla, kuten pe-ruskoulussa kun taas rasismin tutkimus korkeakoulutuksessa on jäänyt vähäisem-mälle huomiolle. Viime vuosina opiskelijat ja media ovat nostaneet esille kasvavis-sa määrissä esiin yliopiston toimintaympäristössä esiintyvää rasismia ja syrjiviä käytänteitä, joiden käsittely on ollut puutteellista. Rasismiin liittyvät kannanotot se-kä samalla tutkimusten vähäisyys kertovat aiheen ajankohtaisuudesta ja tärkey-destä. Tutkimuksessa tuodaan esiin korkeakoulutuksen parissa vallitsevia arkisia ja tieteellisiä käytänteitä, joita kasvatusalan ammattilaiset välittävät tulevan ammat-tinsa työympäristöihin. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena ja tutkimusmetodiltaan katsaus on integroiva. Aineistoa tarkasteltiin sisällönanalyysin menetelmällä. Tut-kimuksella rakennettiin kattavaa kokonaiskuvaa siitä, millä tavoin rasismista puhu-taan korkeakoulutuksessa ja erityisesti opettajankoulutuksessa sekä kasvatustie-teellisellä tutkimuskentällä. Kirjallisuus keskittyi teemoiltaan rasismiin ja sen eri muotoihin, korkeakoulutukseen, opettajankoulutukseen, kolonialismin perintöön koulutusinstituutioissa, monikulttuurisuuteen ja antirasistisiin koulutuksiin. Tarkas-teltaviksi aineistoiksi tutkimusta varten valikoitui tutkimuskirjallisuutta, julkisia kan-nanottoja, ajankohtaisia kyselyitä sekä uutisia. Pääosin tutkimusaineistoina toimi-vat suomalaiseen kontekstiin sijoittuvat tutkimukset. Tulokset osoittivat, että rasismin ilmiötä tarkastelevissa tutkimuksissa nousi esiin pääteemoja, jotka toistuivat useissa aineistoissa. Rasismiin liittyvien tutkimusten määrä oli noussut kasvavissa määrin viime vuosikymmeninä. Tutkimusten määrän nousu liitettiin rasismin ilmiön uutuuteen, joka tuli esille rasismin ilmiön tutkimuk-sissa osana maahanmuuttajien määrän lisääntymisenä Suomessa. Kirjallisuudes-sa huomio rasismin suhteen kohdistettiin myös vähemmistöryhmien kokemiin so-siaaliseen syrjintään. Suomalaisessa yhteiskunnassa yleisissä keskusteluissa, tie-teenkentällä ja korkeakoulutuksen toiminnassa huomio rasismin ilmiön suhteen tuotiin useimmiten esiin rasismia ja syrjintää eri muodoissa kokeneiden vähemmis-tönedustajien toimesta. Aineistojen perusteella yliopisto puuttui rasismiin liittyviin ongelmiin vasta kun ne oli tuotu esiin muiden toimijoiden toimesta. Yliopistojen ta-pa myös reagoida rasismin ilmenemiseen korkeakoulukontekstissa esittäytyi läh-tökohtaisesti ongelmallisena. Tulosten perusteella suomalaisessa opettajankoulutuksessa rasismia on käsitelty pääosin antirasistisen pedagogiikan, erilaisten antirasististen ja kulttuurienvälisten koulutusten, kulttuuritietoisuuden ja monikulttuurisuuden käsittelyn myötä tutki-muksissa. Tutkimuksissa ja erilaisissa koulutuksissa rasismista puhuttiin useimmi-ten vastaavilla korvaavilla termeillä kuten monikulttuurisuuden tai antirasismin kä-sitteiden kautta. Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä opiskelevat toivat esiin vuoden 2019 kyselyssä, että opettajankoulutuksessa käsitellään rasismia vähäi-sesti ja sitä tunnistetaan heikosti yliopiston toimesta. Kyselyssä tuli myös esille, että tiedekunnan kouluttajien puhetavoissa oli havaittavissa rasistisia piirteitä eikä yli-opistokoulutus antanut opettajille konkreettisia työkaluja rasismin käsittelemiseen opettajan ammatissa käytännöntasolla. Kasvatustieteellisessä tiedekunnassa oli herätty rasismin ilmiön käsittelyn suhteen kuitenkin jollain tasolla, koska kyselyn jälkeen tiedekuntaan oli palkattu tasa-arvo ja yhdenvertaisuuden asiantuntija sekä tiedekunnassa teetettiin taskuopas tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Rasismin tunnistamiseen ja käsittelyyn liittyvät koulutukset eivät myöskään taanneet syrjivien käytänteiden muuttumista. Todelliseen muutokseen rasismin käsittelyn suhteen edellytettiin konkreettisia toimintatapoja niitä käsittelevissä ympäristöissä. Tärkeää on, että rasismin ilmiön tarkastelun tutkimusta kehitetään ja laajennetaan korkeakoulutuksessa sekä erityisesti kasvatustieteellisen tiedekunnan tiedeympä-ristössä. Tulevaisuuden kasvatusalan ammattilaiset sisäistävät koulutuksestaan normeja ja käytäntöjä, kuinka rasismia ymmärretään ja käsitellään arkisissa ympä-ristöissä, edes vieden nämä opitut normit koulumaailmaan ja esimerkillisesti lasten keskuuteen.

Tiivistelmä - Referat – Abstract Tässä tutkielmassa selvitetään kirjallisuuskatsauksen keinoin, millaista perusopetusta saamelaiset saavat Suomessa ja mitä haasteita se kohtaa. Aiheen pohjaksi avataan identiteetin, etnisyyden ja kulttuuri-identiteetin merkitystä yksilölle ja yhteisölle sekä saamelaisten koulutushistoriaa. Saamelaiset ovat neljän valtion alueella asuva kansa. Aiemmin heidän perusopetustaan Suomessa on toteutettu vain suomen kielellä, mikä on omalta osaltaan aiheuttanut saamen kielen taidon heikkenemisen, ja saamelaiskulttuurin sulautumisen valtakulttuuriin. Saamen kielen elvytystyö koulussa alkoi Suomessa vasta 1990-luvulla, kun opetuskieleksi vakiintuivat saamen kielet. Suomessa saamelaisten perusopetus järjestetään valtakunnallisen opetussuunnitelman pohjalta, ja opetus on kieliperusteista. Suomessa ei tunnisteta erillistä saamelaisopetusta, joka kohdistuisi saamelaiseen oppilaaseen, saamen kielellä, ja siinä olisi kulttuurinen ulottuvuus. Kulttuurin elvytyksen näkökulmasta tilanne ei edistä saamelasikulttuurin vahvistumista. Haasteellisen tilanteesta tekee se, että saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella Valtio ei tue määrärahoilla saamen kielen opetusta, ja oppilaiden oikeudet ovat rinnastettavissa maahanmuuttajien kahden tunnin äidinkielenopetukseen viikossa. Saamelaisopetusta on vaikea toteuttaa suomalaisen arvopohjaan perustuvan opetussuunnitelman pohjalta. Oppiaineiden lähtökohtana on suomalainen kulttuuri, ja se ei riittävästi huomio moninaisia kulttuureita koulussa. Saamelaisten tietokäsitys eroaa suomalaisesta, ja perusopetukseen on vaikea tuoda saamelaisia arvoja. Peruskoulun struktuurit rakentuvat muun muassa aikataulujen sekä luokkatilojen ympärille, mikä vaikeuttaa entisestään saamelaisopetuksen toteuttamista. Jokaisen yksilön tulee saada vahvistaa omaa identiteettiään ja kulttuurisuuttaan. Saamelaisille on annettavaa mahdollisuus elvyttää ja vahvistaa omia kieliään ja kulttuurisuuttaan perusopetuksessa. Tietoa saamelaiskulttuurista tulee lisätä koko maassa, ja saamelaistietoutta voitaisiin esimerkiksi opettaa opettajankoulutuksen yhteydessä koko maassa.

Tavoitteet. Lasten spontaanit matemaattiset kognitiot ovat alkaneet kiinnostaa tutkijoita vasta viimeisten vuosikymmenten aikana. Näissä tutkimuksissa on havaittu lasten omaavan synnynnäisen kyvyn tunnistaa lukuja ja lukumääriä ympäristössään, mikä viittaisi matemaattisten taitojen pohjaavan biologisesti määrittyneisiin valmiuksiin. Luvuntunnistus vaatii kuitenkin tarkoituksenmukaisen kognitiivisten laskuprosessien aktivoitumisen, mikä tarkoittaa, että lapsen on aktiivisesti kiinnitettävä huomiota ympäristössään esiintyviin lukumääriin. Joillain yksilöillä kyseisenlaista matemaattista huomion kiinnittämistä tapahtuu spontaanisti enemmän kuin toisilla. Erot tässä yksilöllisessä taipumuksessa johtavat ennen pitkää matemaattisten taitojen eriytymiseen, sillä vahvemman matemaattisen huomion kiinnittämisen taipumuksen omaavat lapset saavat luonnostaan huomattavasti enemmän spontaania harjoitusta. Spontaania huomion kiinnittämistä lukumääriin onkin siksi alettu tutkia aktiivisemmin 2000-luvun aikana. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on koota yhteen tuota aiempaa tutkimusta ja kartoittaa sen nykyistä tilaa. Tavoitteena on luoda kattava katsaus siitä, miten aihetta on aiemmin tutkittu ja sitä kautta tarjota perusteltuja näkemyksiä tulevan tutkimuksen toteuttamiselle. Menetelmät. Päämääränä oli systemaattinen evidence gap map -menetelmällä toteutettu katsaus, jossa selvitettiin, mistä näkökulmista tutkimusta on aiemmin tehty ja millaisia aukkoja tutkimuksessa on havaittavissa. Aineistoksi valikoitui 28 spontaaniin lukumääräiseen huomion kiinnittämiseen liittyvää tieteellistä artikkelia, joiden julkaisuajankohta oli vuosina 2000–2021. Artikkelit sisälsivät yhteensä 33 tutkimusta, joista analysoitiin yleisiä tutkimusta ohjaavia aspekteja, menetelmiä sekä näkökulmia, joista aihetta on lähestytty. Tulokset ja johtopäätökset. Tuloksista selvisi, että aiempi tutkimus on keskittynyt nimenomaan lasten, yleensä esi- ja alkuopetusikäisten, spontaanin lukumääräisyyden havainnointiin sekä siihen, millainen yhteys taipumuksella on matemaattisiin taitoihin. Kaikki tutkimukset olivat toteutettu kvantitatiivisin menetelmin, sekä pitkittäis- että poikittaisaineistoja käyttäen. Spontaanin matemaattisen huomion kiinnittämisen mittaustavoista löydettiin myös selkeitä painotuksia. Johtopäätöksenä suositellaan jatkotutkimuksen laajentamista pienempiin lapsiin sekä spontaanin lukumääräisen huomion kiinnittämisen ilmenemiseen vaikuttaviin seikkoihin, kuten vuorovaikutukseen ja ympäristön merkitykseen.

Tavoitteet. Tämän tutkielman tarkoitus on koota aiempaa tutkimustietoa siitä, miten koulun henkilökunta ja oppilaat hahmottavat sisäisen yrittäjyyden, ja miten nämä käsitykset peilatuvat uusliberaalin hallinnan teoriaan. Käytännössä kysymys on siitä, minkälaisia subjekteja suoma-lainen peruskoulu pyrkii tuottamaan. Tutkielmassa olennaista on opetussuunnitelman sisältämien tavoitteiden lisäksi se, missä määrin nämä tavoitteet nähdään universaaleina ideaaleina ja/tai ihmislajin sisäsyntyisinä piirteinä. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä käytin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Valitsin integ-roivan kirjallisuuskatsauksen, koska halusin kartoittaa aiempaa aihepiiriin liittyvää tietoa systemaattisesti, pitäen kuitenkin tarkastelun sopivan laaja-alaisena, ilman liian tarkkaa metodolo-gista rajausta. Aineistonani käytin 2000-luvulla Suomessa julkaistuja, sähköisistä lähteistä saa-tavilla olevia vertaisarvioituja tutkimuksia. Yhdistelin aineiston analysoinnissa teoriaohjaavan ja aineistonohjaavan menetelmiä. Tulokset ja johtopäätökset. Opettajien, oppilaiden ja opettajaopiskelijoiden näkemyksissä sisäinen yrittäjyys sai moninaisia merkityksiä. Itseohjautuvuuden, itsearvioinnin ja riskinottokyvyn korostaminen heijastivat uusliberaalin subjektin konstruktiota. Toisaalta käsitteiden merkitykset laajenivat usein pitämään sisällään joukon muita piirteitä, jotka heijastelivat esimerkiksi perinteisiä “hyvän ja ahkeran oppilaan” piirteitä. Suhtautuminen sisäiseen yrittäjyyteen oli ristiriitaista: suuressa osassa käsiteltyjä kuvauksia sisäinen yrittäjyys nähtiin positiivisina ja tavoiteltavana mielenlaatuna, mutta kuvausten joukossa oli myös kriittisiä käsityksiä, joissa sisäiseen yrittäjyyteen sisältyvät piirteet nähtiin vahingollisina. Usein kohdejoukot tiedostivat monia sisäiseen yrittäjyyteen liittyviä ongelmia, mutta pitivät sen tavoittelua kuitenkin välttämättömänä yhteiskunnassa selviämisessä.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää tutkimuskirjallisuudessa avoimille oppimisympäristöille asetettuja tavoitteita suomalaisissa peruskouluissa vuonna 2016 käyttöön otetun peruskoulun opetussuunnitelman uudistuksen jälkeen. Tutkimuksen aihe on ajankohtainen, sillä avoimet oppimisympäristöt ovat alkaneet yleistyä viimeisten vuosikymmenten aikana huomattavasti niin Suomessa kuin muualla maailmassakin koulurakentamisessa. Samaan aikaan kuitenkin esimerkiksi median välittämä kuva avointa oppimistilasuunnittelua noudattavista koulusta on hyvinkin negatiivissävytteistä. Tämä muodosti tutkimustehtävälleni lähtökohdan; miksi näitä avoimia oppimisympäristöjä viedään peruskouluun - mitä niillä tavoitellaan? Entä miten näitä uudistustavoitteita taustoitetaan tutkimuskirjallisuudessa? Tutkimus on toteutettu integroivana kirjallisuuskatsauksena, ja sen aineisto koostuu vertaisarvioiduista ja viimeaikaisista avoimia oppimisympäristöjä ja uutta koulurakentamista koskevista tutkimuksista vuonna 2016 käyttöönotetun perusopetuksen opetussuunnitelman jälkeen. Integroiva kirjallisuuskatsaus valikoitui tutkimusaiheeni kannalta parhaaksi tutkimusmenetelmäksi, sillä siinä tutkimusaihetta pyritään kuvaamaan mahdollisimman monipuolisesti ja se sallii menetelmänä monipuolisemman lähdeaineiston käytön. Tutkimuksessa löydettiin 6 erilaista tavoitetta, joita tutkimuskirjallisuudessa avoimille oppimis-ympäristöille annettiin: oppiva yhteisö, kaikille sopiva oppimisympäristö, joustavat ryhmittelyt ja muuntojoustavuus, oppimaan innostaminen ja toiminnallisuus, tieto- ja viestintäteknologian käytön tukeminen sekä terveellisyys, turvallisuus ja hyvinvoinnin tukeminen. Nämä tavoitteet toimivat sekä toisiaan täydentävästi että tukevat nykyisen opetussuunnitelman laaja-alaisia tavoitteita sekä nykyistä oppimiskäsitystä. Olisi liioiteltua todeta, että avoimet oppimisympäristöt olisivat tutkimukseni perusteella tuhansien toiveiden tynnyreitä, mutta haasteita riittää vielä matkalle kohti toimivia toimintamalleja. Nyrkkisääntönä voidaan kuitenkin pitää, että tilat rakennetaan tukemaan toimintaa, ei toisinpäin.