Tässä tutkimuksessa tarkastelen ihmisten ja esineiden välistä suhdetta kirjoitetussa muisteluaineistossa. Lähtökohtanani on selvittää minkälaista esinepuhetta kirjoituksista löytyy ja millä tavoin tässä esinepuheessa ilmenee suomalaisessa yhteiskunnassa historiallisesti ja eri aikoina muodostuneita
kulttuurisia mallitarinoita, sekä vuoden 2013 kirjoitushetken puheavaruudessa olleita esineisiin ja niiden omistamiseen liittyneitä ilmiöitä.
Aineistona tutkimuksessa on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja sosiologi Veera Kinnusen laatima kilpakeruu otsikolla Elämää muuttolaatikoissa vuodelta 2013. Siinä kysytään vastaajien kokemuksia esimerkiksi mieleen painuneesta muutosta, tavaroiden pakkaamisesta, karsimisesta ja asettumisesta uuteen asuntoon. Vastaajia kyselyssä on 84, joista tarkasteluni kohteena tässä tutkimuksessa on 20 vastausta eri-ikäisiltä miehiltä ja naisilta. Kyselyaineiston kirjoitusten muistelut ulottuvat lähes 80 vuoden ajalle.
Muutto on tilanne, jossa kaikki kodin tavarat käydään läpi. Usein itsestään selvinä ja kulissinomaisina pidetyt esineet tulevat näkyviksi, ja niiden arvoa, tarpeellisuutta ja kuntoa tarkastellaan. Tämän vuoksi aineisto tarjoaa hyvän lähtökohdan tarkastella sitä, kuinka ihmiset sanallistavat suhdettaan esineisiin.
Lähestyn aineistoa muisteluaineistona, jota luen lähiluvun metodia käyttäen. Tarkastelen suomalaisten ihmisten materiaalisen ympäristön ja mahdollisuuksien muutoksia kansatieteellisen ja kulutustutkimuksen tutkimuskirjallisuuden pohjalta.
Keskeinen käsite tutkimuksessani on mallitarina. Tämä käsite suhteutuu suurten ja pienten kertomusten tematiikkaan, ja esiintyy esimerkiksi etnologi Eerika Koskinen-Koiviston tutkimuksessa, jossa hän tarkastelee isoäitinsä muistelukerronnassa ilmeneviä suuria kulttuurisia kertomuksia. Myös sosiologi
Vilma Hänninen tarkastelee omassa tutkimuksessaan elämänmuutoksia käsittelevien kirjoitusten sisältämiä kulttuurisia tarinallisia malleja. Mallitarinat ovat kulttuurissa kiteytyneitä käsityksiä, arvoja ja ymmärrystä historian tapahtumista, joiden pohjalta ihmiset jäsentävät elämäänsä.
Toinen keskeinen käsite on puheavaruus, jota Minna Sarantola-Weiss käyttää tutkimuksessaan tarkoittaen sanojen ja asioiden (esineet, tila ja toiminta) katsomista kokonanisuutena, jossa asiat, ilmiöt ja esineet heijastelevat ja tuottavat arvostuksia ja käytäntöjä tiettyinä aikoina. Tarkastelen tutkimuksessani kyselyn kirjoitushetken, vuoden 2013, puheavaruudessa esiintyneitä esineisiin liittyneitä ilmiöitä.
Kirjoitusten esinepuheessa nousee esiin kaksi esineiden omistamisen ja niiden kanssa elämisen mallitarinaa, jotka olen tutkimuskirjallisuuden ja kyselyvastausten lukemisen myötä nimennyt seuraavasti: niukkuuden ja harkitsevaisuuden mallitarina sekä ympäristötietoisuuden mallitarina.
Eräänlaisena synteesinä kahdesta mallitarinasta, sekä vuoden 2013 puheavaruuden esineisiin liittyvien ilmiöiden myötä kirjoituksista voi havaita myös “hyvän omistajuuden” mallitarinaa, pohdintoja materiaalisen ympäristön, omistamisen, sekä henkisten arvojen ja henkisen hyvinvoinnin välisestä
suhteesta. Aineistosta hahmottuu se, että kulttuurisesti hallitsevat kertomukset ovat olemassa puheavaruudessa rinnakkain ja päällekkäin.
