Euroopan Komissio on julkaissut 8.3.2018 ehdotuksen Euroopan Parlamentin ja Neuvoston Asetuksesta yrityksille suunnatun joukkorahoituspalvelun eurooppalaisista tarjoajista, jonka myötä Komissio pyrkii helpottamaan joukkorahoituspalvelujen tarjoamista sisämarkkinoilla. Siitä huolimatta, että kyseinen ehdotus tulee mahdollistamaan joukkorahoituspalveluntarjoajien toiminnan Unionin jäsenvaltioiden rajojen yli tulevaisuudessa, on epäselvää, mikäli Unionin sisäisen joukkorahoitusalan kasvua olisi mahdollista jouduttaa pääosin Unionin ulkopuolella sijaitsevan vaihtoehtoisen rahoituksen avulla.
Tässä tutkielmassa tarkastellaan Euroopan Unionin oikeuden sekä Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön pohjalta kolmansiin maihin sijoittuneiden luotonantajien mahdollisuutta tarjoa luottoja Unioniin sijoittuneille luotonottajille sellaisten lainamuotoista joukkorahoitusta välittävien palveluntarjoajien kautta (”Joukkolainauspalveluntarjoaja”), jotka ovat sijoittuneet Unionin alueelle. Tarkastelu kohdistuu siihen, miten Unionin tuomioistuin on tulkinnut luotonantotoimintaa Euroopan Unionin perusvapauksien suhteen sekä siihen, onko kolmansiin maihin sijoittautuneiden luotonantajien mahdollista vedota pääomien vapaaseen liikkuvuuteen myöntääkseen luottoja.
Luottolaitoksen toiminta, joka muodostuu luottojen myöntämisestä, muodostaa Euroopan Unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 57 artiklan mukaisen palvelun. Toisaalta ammattimaisen luotonantotoiminnan kannalta oleellinen perusvapaus määräytyy tapauksen olosuhteiden mukaan. Tästä johtuen tiettyjen olosuhteiden vallitessa on mahdollista, että kolmanteen maahan sijoittuneet luotonantajat voisivat vedota pääomien vapaaseen liikkuvuuteen harjoittaessaan ammattimaista luotonantotoimintaa. Tämän kaltaiset olosuhteet voivat syntyä muun muassa tilanteessa, jossa kolmanteen maahan sijoittuneet luotonantajat tarjoavat luottoja Joukkolainauspalveluntarjoajan kautta tämän järjestelyn jakaessa ammattimaisen luotonantotoiminnan sen osatekijöihin, luottosopimukseen liittyviin toimiin sekä todelliseen luoton myöntämiseen, joista edellisen hoitaa Joukkolainauspalveluntarjoaja.
Tutkielmassa pyritään myös osoittamaan, minkälainen vaikutus luottolaitoksen määritelmällä siten kuin siitä oli säädetty Saksan lain alla oli Unionin tuomioistuimen ratkaisuun Fidium Finanz -oikeustapauksessa, ja kuinka tämä tulisi ottaa huomioon tulkittaessa kolmansiin maihin sijoittautuneiden luotonantajien mahdollisuutta tarjota luottoja Unionin alueelle.
Tutkimuksen lopputulos on, että kolmansiin maihin sijoittuneet luottolaitokset eivät voi tarjota luottoja Unioniin sijoittautuneille luotonottajille Joukkolainauspalveluntarjoajien kautta. Muut kolmansiin maihin sijoittuneet luotonantajat voivat tarjota luottoja luotonottajan ollessa sijoittunut jäsenvaltioon, joka ei sääntele ammattimaista luotonantotoimintaa. Lisäksi luottolaitossääntelyn näkökulmasta kolmansiin maihin sijoittuneet luotonantajat voivat tarjota luottoja jäsenvaltioihin, jotka ovat määritelleet luottolaitoksen Unionin oikeuden mukaisella tavalla. Mikäli jäsenvaltio määrittelee luottolaitoksen laajemmin, on epäselvää, onko luotonanto kolmansista maista mahdollista.
