Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Edullisemmuussäännön synty ja sen asema voimassaolevana oikeutena sekä sen soveltamisen reunaehdot

Show full item record

Title: Edullisemmuussäännön synty ja sen asema voimassaolevana oikeutena sekä sen soveltamisen reunaehdot
Author(s): Österberg, Mirja
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Law
Discipline: Labour law
Language: Finnish
Acceptance year: 2019
Abstract:
Työsuhteen ehtoina sovellettavien normien kollisio voidaan ratkaista etusijajärjestystä ja edullisemmuussääntöä soveltaen. Tässä tutkielmassa tarkastellaan edullisemmuussäännön syntyvaihetta ja sen kehittymistä Suomen työoikeudelliseksi normiksi sekä edullisemmuussääntöä voimassaolevana oikeutena. Tämän lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, miten tuomioistuimet ovat määritelleet ne reunaehdot, joiden perusteella edullisemmuussääntöä on mahdollista soveltaa. Tutkielmassa lähestytään tutkimuskysymyksiä lainopillisen metodin ja oikeushistoriassa käytettyjä tutkimusmetodeja hyödyntäen. Tutkielmassa selvitetään edullisemmuussäännön syntyvaihetta tarkastelemalla kotimaista oikeuskirjallisuutta sekä edullisemmuusääntöön liittyvää varhaisinta oikeuskäytäntöä. Tutkielman lainopillisessa osiossa tarkastellaan oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa esitettyjä edullisemmuusääntöä koskevia kannanottoja. Lainopillisessa osiossa käy ilmi, mitä edullisemmuussääntö tarkoittaa käytännössä ja millaisissa tapauksissa sen soveltaminen on rajattu. Tutkielman keskeinen havainto on, ettei edullisemmuussäännön synty ole ollut staattista, vaan se on muotoutunut oikeuskirjallisuudessa eri vaiheiden kautta oikeusperiaatteesta oikeussäännöksi. Sipilä oli ensimmäinen, joka suositteli vuonna 1947 edullisemmuusperiaatteen soveltamista työehtosopimuksen ja työsopimuksen normikollisiossa. Kopponen suositteli myöhemmin vuonna 1954 edullisemmuusperiaatteen soveltamista myös työehtosopimuksen ja työsääntöjen työsuhteen ehtojen normikollisiossa. Edullisemmuusperiaatteen soveltamista oikeutettiin ensin oikeuskirjallisuudessa työehtosopimuksen ja työehtosopimuslain hengen ja tarkoituksen mukaisena oikeusperiaatteena. Myöhemmin Vuorio määritteli vuonna 1955 edullisemmuussäännön oikeussäännöksi tarkentaen sen sisältöä ja soveltamisalaa sekä katsoi edullisemmuussäännön soveltamisalan olevan yleinen. Vuorio oikeutti edullisemmuussäännön soveltamista työehtosopimuslain luonteen lisäksi myös sillä, että sekä työsuojelulakien että työsääntöjen tavoitteena oli työntekijän suojelu. Yksi tutkielman johtopäätös on myös, että edullisemmuussääntö tuli ajankohtaiseksi Suomen työoikeudessa, koska työehtosopimuksia alettiin yleisesti solmia vuoden 1946 jälkeen. Edullisemmuussäännöstä tuli voimassaolevaa oikeutta, kun työtuomioistuin vahvisti sen olemassaolon ratkaisussaan TT 1956-2. Tutkielman toinen keskeinen johtopäätös on, että korkein oikeus ja työtuomioistuin ovat ottaneet edullisemmuussäännön soveltamiseen kantaa myös tilanteissa, joita ei ole yleisesti huomioitu edullisemmuussääntöä koskevissa yleisesityksissä. Tutkielmassa on selvennetty, että edullisemmuussääntöä tulee soveltaa, kun työntekijälle edullisempi työehtosopimusmääräys, jolla on tavanomaiseen oikeuteen perustuva yleinen jälkivaikutus, on ristiriidassa jonkun muun työsuhdetta säätelevän normin kanssa (KKO 1981 II 55). Tämän lisäksi edullisemmuussääntöä tulee soveltaa, kun toinen työsuhdetta säätelevä normi on vakiintunut sopimuksen veroiseksi ehdoksi työsopimuskumppaneiden välillä vallinneen käytännön myötä (TT 1982-88 ja KKO 1984 II 23). Edullisemmuussäännön soveltamisen kannalta edellä mainitut tuomioistuinten ratkaisut ovat merkityksellisiä, koska niissä edullisemmuussääntöä sovelletaan tilanteissa, jossa työsopimus- tai työehtosopimusosapuolet eivät ole nimenomaisesti sopineet sen työsuhteen ehdon voimassaolosta, joka on ristiriidassa samaa asiaa säätelevän toisen normin kanssa. Tutkielmassa päädytään myös siihen, että edullisemmuusvertailuja on mahdollista suorittaa sellaisten työntekijän etujen suhteen, jotka eivät ole numeerisesti mitattavia (KKO 1979 II 43, TT 1983-15, TT 1983-16 ja TT 1988-137). Tämä ei vastaa Tiitistä ja Krögeriä (2015) lukuun ottamatta oikeuskirjallisuudessa esitettyä näkemystä, jonka mukaan edullisemmuusvertailu on mahdollista suorittaa lähinnä numeerisesti mitattavien etujen kuten palkkojen välillä. Tutkielmassa on myös tehty havainto, ettei kiistaa kahden kilpailevan työehtosopimuksen välillä ole mahdollista ratkaista yksinomaan edullisemmuussäännön nojalla, ellei edullisemmuussäännön soveltaminen vastaa työehtosopimuksen sopijapuolten tarkoitusta sopimuksia solmittaessa (TT 1974-15). Edullisemmuussääntö ei myöskään estä työmarkkinajärjestöjä sopimasta säännöstämiskompetenssin alaan kuuluvista asioista (TT 1979-90 ja TT 2019-74).


Files in this item

Files Size Format View
Mirja Osterberg Pro gradu 2019.pdf 909.3Kb PDF

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record