Counter-Hegemony through Dichotomisation : Analysing the Populist Logics of Difference and Equivalence in and Beyond the U.S. Democratic Party
| Title: | Counter-Hegemony through Dichotomisation : Analysing the Populist Logics of Difference and Equivalence in and Beyond the U.S. Democratic Party |
| Author(s): | Granskog, Anyara |
| Contributor: | University of Helsinki, Faculty of Social Sciences, Department of Political and Economic Studies (2010-2017) |
| Discipline: | Political Science, World Politics |
| Language: | English |
| Acceptance year: | 2020 |
| Abstract: |
Tutkielma tarkastelee viime vuosina tapahtunutta vasemmistolaisen ajattelun ja poliittisen liikehdinnän uutta nousua Yhdysvaltain demokraattisen puolueen sisällä. Asettuessaan ehdolle demokraattisen puolueen ehdokkaaksi vuoden 2016 presidentinvaaleihin, senaattori Bernie Sanders julisti ajavansa ’poliittista vallankumousta’. Tämä vallankumous pyrki uudistamaan Yhdysvaltojen yhteiskunnallisia rakenteita ja tuomaan sosiaali- ja talouspoliittisia muutoksia. Esivaalit aiheuttivat myllerrystä ja kahtiajakautuneisuutta puolueen sisällä. Sandersin kampanjan vanavedessä syntyi uusia vasemmistolaisia poliittisia organisaatioita. Yksi näistä oli Justice Democrats -liike, joka jatkaa Sandersin poliittista vallankumousta pitkälti omaksuen tämän poliittiset tavoitteet sekä ruohonjuuritason rahoitusmallin ja pyrkii edistämään niitä puolueen sisällä. Demokraattisen puolueen vasemmiston poliittinen vallankumous muodostaa uuden populistisen diskurssin. Tutkielma analysoi tämän diskurssin nousua vuosien 2015–2019 välillä, keskittyen tutkimaan yhtä sen perustavanlaatuista osaa, demokraattisen puolueen sisäistä sekä laajempaa yhteiskunnallista kansa-eliitti-kahtiajakoa. Tutkielma kysyy, miten tämä diskurssi luo artikulaatiollaan kahtiajaon sisäryhmään (in-group) ja ulkoryhmään (out-group) osana vastahegemonista prosessia. Analyysi tunnistaa diskurssissa toistuvia teemoja ja merkityksiä sekä kartoittaa, mitkä diskursiiviset välineet tuottavat sisäryhmän ja ulkoryhmän sekä näiden keskinäisten sosiaalisten suhteiden artikulaatioita.
Teoreettisessa viitekehyksessään tutkielma soveltaa Giovanni Sartorin demokratiateoriaa (factionalism), Margaret Canovanin populismiteoriaa sekä gramscilaista hegemoniateoriaa. Tutkielman metodologisena viitekehyksenä toimii diskurssianalyysi. Viitekehys hyödyntää kriittisen diskurssianalyysin sekä Laclaun ja Mouffen diskurssiteorian yhteensopivuuksia. Se ottaa myös vaikutteita verrattain tuoreesta discourse tracing -metodista. Viitekehyksen keskeinen anti on ymmärrys siitä, kuinka diskursiiviset käytännöt ja sosiaalinen todellisuus luovat ja vahvistavat toisiaan. Diskurssien ja niiden sisältämien merkitysten muodostuminen tapahtuu artikulaation kautta. Aineisto koostuu Sandersin sekä Justice Democrats -liikkeen tekstimateriaalista sekä haastatteluista, jotka rakentavat poliittisen vallankumouksen diskurssia.
Analyysi osoittaa, miten diskurssin artikulaatiot muodostavat eroavaisuuden logiikan (logic of difference) ja yhtäläisyyden logiikan (logic of equivalence), jotka luovat yhdessä sisä- ja ulkoryhmän kahtiajaon meso- ja makrotasoilla. Puolueen sisällä diskurssi tuottaa ideologisiin eroihin perustuvan vastakkainasettelun, jakaen puolueen vasemmistoryhmittymään ja valtaa pitävään puolue-eliittiin. Diskurssi purkaa käsitystä puolueen yhtenäisyydestä ja täten muodostaa mesotasolla eroavaisuuden logiikan. Eroavaisuuden logiikka rakentuu artikulaatioissa, joissa a) vasemmiston sisäryhmä esitetään ideologisesti sitoutuneena periaatteellisena ryhmittymänä (faction of principle) ja b) puolue-eliitin ulkoryhmä esitetään etua tavoittelevana ryhmittymänä (faction of interest). Siirtyessään yhteiskunnalliselle makrotasolle analyysi osoittaa puolueen sisäisen vastakkainasettelun olevan osa diskurssin luomaa laajempaa yhteiskunnallista kahtiajakoa. Diskurssin artikulaatiossa demokraattisen puolueen sisäinen puolue-eliitti nähdään osana yhteiskunnallista eliittiä ja vasemmisto omaksuu roolin ’kansan’ äänenä eliitin valtaa vastaan. Yhteiskunnallinen eliitti koostuu kolmesta ryhmästä – talouseliitistä, poliittisesta eliitistä ja diskursiivisesta eliitistä – joiden harjoittama valta ylläpitää hegemoniaa. Diskurssin luoma populistinen kansa-eliitti-kahtiajako tuottaa yhtäläisyyden logiikan, jossa kansa ja eliitti ovat toistensa vastakohtia. Yhtäläisyyden logiikka rakentuu artikulaatioissa, joissa a) eliitin ulkoryhmä määritellään kapeana, oligarkkisena yhteiskunnan rakenteiden etuoikeuttamana ryhmänä, ja b) kansan sisäryhmä määritellään suvereniteetin lähteenä ja laajana, verrattain heikommassa asemassa olevana blokkina. Diskurssi toiseuttaa eliitin ja korostaa hegemonian sekä sen luomien toimintatapojen vieraantuneisuutta kansan jokapäiväisestä elämästä ja sen haasteista. Näin ollen eliitti käsitetään epädemokraattisena ja kykenemättömänä toimimaan yhteiskunnallisena muutosagenttina. Artikulaatiossa ryhmien vastakkainasettelu perustuu pohjimmiltaan eliitin ja kansan keskenään ristiriidassa oleviin ideologisiin näkemyksiin ja luokkaintresseihin. Kahtiajaon seurauksena ryhmien poliittinen kamppailu on diskurssin viitekehyksessä välttämätöntä demokratian elvyttämiseksi ja oligarkian vastustamiseksi. Tällöin ‘kansa’ käsitetään diskurssissa historiallisena blokkina (historical bloc), joka eliitin vastakohtana kykenee toimimaan muutosagenttina yhteiskunnan rakenteiden muuttamisessa.
Tutkielma havaitsee diskurssissa toistuvia temaattisia elementtejä, jotka osoittavat luokkapohjaisen poliittisen keskustelun uudelleenpuhkeamisen Yhdysvalloissa. Lisäksi ideologia- ja luokkakeskeisyys asettavat diskurssin osaksi laajempaa vasemmistodiskurssien traditiota. Käsittäessämme diskurssien ja sosiaalisen todellisuuden kulkevan käsi kädessä ja rakentavan toinen toistaan, poliittisten käytäntöjen ja linjausten kyseenalaistamisella on potentiaalisesti laaja-alaisia vaikutuksia. Vaikutukset voivat ulottua myös Yhdysvaltojen ulkopuolelle kansainväliselle tasolle sekä heijastua muiden valtioiden poliittisiin diskursseihin.
In recent years, a resurgent leftist faction has arisen in the Democratic Party of the United States, emerging first in Senator Bernie Sanders’ campaign to become the party’s nominee in the 2016 presidential election. Sanders’ campaign declared a ‘political revolution’, a left-wing project advocating socioeconomic and political transformation and problematizing inequality in American society. The primary election process drew deep factional lines in the party between Sanders’ and Hillary Clinton’s supporters, and ultimately resulted in Clinton’s candidacy and defeat in the general election. In the wake of Sanders’ campaign, multiple left-wing organisations emerged both within the Democratic Party and beyond it, adopting his policy goals and campaigning style. Among these was Justice Democrats, a factionally-oriented organization challenging Democratic incumbents and endeavouring to enact a political realignment towards the left on the intra-party level. The ongoing factional struggle is seen against the backdrop of a broader hegemonic crisis. The leftist faction of the party has produced a new populist discourse building a counter-hegemonic left-wing social imaginary.
This thesis examines the discourse of the political revolution, and the discursive devices constituting its articulation of key dichotomies. The thesis applies a theoretical framework of Giovanni Sartori’s factionalism, Margaret Canovan’s populism, and Gramscian hegemony to conduct a discourse analysis of the resurgent leftist discourse on the meso and macro levels. This thesis asks: how does the discourse of the political revolution construct an adversarial dichotomy of an in-group and an out-group as part of its populist counter-hegemonic project? To answer its research question, the thesis develops its methodological approach by combining critical discourse analysis (CDA), discourse theory, and aspects of the complementary method of discourse tracing. This framework views discourses and social reality as mutually constitutive. The value of such analysis lies in practicing reflexivity and considering what kind of social reality the discourse strives to generate, reproducing and disrupting dominant ideas and structures. Examining a discourse yields insight into the possible real-world consequences of the adoption of the worldview it constitutes, and facilitates the tracing of shifts in political culture.
The thesis finds that, on the meso level, the discourse constructs a logic of difference to dismantle the conception of the Democratic Party as monolithic, producing an ideologically-based factional challenge through the dichotomisation of two factional groups. The discourse articulates an ideologically committed left-wing factional in-group, and a clientelist party establishment out-group corrupted by established campaign finance practices. The adversarial in-group and out-group constitute factions of principle and interest (as per Sartori), drawing from the redemptive and pragmatic faces of democracy, respectively. On the macro level, the discourse constructs a logic of equivalence through articulating a populist people-elite binary. ‘The people’ are conceived of as a broad, diverse collective connected by class-based grievances and interests, sovereign but unrepresented. This is juxtaposed with the articulation of an out-of-touch, oligarchic elite configuration consisting of dominant economic forces, a political elite, and a discursive elite. The elite are likewise connected by class interests, exercising undue influence over the political system and reproducing a hegemony facilitating economic inequality. The elite is articulated as the common Other for ‘the people’ as the groups’ class interests conflict and systemic structures privilege the elite at the expense of the needs of the people. This people-vs-elite dichotomisation produces the articulation of ‘the people’ as a historical bloc, a class alliance with transformative capacity, whose political action is seen as necessary to usher in a democratic renewal at both the meso and macro levels. The discourse scandalizes the existing level of inequalities in American society and articulates campaign finance practices yielding wealthy elites influence over the political process as impermissible. These scandalisations challenge existing social structures and dominant ideas. The discourse seeks to thereby shift these ideas and practices beyond the hegemonic limits of intelligibility through the production of a left-wing social imaginary.
Understanding the effects of discourses and discursive shifts on social reality, and vice versa, is useful for academics examining social reproduction and transformation. A discursive shift the like of which the political revolution seeks to achieve holds practical policy implications and has potentially wide-reaching consequences on U.S. political culture and social practices. Ramifications may be felt beyond borders in the political discourses of other nations due to the prominent position the U.S. holds in the international community. Should this counter-hegemonic discourse become more broadly adopted within the Democratic Party and beyond, it may provide a blueprint for similar movements in comparable contexts.
|
| Keyword(s): | Discourse Analysis Dichotomisation Factionalism Hegemony Populism Counter-hegemony Historical Bloc Democracy Elite United States Neoliberalism Vastahegemonia Yhdysvallat Historiallinen blokki Kahtiajako Uusliberalismi eliitti Discourse Analysis Dichotomisation Factionalism Hegemony Populism Counter-hegemony Historical Bloc Democracy Elite United States Neoliberalism Vastahegemonia Yhdysvallat Historiallinen blokki Kahtiajako Uusliberalismi eliitti hegemonia puoluepolitiikka populismi diskurssianalyysi |
Files in this item
| Files | Size | Format | View |
|---|---|---|---|
| Granskog_Anyara_pro_gradu_2019.pdf | 757.0Kb |
This item appears in the following Collection(s)
-
Faculty of Social Sciences [4977]