Patenttiasiamiesten mahdollisuutta yhteiskeksijyyteen asiakkaansa kanssa ei oikeuskirjallisuudessa ole tarkasteltu lähes lainkaan. Patenttioikeuden perusteella ei ole suoraa estettä sille, etteikö patenttiasiamies ja asiakas voisi olla yhteiskeksijöitä, mikäli yleisestikin pätevät yhteistyön ja keksinnöllisen panoksen kriteerit täyttyvät. Tästä huolimatta patenttiasiamiehen osallisuus asiakkaan keksintöön nähdään jopa "tabuuna".
Patenttiasiamiehen keksinnöllinen panos ei kuitenkaan ole huono asia ja heidän asemansa takia he pystyisivät hyvin vaikuttamaan keksintöjen ympäristöystävällisyyteen omilla ehdotuksilla, ohjauksilla ja ideoilla.
Ympäristöystävällinen ohjaus voisi jopa kuulua hyvään asiamiestapaan.
Mikäli patenttiasiamies lähtee tekemään paljonkin uusia ehdotuksia ja vaikuttaa keksinnön syntyyn, asia muuttuu kuitenkin nopeasti hankalaksi keksijäkysymyksen suhteen. Voiko patenttiasiamies ylipäätänsä päätyä yhteiskeksijäksi asiakkaansa kanssa ja millä perustein? Millaisia rajoituksia patenttiasiamiesten eettiset säännöt asettavat?
Kirjallisuuden ja oikeustapausten perusteella olisi katsottava, että patenttiasiamiesten panokselle on asetettu korkeampi kynnys sekä itse keksinnölliselle panokselle että molempien osapuolten tietoisuuteen, mahdollisesta yhteiskeksijyydestä.
Patenttiasiamiehen ammatinharjoittamiselle erityisen keskeisiä ovat luottamus ja maine. Aivan kuten asianajajillekin on heille siis asetettava korkeammat ja tiukemmat ammattieettiset säännöt kuin muille kansalaisille. Patenttiasiamiehen tehtäviä ei voida tyhjentävästi määritellä, mutta tutkimukseni perusteella kallistun siihen, että patenttiasiamiehen tehtäviin kuuluvia toimia on tulkittava laajasti. Tämä tarkoittaisi, että myös eettisten sääntöjen nojalla patenttiasiamiehen mahdollisuutta yhteiskeksijyyteen rajoitettaisiin. Patenttiasiamiehen panos ei siten voi johtaa yhteiskeksijyyteen ilman molempien osapuolten tietoisuutta eikä myöskään ilman yhteistä päämäärää. Yhteiskeksijyys ei voisi tulla asiakkaalle yllätyksenä.
