Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

UDRP-menettely NAF:ssa ja WIPO:ssa – yhdenmukaista tulkintaa vai sattumanvaraisia ratkaisuja? : vertaileva tutkimus verkkotunnuksen peruuttamisesta tai siirtämisestä UDRP-policyn 4 a §:n mukaan

Show full item record

Title: UDRP-menettely NAF:ssa ja WIPO:ssa – yhdenmukaista tulkintaa vai sattumanvaraisia ratkaisuja? : vertaileva tutkimus verkkotunnuksen peruuttamisesta tai siirtämisestä UDRP-policyn 4 a §:n mukaan
Author(s): Aalto, Josefina
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Law
Discipline: Commercial law
Language: Finnish
Acceptance year: 2014
Abstract:
Tutkimuksessa tarkastellaan tavaramerkkioikeuksien ja verkkotunnusten välisiä ristiriitoja Uniform Domain Name Dispute Resolution Policyssa. UDRP-menettelyssä voidaan ratkaista verkkotunnuksen rekisteröinnin siirtämistä tai lakkauttamis-ta koskeva riita. Menettelyn piirissä toimii useita riidanratkaisupalveluntarjoajia, mutta tässä tutkimuksessa keskitytään World Intellectual Property Organization (WIPO) ja National Arbitration Forumin (NAF) ratkaisujen aineellisoikeudelliseen vertailemiseen. Vaikka menettelyn palveluntarjoajat eivät ole sidottuja toistensa ratkaisulinjoihin, olisi yhtenäisen linjan noudattaminen menettelyn ennustettavuuden ja oikeusvarmuuden kannalta välttämätöntä. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole. Työn tehtävänä onkin arvioida millä tavoin oikeudenkäytön epäyhtenäisyys ilmenee ja mitä vaikutuksia sillä voi olla tavaramerkinhaltijalle. Jotta kanne voisi menestyä, tulee kantajan näyttää toteen kaikki kolme UDRP-policyn 4 a §:n mukaista edellytystä. Ensimmäisen edellytyksen mukaan vastaajan verkkotunnuksen on oltava identtinen tai sekoitettavissa kantajan tavara- tai palvelumerkkiin. WIPO ja NAF hyväksyvät useamman vaihtoehtoisen tavan kantajan oikeuden osoittamiseen, joista tavaramerkkirekisteröinti on varmin. Hieman tulkinnallista tosin on, tuleeko kantajan tavaramerkkirekisteröinnin edeltää ajallisesti verkkotunnusrekisteröintiä. NAF näyttäisi edellyttävän pääasiallisesti aikaprioriteettiperiaatteen noudattamista, mutta WIPO:n linjassa tästä periaattesta on voitu poiketa. Myös vakiinnuttamiseen verrattavissa oleva common- law tavaramerkkioikeus voi tulla kyseeseen oikeuden osoittajana, mutta tältä osin NAF:n ja WIPO:n linjoissa on eroja, koska NAF asettaa näyttökynnyksen WIPO:a matalammaksi. Ero saattaa selittyä NAF:n sijainnilla Yhdysvalloissa ja panelistien taipumuksella soveltaa common law-maiden tavaramerkkioikeutta. Edellä mainittujen keinojen lisäksi kantaja voi todistaa oikeutensa tavaramerkkiin tietyin edellytyksin myös henkilönnimellä. Sitä vastoin maantieteellisen merkinnän soveltuvuus oikeuden osoittamiseen on keinoista epävarmin. Jos vastaaja onnistuu todistamaan oikeutensa tavaramerkkiin, tulee panelistien vielä arvioida onko verkkotunnus sekoitettavissa tavaramerkkiin. Sekoitettavuusarvio tehdään vertaamalla objektiivisesti verkkotunnusta ja tavaramerkkiä keskenään. Kuitenkin toisinaan panelistit soveltavat myös niin sanottua subjektiivista sekoitettavuusarviointia, mikä on tulkinnanvaraisempi, koska se keskittyy kuluttajien mahdollisiin mielleyhtymiin. Yhtenäisen linjan saavuttamiseksi olisikin toivottavaa, että WIPO ja NAF valitsisivat yhden selvän tavan arvioida sekoitettavuutta. 4 a §:n toinen edellytys koskee vastaajan verkkotunnuksen käyttöä. Kohdan mukaan kantajan tulee todistaa, että vastaa-jalla ei ole ollut oikeutta verkkotunnuksen käyttöön. Tältä osin NAF:n ja WIPO:n linjat ovat melko yhtenäiset ja molemmat palveluntarjoajat suhtautuvat hyvin kriittisesti tilanteisiin, joissa verkkotunnusta on käytetty kaupallisesti. Oikeuttamisperusteena parhaiten menestyvät lähinnä epäkaupalliset tilanteet, kuten sananvapausproblematiikkaan linkittyvät verkkotunnukset. Toisaalta sananvapausperusteeseenkin on suhtauduttu vaihtelevasti etenkin WIPO:n käytännössä, joka noudattaa tulkinnassaan kahta eri linjaa. Kaupallisen käytön osalta sitä vastoin eniten eroavaisuuksia esiintyy mahdollisten jälleenmyyjien toiminnan arvioimisessa. WIPO:n pääasiallisen linjan mukaan jälleenmyyjä ei voi käyttää kantajan tavaramerkkiä ilman kantajan suostumusta, mikä on myös NAF:n päälinja. Toisaalta WIPO:n oikeuskäytännössä on muodos-tunut myös sallivampi linja, jota voidaan pitää ongelmallisena. 4 a §:n kolmannen edellytyksen mukaan vastaajan on pitänyt rekisteröidä ja käyttää verkkotunnusta vilpillisesti. Vilpillisen mielen käsite on erityisen avoin tulkinnalle, koska sitä ei ole täsmennetty UDRP-Policyssa. Epäselvää on esimerkik-si se, voiko vastaajan vilpillinen mieli esiintyä retroaktiivisesti. NAF:n linja on pidättyväinen, koska Policyn sanamuoto on konjuktiivinen. WIPO:lta sen sijaan löytyy kahta eri tulkintaa. Toinen keskeinen ero liittyy tilanteisiin, joissa vastaaja on yrittänyt myydä verkkotunnusta kantajalle ylihintaan. WIPO:n mukaan vastaajan tulee aktiivisesti tarjota verkkotun-nusta kantajalle, jotta kyseessä on vilpillinen mieli, mutta NAF:n linjassa vastaajan aktiivisia toimia ei edellytetä. Tutkimus osoittaa, että palveluntarjoajien ratkaisukäytäntö ei ole yhtenäinen. Eroja esiintyy kolmella eri tasolla palveluntarjoajien välillä, minkä lisäksi palveluntarjoajien sisäiset linjat ovat ristiriitaisia. Tällainen epäjohdonmukaisuus ei palvele menettelyn perimmäisiä tavoitteita, minkä lisäksi se on omiaan heikentämään osapuolten luottamusta UDRP-menettelyyn.


Files in this item

Files Size Format View
Pro.gradu.Josefina.Aalto.pdf 1.285Mb PDF

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record