Sodan Neuvostoliittoa vastaan päättyessä välirauhaan syyskuussa 1944 Suomessa kätkettiin suuri joukko aseita ja muuta perustettavan sotajoukon tarvitsemaa materiaalia salaisessa operaatiossa. Toiminta oli poliittisesti arkaluontoista ja operaation paljastuttua johti sisä- ja ulkopoliittisen paineen ajamana laajamittaiseen poliittiseen oikeudenkäyntiin, jossa tuomittiin taannehtivasti voimaan säädetyn lain nojalla 1488 henkilöä erimittaisiin vapausrangaistuksiin. Sittemmin asekätkentäjuttuna tunnetun massiivisen oikeudenkäynnin tuomioistuinkäsittely muutoksenhakuvaiheineen kesti kolme vuotta.
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan oikeudenkäynnin etenemistä ns. ErP 4:n juttuhaarassa. Tarkastelun kohteena on erityisesti lainkäyttö sotaylioikeudessa, asekätkentäoikeudenkäynnin mittakaavan aiheuttamat haasteet, vastaajien puolustuksen toiminta ja argumentaatio sekä se kuinka hyvin annetut tuomiot vastasivat oman aikansa oikeudellisia ihanteita.
Tutkimusmenetelmänä on kontekstuaalinen oikeushistoria. Oikeudenkäynti prosessina kätkentäteoista ja niitä seuranneesta esitutkinnasta lähtien sidotaan ajankohdan muihin yhteiskunnallisiin tapahtumiin ja poliittiseen keskusteluun. Näin hahmotellun historiallisen horisontin avulla tapahtumia yritetään ymmärtää nykymaailmasta käsin mutta aikalaisten silmin. Tutkimuksen keskeisimpinä lähteinä käytetään kansallisarkistosta löytyviä sotaylioikeuden pöytäkirjoja sekä muuta arkistomateriaalia.
Tutkimuksessa havaittiin, että asekätkentäjutun mittakaava aiheutti monenlaisia prosessuaalisia haasteita sotaylioikeudessa. Toisaalta jutun poliittisuus vaikutti monella tavoin eri poliittisten ryhmien väliseen kamppailuun. Asekätkijöiden tueksi ryhmittyi laaja asianajajien joukko, joka onnistui toiminnallaan vaikuttamaan poliittiseksi mieltämänsä oikeudenkäytön vaikutusta. Muutoksenhakuvaiheessa korkein oikeus madalsi näyttökynnystä merkittävästi, joka johti lainkäytön ankaroitumiseen.
