Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Vaaralliset rikoksentekijät : perusoikeuksien hyväksyttävää suojelua?

Show full item record

Title: Vaaralliset rikoksentekijät : perusoikeuksien hyväksyttävää suojelua?
Author(s): Repo, Katja
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Law
Discipline: Criminal law
Language: Finnish
Acceptance year: 2020
Abstract:
Rikoslain 2 c luvun 11 §:n mukaisen yhdistelmärangaistuksen tuomitsemisen edellytyksenä on, että rikoksentekijä todetaan erittäin vaaralliseksi toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle. Elinkautisen vankeusrangaistuksen ehdonalaisen vapauttamisen yhtenä kokonaisharkintaan vaikuttavana seikkana on vangin väkivaltariski. Rikoslain 2 c luvun 9 §:n mukaan ehdonalaista vapauttamista voidaan lykätä ilman vangin suostumusta, jos vangin käyttäytymisen tai hänen esittämiensä uhkausten johdosta on olemassa ilmeinen vaara, että vanki vapauduttuaan syyllistyy henkeä, terveyttä tai vapautta törkeästi loukkaavaan rikokseen ja vapauttamisen lykkääminen on tarpeen rikoksen estämiseksi. Pitkäaikaisvankien vapauttamismenettelystä annetun lain 1.2 §:n mukaan elinkautiseen vankeuteen tuomittua koskevaan lausuntoon on lisäksi liitettävä arvio vangin riskistä syyllistyä väkivaltarikokseen. Yhdessä lainsäädännöstä käytetään nimitystä vaarallisuuslainsäädäntö. Vaarallisuuslainsäädännöllä pyritään suojelemaan yhteiskunnan muita jäseniä. Lainsäädännöllä on pitkä historia: vaarallisuus on huomioitu lain tasolla jo vuodesta 1932. Lainsäädäntö on ollut aina poikkeuksellisen herkkä yhteiskunnallisille muutoksille ja sen onkin sanottu olevan ”kriminaalipolitiikan ilmapuntari”. Viime vuosikymmenien kriminaalipolitiikan muutokset, valtiosääntöistyminen ja kasvava turvallisuushakuisuus, ilmenevät yhtäältä perus- ja ihmisoikeuksien merkityksen kasvuna ja toisaalta halukkuutena hallita erilaisia riskejä rikosoikeuden keinoin. Vaarallisuus tai väkivaltariski ovat käsitteinä huomattavan epämääräisiä. Tutkielmassa verrataan vaarallisuuden ja riskin käsitteitä vaarantamiseen perustuvien kriminalisointien vaaran käsitteisiin. Vaarallisuus on kuitenkin epämääräisemi käsitteenä kuin näiden tunnusmerkistöjen vaaran muodot. Vaarallisuutta arvioidaan oikeuspsykiatrien toimesta, mutta oikeuspsykiatristen käsitteiden yhteensovittaminen oikeudellisiin käsitteisiin osoitetaan tutkielmassa haastavaksi. Myös vaarallisuuden arvioiminen on kiistelty asia oikeuspsykiatrian alalla, eikä ammattikunnan piirissä vallitse yksimielisyyttä siitä, mitä vaarallisuuden arvioimisella tarkoitetaan. Vaarallisuuden arvioimisessa hyödynnetään nykyisin erilaisia työkaluja, jotka perustuvat tilastotietoon rikollisen käyttäytymisen riskitekijöistä. Työkaluihin liittyy kuitenkin ongelmia; merkittävimpänä se, että niiden ennustetarkkuus ei ole riittävä, jotta niitä voitaisiin hyödyntää rikosoikeuden kontekstissa. Tutkielmassa tutkittiin myös empiirisen aineiston perusteella vaarallisuuden käsitteen käytännön sisältöä. 97,3 % aineiston rikoksentekijöistä todettiin vaarallisiksi. Tämän tutkimustuloksen perusteella vaikuttaa ilmeiseltä, että rikoslainsäädäntö ei erottele kovin hyvin vaarallisia ei-vaarallisista rikoksentekijöistä. Keskeinen syy saattaa olla rangaistuksen tuomitsemisen edellytyksenä oleva syyttäjän vaatimus. Empiirisen aineiston perusteella vaarallisuuslausuntoa perustellaan usein aikaisemmalla väkivaltaisuudella, päihde- ja persoonallisuushäiriöillä sekä impulsiivisuudella. Lähes kaikilla aineiston tutkittavista todettiin persoonallisuus- ja päihdehäiriö. Tutkielmassa arvioidaan vaarallisuuslainsäädännön hyväksyttävyyttä Sakari Melanderin kriminalisointiteorian sisältämien kriminalisointiperiaatteiden kautta. Keskeisessä asemassa ovat perusoikeuksien rajoittamisperiaatteet. Useita ongelmia nousee esiin: vaarallisuuslainsäädäntö on ongelmallinen suhteessa kaikkiin kriminalisointiperiaatteisiin. Rikosoikeudellisen vastuun syntyminen ulotetaan siinä niin laajalle, että perinteiset rikosoikeuden vastuurakenteet vääristyvät. Lainsäädännöstä seuraavien preventiiviset hyödyt eivät riitä perustelemaan niitä perusoikeusrajoituksia ja muita ongel-mia, joita samalla seuraa. Kuitenkin preventiivinen eristäminen voi joissain tapauksissa olla perusteltua perustuslain 22 §:n perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvollisuuden ja rikoslainsäädännön kokonaislegitiimiyden säilymisen vuoksi. Tällaiset tapaukset olisi kuitenkin rajattava erittäin tarkasti, mikä voi olla haastavaa.
Keyword(s): vaarallisuus vaara rikoksentekijä rangaistus kriminalisointiperiaatteet


Files in this item

Files Size Format View
Repo_Katja_tutkielma_2020.pdf 1.257Mb PDF

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record