Kääntäjän paratekstit ovat erityinen paratekstien laji, jonka tutkimus on viime vuosina lisääntynyt. Paratekstit eli kynnystekstit tarkoittavat kaikkia päätekstiä ympäröiviä tekstejä, jotka osallistuvat sen välittämiseen, esittämiseen ja tulkinnan ohjaamiseen. Tämä tutkielma, jonka aineistona toimii Leevi Lehdon vuoden 2012 suomennos James Joycen Ulysses-romaanista, keskittyy erityisesti kääntäjän alaviitteisiin.
Paratekstien käsittelyn lähtökohtana tässä tutkimuksessa toimivat Gérard Genetten (1997) paratekstitutkimus ja sen sovellukset käännöstieteen puolella. Genetten katsaus on kattava, mutta sisältää myös määritelmiä, jotka ovat ongelmallisia ja rajoittavia käännöskirjallisuudesta puhuttaessa. Käännöstieteilijät kuten Şehnaz Tahir Gürçağlar (2002), Carmen Toledano Buendia (2013) ja Outi Paloposki (2010) ovat laajentaneet ymmärrystä siitä, miten paratekstit toimivat nimenomaan käännetyissä teksteissä. Erityisesti Genetten käsitys tekijästä on saanut osakseen kritiikkiä. Kysymys kietoutuu laajempiin hierarkkisiin ja dikotomisiin näkemyksiin kääntämisestä toissijaisena, ei-luovana toimintana. Pohdintaani kääntäjän tekijyydestä pohjustavat esimerkiksi Lawrence Venutin (1995) kääntäjän näkymättömyys ja esimerkiksi Riitta Oittisen (1995) edustama käsitys kääntämisestä uudelleenlukemisena ja uudelleenkirjoittamisena.
Tutkimuksessani erittelen Lehdon Ulysseksen alaviitteitä aiheen ja funktion perusteella. Luon aineistolähtöisesti viisi aiheen mukaista yläkategoriaa, joissa esiintyviä erilaisia alaviitetyyppejä analysoin. Lisäksi hyödynnän Toledano Buendian (2013) jakoa selittäviin ja kommentoiviin alaviitteisiin. Valtaosa Lehdon alaviitteistä nimeää ja selittää erilaisia faktoja, intertekstuaalisia ja muita viittauksia, kielellisiä seikkoja ja Ulysseksen erityispiirteitä. Alaviitteissä viitataan myös Ulyssesta koskevaan tutkimuskirjallisuuteen ja selitetään käännösvalintoja. Laajan informatiivisen sisällön lisäksi alaviitteissä esiintyy Lehdon kommentteja, tulkintoja ja mielipiteitä.
Analyysin perusteella Lehdon alaviitteistö on hyvin monimuotoinen. Samalla kun sen laajuus itsessään tekee siitä visuaalisesti näkyvän osan teosta, alaviitteiden sisältö ja suhde päätekstiin sitovat sen poikkeuksellisen kiinteästi tekstiin myös taiteellisessa mielessä.
