Tutkielmassa tarkastellaan miten ja mihin sävyyn kiinalaisista, Kiinasta ja boksarikapinasta kirjoitettiin 1900-luvun vaihteen autonomian ajan Suomessa. Tämän ohella tutkimus tarkastelee sitä, miten oman aikansa suomalainen media määritteli toisenlaisuutta Kiinan esimerkin kautta. Tutkielma luo boksarikapinan esimerkin kautta pohjan Suomen ja Kiinan välisten suhteiden tarkastelulle tutkimalla eri julkisuuksien linjoja edustaneita suomalaisia sanomalehtiä.
Sanomalehtien tutkimusta lähestytään ylikansallisen historiankirjoituksen tutkimusotteen avulla. Tutkimus hyödyntää erityisesti Pierre-Yves Saunierin esittämiä mietintöjä tarkastellessaan sitä, miten 1900-luvun vaihteen Suomi oli osa globaalia julkisuutta ja mistä Kiinaa koskevat uutiset saapuivat. Tutkimus pureutuu tarkemmin 1900-luvun vaihteen suomalaiseen julkisuuteen tarkastelemalla Hannu Niemisen aikaisempaa tutkimusta autonomisen ajan Suomen julkisuuden rakentumisesta ja Edward Saidin vaikutusvaltaista teosta orientalismista.
Tutkimuksen tärkeimmän lähdeaineiston muodostavat Suomen kansalliskirjaston digitaaliset arkistot. Tutkimus kirjoitettiin vuoden 2020 kesällä globaalin COVID-19 viruspandemian aikana, ja siksi tutkimusta tehdessä ei ollut mahdollisuutta hyödyntää itse fyysisiä arkistoja. Toissijaisina lähteinä käytetään itse boksarikapinasta kirjoitettua laajamittaista aikalais- ja tutkimuskirjallisuutta niin yleishistoriallisen katsauksen luomiseksi kuin sanomalehtien uutisten paikkansapitävyyden varmistamiseksi.
Keskeisenä tutkimustuloksena esitetään, että 1900-luvun suomalainen media suhtautui myöhäisen Qing-dynastian Kiinaan ja sen asukkaisiin väheksyvästi. Svekomaaninen sanomalehdistö painotti uutisissaan boksareiden kukistamisen ja järjestyksen palauttamisen tärkeyttä. Vanhasuomalainen sanomalehdistö oli jakautunut mielipiteessään Kiinaa kohtaan, mutta syytteli muita Länsimaita boksarikapinan aloittamisesta imperialistisilla teoillaan ja puolusti evankelisluterilaista kristinuskoa. Nuorsuomalainen sanomalehdistö puolestaan puolsi Kiinan jakoa laajempiin etupiirialueisiin ja kirjoitti kiinalaisista kaikista rasistisimmin. Kaikista kolmesta julkisuuden linjasta löytyi myös muutamia sanomalehtiä jotka erosivat näistä linjoista ottamalla kiinalaisten puolen joko osittain tai kokonaan. Svekomaanisten ja fennomaanisten sanomalehtien ohella tutkimus käsittelee myös kahta esimerkkiä Suomen pienestä, virkasäätyläistön julkisuudelle vastakkaisesta julkisuudesta tarkastelemalla Venäjän valtion ja työväenliikkeen omia sanomalehtiä.
