Iso maksamato (Fasciola hepatica) on maailmanlaajuisesti levinnyt loinen, jonka tärkeimpinä pääisäntinä toimivat naudat, lampaat ja vuohet. Naudoilla sitä esiintyy sekä lypsykarjalla että lihakarjalla. Ison maksamadon elämänkierto on monimutkainen, ja tärkeässä roolissa sitä on sen yleisimpänä väli-isäntänä toimiva pikkulimakotilo (Galba truncatula). Elämänkiertoon liittyvät tekijät on tunnettava suunniteltaessa hallintakeinoja loistartuntojen ehkäisemiseksi. Naudoilla iso maksamato aiheuttaa hyvin harvoin selviä näkyviä oireita, mutta loinen aiheuttaa tappioita maksahylkäysten kautta sekä vaikuttamalla kasvuun, hedelmällisyyteen, maidontuotantoon ja eläinten myyntiin. Suomessa tartunnat diagnosoidaan lähinnä maksahylkäysten perusteella. Loisen esiintyminen on viime vuosina lisääntynyt monissa maissa Pohjoismaat mukaan lukien, mutta Suomessa selviä suosituksia tartuntojen hallitsemiselle ei vielä ole. Myös tartuntojen diagnosoinnissa sekä tilastoinnissa on puutteita.
Tämän tutkielman tarkoitus oli koostaa Suomen olosuhteisiin soveltuvaa tietoa isosta maksamadosta. Tutkielman sisältämässä kyselytutkimuksessa pyrittiin selvittämään suomalaisilla tiloilla esiintyviä riskitekijöitä ison maksamadon esiintymiselle ja toisaalta myös siltä suojaavia tekijöitä. Lisäksi etsittiin tilallisille toteutettavissa olevia tartuntojen hallintakeinoja. Oletuksena oli, että tiedon avulla voitaisiin luoda pohja tartuntojen hallintasuosituksien laatimiselle.
Tutkimus suoritettiin kyselytutkimuksena puhelimen välityksellä. Haastateltaviksi valittiin 17 maatilaa, joiden pääasiallisina tuotantomuotoina olivat vasikoita pihvivälitykseen myyvä emotila, omat vasikkansa teuraaksi kasvattava emotila, vasikkansa välitykseen myyvä maitotila tai vasikkansa teuraaksi kasvattava maitotila. Tiloista suurin osa oli emotiloja. Kyselyyn vastasi 12 tilaa, joista kaksi jätettiin ulos tulosten tarkastelusta. Tarkasteltavista tiloista neljä oli verrokkitiloja ja kuusi tartuntatiloja. Otannan vähäisen määrän vuoksi tutkimuksessa saadut tulokset olivat kuvailevia eikä niitä käsitelty tilastollisesti. Tutkimuksessa riskitekijöistä esiin nousi erityisesti kosteikkojen ulosaitaamattomuus, pitkä laidunkausi ja laidunten savisuus, kun taas suojaavista tekijöistä muun muassa laiduntamattomuus ja hapan maa.
Tutkielman tärkeimpänä johtopäätöksenä on, että ison maksamadon leviämisen ehkäisemisessä huomio tulee kiinnittää eläintenpitotapoihin. Tartuntatiloilla olisi tärkeää aidata kosteikot ulos laitumesta, ja riskilaitumilla laidunnus tulisi rajoittaa 2–3 kuukauteen. Kosteikot, savimaat ja tietynlaiset kasvilajit antavat viitettä laidunten riskialueista. Lisäksi Suomeen tarvitsisi saada lisää lääkintämahdollisuuksia isoa maksamatoa vastaan, ja tartuntojen tilastointia tulisi tarkentaa.
