Tutkielma käsittelee Gillian Flynnin romaaneja Teräviä esineitä (Sharp Objects, 2006), Paha paikka (Dark Places, 2009) ja Kiltti tyttö (Gone Girl, 2012). Tutkielmassa tarkastellaan romaanien naishahmoja ja heidän käyttämäänsä väkivaltaa ja pyritään selvittämään, miten nämä hahmot vastaavat yleisiä stereotyyppejä väkivaltaisista naisista. Teoreettisena lähtökohtana käytetään feminististä kriminologiaa, erityisesti tutkimuksia narratiiveista, joita yleisesti käytetään kuvailtaessa rikollisia naisia ja selitettäessä heidän väkivaltaisuuttaan. Näistä narratiiveista tutkielmassa keskitytään kolmeen, joissa väkivaltaiset naiset käsitetään joko hulluiksi, pahoiksi tai uhreiksi.
Tutkielmassa käsiteltävät henkilöhahmot jaetaan kahteen väkivaltaisen naisen arkkityyppiin, joita käsitellään erikseen kuhunkin liittyvien stereotypioiden kautta. Näistä ensimmäinen on väkivaltaiset teinitytöt. Tutkielmassa esitän, että Flynnin tyttöhahmot ovat tietoisia modernin yhteiskunnan teinityttöihin kohdistamista käsityksistä ja odotuksista ja osaavat käyttää niitä hyödykseen oman väkivaltansa salaamiseksi. Lisäksi kartoitan seksuaalisuuden ja väkivallan yhtymäkohtia, jotka koskevat romaaneissa nimenomaan teinityttöjä ja jotka liittyvät erityisesti yhteiskunnalliseen ”paha”-narratiiviin.
Toinen tutkielmassa analysoitava arkkityyppi on väkivaltainen äiti. Flynnin romaanien äitihahmot satuttavat sekä omia lapsiaan että muita, ja heidän motiivinsa vastaavat selkeämmin olemassa olevia stereotyyppejä, erityisesti ”hullu”- ja ”paha”-selityksiä. Yhdistän äitihahmojen väkivallan myös heidän tytärtensä ja omien äitiensä väkivaltaisuuteen ja siten myös ”uhri”-narratiiviin, joka liittyy olennaisesti kysymyksiin väkivallan periytyvyydestä.
Tutkielmassa todetaan, että Flynnin nais- ja tyttöhahmot osaltaan sekä rikkovat että vahvistavat stereotyyppejä naiseudesta ja väkivallasta. Naisten rooli romaanien pääasiallisina väkivallan tekijöinä kyseenalaistaa jo itsessään perinteisiä sukupuolirooleja, mutta osa hahmoista päätyy edustamaan stereotyyppisiä käsityksiä naisten väkivallasta. Toisaalta osa hahmoista, etenkin Amy romaanissa Kiltti tyttö, vastustaa tällaista yksinkertaista lukemista, mikä voidaan nähdä osoituksena Flynnin kritiikistä fiktion ja muun median stereotyyppisiä naiskuvia kohtaan.
