Tässä tutkielmassa tutkin Saksan ja Suomen ulkoministeriöiden kielipalveluiden organisointia institutionaalisen käännöskulttuurin näkökulmasta. Institutionaalinen käännöskulttuuri tarkoittaa tässä tutkielmassa virallisen instituution säännöstelemää käännöskulttuuria (Snellman 2018). Institutionaalisen käännöskulttuurin pohjana on institutionaalisen kääntämisen (Koskinen 2008; 2014) ja käännöskulttuurin (Prunč 1997; 2008) käsitteet, jotka kattavat kielipalvelutoimintaan kohdistuvat odotukset, normit ja arvot sekä toiminnan konkreettiset piirteet.
Tutkimusta varten haastattelin Saksan ulkoministeriön kielipalvelun sekä Suomen valtioneuvoston kanslian käännös- ja kielitoimialan asiantuntijoita, sillä he vastaavat kielipalveluiden tuottamisesta Saksan ja Suomen ulkoministeriöille. Haastattelut on kerätty vuosina 2019–2020, yhteensä haastatteluja on 12. Tutkimuksessa on käytetty myös organisaatioiden julkaisuja sekä artikkeleita. Tutkielman lähtökohtana on vertaileva puolistrukturoitu asiantuntijahaastattelu sekä laadullinen sisällönanalyysi.
Tutkielmassa analysoidaan instituutionaalisen käännöskulttuurin piirteitä, kuten kielenkäytön vakiinnuttamisen keinoja, organisaatiosijoitusta, suhtautumista organisaation sisällä ja toimeksiantojen luonnetta. Lisäksi analyysin kohteena on venäjän kääntäjien työn toimenkuva.
Tutkimustulosten perusteella voi luoda kuvauksen institutionaalisesta käännöskulttuurista, jolla on yhtäläisyyksiä Saksassa ja Suomessa. Aineiston vertailu osoittaa, että kieliasiantuntijoiden työn piirteet ulkoasiainhallinnon parissa ovat samankaltaisia, vaikka organisaatiorakenteet voivat olla eri. Tutkielman tulokset tarjoavat tietoa kääntäjien yhteiskunnallisesta asemasta valtionhallinnon palveluksessa sekä jatkotutkimusmahdollisuuksia. Lisäksi tutkimusta voi hyödyntää kääntäjänkoulutuksen kehittämisessä.
