Amoksisilliinin aikaansaama persistenssi keuhkoklamydiainfektiossa

Chlamydia pneumoniae -bakteerin elinsykli on moniuloitteinen kaksivaiheinen elinkierto, jossa se obligaattina bakteerina solunsisällä muodostaa erilaisia morfologisia muotoja, joihin lukeutuvat elementaaripartikkelit, retikulaattipartikkelit sekä persistenttiin muotoon kuuluvat aberranttipartikkelit. Johtuen bakteerin elinsyklistä sekä siitä, että C. pneumoniae -infektion kroonistuminen ja persistentin infektion muodostuminen sekä patogeneesi on kompleksinen ongelma sisältäen useita signalointireittejä ja vaikuttaa useisiin erilaisiin soluihin on hyödyllistä pyrkiä lääkehoidon avulla vaikuttamaan infektioon bakteerin elinsyklin eri vaiheista yhtä aikaa. Persistenssin indusoivia tekijöitä ja siten persistenssimalleja on olemassa useita erilaisia. Vaikka muodoltaan epänormaalien retikulaattipartikkelien (aRB) ja siten aberranttipartikkelien havaitseminen C. pneumoniae infektoituneista kudoksista ei anna täyttä varmuutta kroonisesta infektiosta, on bakteeri yhdistetty kroonisiin terveysongelmiin, kuten ateroskleroottisiin sydän- ja verisuonisairauksiin ja astmaan. Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää beeta-laktaamiantibioottien, amoksisilliinin ja penisilliiini G:n, aikaansaama persistenssimalli A549-soluissa seuraamalla inkluusioiden kokoa, muotoa ja lukumäärää hyödyntäen IPA-menetelmää ja infektion immunofluoresenssivärjäys menetelmää. Lisäksi tutkittiin kolmen yhdisteen keuhkoklamydiainfektion antibiooteille herkistävää vaikutusta. Tätä vaikutusta seurattiin tutkimalla persistentin infektion palautumista sekä seuraamalla yhdisteiden suojaavaa vaikutusta beetalaktaami indusoituun persistenssiin. Työssä onnistuttiin löytämään beeta-laktaamipersitenssin tutkimiseen hyvin soveltuva infektiomalli. Hoitosuosituksista johtuen keuhkoklamydiainfektioita käytännössä hoidetaan beeta-laktaamiantibiooteilla. Perustuen käytettyihin menetelmiin huomattiin, että amoksisilliinin pitoisuudet 10 ja 25 µg/ml sekä penisilliini G:n pitoisuudet 100 U/ml ja 250 U/ml olivat riittävän tehokkaita siirtämään bakteerit persistenssitilaan. Havaittiin, että amoksisilliini persistenssimalli on palautuva inkluusioiden koon kasvun perusteella erityisesti pitoisuudella 25 µg/ml ja määrällisesti pitoisuudella 10 µg/ml. Päätettiin, että amoksisilliini pitoisuudella 10 µg/ml on riittävä indusoimaan persistenssin beeta-laktaamiantibiootin indusoimassa persistenssimallissa. Lisää kvantitatiivisia jatkotutkimuksia persistenssimallin osalta tarvitaan, kuten kvantitaviista PCR:ä perustuen OmpA-geeniin tarkempien annos vaikutussuhteiden määrittämiseksi. Myös glutationitasoja olisi hyvä seurata persistenssimallissa.