Pääsääntöisesti kuolemasta käynnistyvä omistusoikeuden siirtymisvaihe päättyy perinnönjakoon, jossa vainajan omaisuus jaetaan hänen testamentilla määräämilleen saajille tai testamentin puuttuessa lakimääräisille perillisilleen. Aina kuitenkaan perinnönjakokaan ei muodostu päätepisteeksi, vaan suoritettuun jakoon voidaan joutua puuttumaan jälkikäteen korjaavin toimenpitein.
Perillispiiriä koskevat muutokset kytkeytyvät mahdollisiin muutoksiin isyyssuhteissa. Koska isyys voidaan vahvistaa tai kumota, vaikka isäksi oletettava mies olisi jo kuollut, jättää tämä auki mahdollisuuden, että miehen kuollessa hänen rintaperillistensä joukko saattaa muuttua kuoleman ja jo suoritetun perinnönjaon jälkeen.
Keskeisenä tutkimuskysymyksenä toimii kysymys siitä, mitä tapahtuu perinnönjaolle silloin, jos omaisuutta jaossa perillisasemansa nojalla saaneen rintaperillisen perillisasema kumoutuu vasta perinnönjaon jälkeen, kun perittävän isäsuhde häneen kumotaan isyyden kumoamista koskevan kanteen myötä. Tässä yhteydessä keskeiseen rooliin nousee perintökaaren 23a luku ja siitä mahdollisesti saatavat analogiatulkinnat. Toisaalta pyrin hahmottamaan Suomen oikeustilaa myös muiden Pohjoismaiden sekä Saksan sääntelyyn tutustumalla.
Perinnönjako on toisaalta samalla myös varallisuusoikeudellinen oikeustoimi, eikä puhtaan jäämistöoikeudellinen tarkastelu antaisi tutkimuskysymykseen riittävää vastausta. Näin ollen tarkastelun keskiössä ovat myös yleiset sopimus- ja velvoiteoikeudelliset periaatteet ja opit erityisesti koskien perusteettoman edun palautusta ja edellytysten raukeamista, jotta voidaan tyhjentävästi hahmottaa ne mahdolliset oikeudelliset konstruktiot, jotka voivat tilanteessa konkretisoitua.
