Viimeisten vuosikymmenien aikana aktiivisesta työvoimapolitiikasta on tullut tärkeä vertailevan hyvinvointivaltiotutkimuksen kysymys, kun kehittyneet hyvinvointivaltiot ovat toteuttaneet yhä enemmän reformeja työllisyyden kohentamiseksi. Siinä missä suuressa osassa tätä tutkimusta hyvinvointivaltioiden korostetaan kehittyvän kohti uusliberaalia aktivointityyliä, osoitetaan tässä tutkimuksessa kolmen hyvinvointimallien ideaalityyppeinä pidetyn tapauksen lähentyneen sosiaalidemokraattista aktivointilogiikkaa. Tutkimus rinnastuu teoreettisesti kahteen hyvinvointivaltioiden dynamiikkaa eri tavoin selittävään kirjallisuushaaraan. Näistä ensimmäisessä hyvinvointivaltioiden politiikkojen katsotaan säilyvän toisistaan erottuvina, koska niiden kehitystä ohjaa polkuriippuvuus ja muut hyvinvointivaltioiden vakautta aiheuttavat mekanismit. Toisen näkökulman mukaan näiden polkujen ja mekanismien merkitys on heikentynyt eri valtioille yhteisten haasteiden ja ylikansallisen poliittisen yhteistyön myötä. Tästä syystä eri maiden politiikkojen välisten erojen tulisi kaventua eli konvergoitua. Näitä oletuksia testataan tässä tutkimuksessa vertailemalla Ruotsin, Saksan ja Yhdistyneen kuningaskunnan aktiivisia työvoimapolitiikkoja vuosina 2013–2018 keskittyen niissä hyödynnettyihin aktivoinnin kannustimiin.
Analyysi perustuu laadullisen LABREF-tietokannan aineistoon tapausmaiden toteuttamasta 41:stä aktiivisen työvoimapolitiikan reformista, jotka koodattiin kahdeksaan kannustinkategoriaan. Näitä kannustimia vertaillaan niin kutsuttua parilähestymistapaa hyödyntämällä sen määrittämiseksi, onko niiden käytössä havaittavissa maiden välisten erojen jatkumista, eriytymistä tai kaventumista. Kannustimien vertailussa tarkastellaan kahta ulottuvuutta: niiden läsnäoloa sekä lukumäärää.
Tutkimuksen tulosten perusteella kaikki tapausmaat ovat hyödyntäneet pääosin kannustimia, jotka ovat linjassa niiden hyvinvointivaltiomallien perinnön kanssa. Tähän on kuitenkin merkittäviä poikkeuksia. Sekä Saksan että Yhdistyneen kuningaskunnan politiikoissa on hyödynnetty huomattavasti inhimillisen pääoman kehittämiseen tähtääviä kannustimia, jotka ovat linjassa sosiaalidemokraattisen aktivointilogiikan kanssa. Tapausmaiden välillä onkin havaittavissa osittaista konvergenssia kohti tätä kannustintyyppiä. Tapausmaiden toteuttamissa politiikoissa merkittävässä osassa ovat myös sekä työmarkkinoiden kysyntä- että tarjontapuoleen kohdistuvat kannustimet. Angloamerikkalaisista maista tutut työnhaun velvoittavuutta ja sanktioita kasvattavat kannustimet ovat sen sijaan merkittävässä osassa ainoastaan Yhdistyneen kuningaskunnan reformeissa, eikä niiden kasvavalle merkitykselle muodostu tukea tämän tutkimuksen viitekehyksessä. Kokonaisuutena tarkasteltuna tutkimuksessa ei löydetä viitteitä myöskään tapausmaiden kannustimien välisten erojen laaja-alaisesta kasvamisesta tai kaventumisesta, vaikka yksittäisten kannustimien kohdalla tällaisia kehityksiä esiintyy.
