Tutkimukseni käsittelee Ruotsiin lähetettyjen sotalasten muistoja sekä kokemuksia heidän palattua Suomeen sotien jälkeen. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten sotalapset muistavat nyt omia kokemuksiaan sotien jälkeisestä ajasta, ja miten ympäristö- ja kielimuutokset ovat vaikuttaneet heihin myöhemmin elämässä. Tutkimuksen aihe on unohtunut monelta tai käsittelee usealle täysin tuntematonta aihealuetta. Siitä syystä sen taltiointi on erittäin tärkeää, varsinkin koska haastateltavien omat kokemukset ovat vahvasti läsnä ja henkilökohtaisia.
Tutkimus koostuu tutkimuslomakkeeni kyselyyn vastanneiden kahdeksan sotalapsen muistoista ajastaan sotalapsena. Haastateltavat kävivät Ruotsissa koulua tai olivat aloittamassa koulun ennen Suomeen palaamistaan. Näin ollen heillä kaikilla oli ruotsi vahvempana kielenä sieltä palatessaan. Tutkimuksen taustana ja haastattelutulosten tukena käytin aikaisempaa tutkimusmateriaalia lapsen kehityksestä, traumoista, kielellisestä kehityksestä, pedagogiikasta sekä talvi- ja jatkosotaan liittyvistä tapahtumista.
Tutkimuksen perusteella haastateltavien sotalasten muistot koulunkäynnistä ovat pääasiassa positiivisia. Heille kielen vaihtaminen tuotti vaikeuksia, ja siitä syystä suurin osa muutti opintojen jälkeen takaisin Ruotsiin tai muihin Pohjoismaihin. Tutkimus osoittaa myös sen, että vaikka sotalasten siirrot Ruotsiin olivat suurimmaksi osaa onnistuneita, on myös tapauksia missä näin ei ollut, ja tätä on sotien jälkeisinä vuosina uutisoinnissa peitelty. Ruotsista palanneiden lasten jälkihoito oli myös puutteellista, eikä heille järjestetty koulussa tai sen ulkopuolella riittävää tukea kielen tai muun trauman hoidossa.
Kielitaidon puuttuminen sekä biologisten vanhempien ja sisarusten etääntyminen sotien jälkeen oli myös syy siihen, miksi haastateltavista seitsemän kahdeksasta asuu tällä hetkellä Ruotsissa.
