Tämän maisterintutkielman aiheena on Venäjän sotahistoriallisen seuran (RVIO) tuottamien patsaiden rooli Venäjän hallinnon harjoittamassa historiapolitiikassa, joka on kokenut uuden nousun 2000-luvulla Vladimir Putinin valtakautena. Historiapoliittinen kenttä koostuu useasta näennäisesti riippumattomasta toimijasta, jotka kaikki kuitenkin ajavat hallinnon asettamia päämääriä ja ovat osa keskitettyä nk. historiapoliittista strategiaa.
Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten seuran tuottamat historianarratiivit heijastelevat historiapoliittista strategiaa. Tutkimuskohteeksi on valittu seuran keskeinen toimintamuoto, patsaat ja muistomerkit, ja näiden tuottamat narratiivit. Tutkielman aineisto on RVIO:n toimintaa vuosina 2012–2020 käsittelevän toimintaraportin patsaita käsittelevät osuus. Tutkielman metodi on narratiivinen analyysi.
Keskittymällä RVIO:n itse tuottamaan aineistoon ilmenee mielenkiintoisella tavalla, miten seura itse suhtautuu omaan toimintaansa, ja minkälaista historiakuvaa se pyrkii tuottamaan. Samalla tutkielmassa kiinnitetään huomiota tämän historiakuvan sisäisiin ristiriitaisuuksiin, jotka ovat läsnä myös hallinnon historiapoliittisessa strategiassa.
Analyysin perusteella aineistossa on tunnistettavissa kolme päänarratiivia: 1) Venäjän sivilisaation jatkuvuus 2) sankaruus 3) uhriasema. Päänarratiivien lisäksi tutkielmassa eritellään historian näennäisen demokratisoitumisen alajuoni, joka tukee päänarratiiveja. Näin RVIO:n tuottamat narratiivit heijastelevat Venäjän historiapoliittisen strategian tärkeimpiä piirteitä ja tutkielman johtopäätös on, että RVIO on osa tämän strategian toteutusta.
