Suomalaiseen ilmastopolitiikkaan vaikuttaa moninainen joukko intressiryhmiä tuotannon organisaatioista ympäristöjärjestöihin. Vaikuttavuutta ilmastopolitiikassa tuo verkostoituminen hallinnon kanssa, sekä hallinnon kanssa jaettu arvopohja: useimmiten näkemys siitä, että talouden etu on turvattava. 1900-luvun loppupuoliskolta tätä vaikuttavuutta on rakennettu vaikuttajaviestinnän avulla. Viestintäala on kasvanut, ja sen yhteiskunnallista merkitystä on herätty tutkimaan kriittisesti.
Tutkielma on haastattelututkimus yhdeksän suomalaisen ilmastopolitiikan intressiryhmän vaikuttajaviestijän kokemuksista työstään. Aineistoa on analysoitu laadullisesti erottamalla siitä pieniä tarinoita, antenarratiiveja, ja arvioimalla, millaisen kuvan ne antavat vaikuttajaviestijöiden työn arjesta ja arvoista, ammattieetoksesta. Työn teoreettisena viitekehyksenä on ammatillista itseymmärrystä kuvaava ammattieetoksen käsite.
Tuloksena on neljä eetosta vaikuttajaviestijän työstä ilmastopolitiikan kentällä. Eetoksista käy ilmi, että vaikuttajat kokevat työnsä itselleen tärkeiden arvojen, ilmastovastuullisuuden, talousvastuullisuuden tai tiedepohjaisuuden puolustajina. He kokevat työnsä olevan tavanomainen osa deliberatiivista demokratiaa. Vaikuttajaviestintää he pitävät tehokkaampana ja asiantuntevampana tapana vaikuttaa, kuin julkista vaikuttamista. Toisaalta vaikuttajat myös kokivat vaikuttajaviestinnän merkityksen suomalaiselle ilmastopolitiikalle julkista käsitystä vähäisemmäksi. Analyysin ote on kriittinen: ammattieetoksen kertomusten ymmärretään olevan paitsi totuuden heijastelua, myös politiikan teon välineitä. Johtopäätös on, että ammattieetokset kuvastavat niin vaikuttajaviestijöiden ammatillista itseymmärrystä, kuin suomalaista ilmastopolitiikkaa. Ammattieetokset sisältävät ristiriitoja ja neuvotteluita merkityksistä. Ne kuvaavat liikkeessä olevan alan elävää tarinaa.
