Maisterintutkielmani käsittelee baskin kielen siirtymistä seuraavalle sukupolvelle Suomessa ja Baskimaassa. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten perheenjäsenet neuvottelevat kielen käytöstä, millaiset kieli-ideologiat vaikuttavat kielen käyttöön kotiympäristössä ja miten nämä aspektit eroavat Suomessa ja Baskimaassa asuvien perheiden välillä. Aineisto koostui puolistrukturoiduista haastatteluista kymmenen baskia lastensa kanssa puhuvan vanhemman kanssa, joista viisi oli muuttanut Suomeen ja viisi asui Baskimaassa. Baski oli jokaisen haastateltavan äidinkieli.
Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu perheen kielipolitiikan, kielellisen sosialisaation ja kieli-ideologioiden tutkimuksen ympärille. Tutkielmassa perhe nähdään kielipoliittisena kokonaisuutena, jossa eri perheenjäsenet tekevät kieleen liittyviä päätöksiä. Kielellinen sosialisaatio (Schieffelin & Ochs 1986) näkee kielen ylläpidon perheessä moniulotteisena prosessina, johon niin vanhemmat kuin lapsetkin osallistuvat aktiivisesti. Kieli-ideologioiden tarkastelu mahdollistaa lisäksi kielikäytäntöjen ymmärtämisen laajemmassa sosiaalisessa kontekstissa. Päästäkseni käsiksi perheen kielipolitiikan kolmeen osa-alueeseen, käytäntöihin, käsittelyyn ja ideologioihin (Spolsky 2004), käytin haastattelumateriaalin analy-sointiin temaattista analyysia (Braun & Clarke 2006).
Tutkielma osoittaa, että perheen kielipolitiikka rakentuu vanhempien ja lasten yhteistyönä. Vanhempien kertomuksissa heidän toimijuutensa korostui lasten ollessa pieniä, kun taas lasten kasvaessa nämä alkoivat toimia aktiivisemmin perheen kielellisessä arjessa. Lapset osoittivat toimijuuttaan käyttäytyessään perheen kielellisten sääntöjen mukaan sekä torjuessaan niitä puhumalla suomea tai espanjaa. Suomessa lasten suomen kielen käytöstä ei oltu huolissaan, kun taas Baskimaassa lasten espanjan kielen käyttö nähtiin tahallisena provosointina vanhempia kohtaan. Tutkimuksessa vanhemmat kokivat baskin kielen pakottamisen yleisesti negatiivisena asiana, mikä sai heidät pohtimaan rooliaan auktoriteettina ja turvautumaan aika ajoin sallivampiin kielikäytäntöihin. Löysin aineistosta neljä kieli-ideologiaa, jotka vaikuttivat baskin kielen ja sen eri murteiden siirtymiseen kotona: äidinkielen ideologia, kielen elvytyksen ideologia, autenttisuuden ideologia ja puristinen ideologia. Äidinkielen siirtämistä pidettiin itsestäänselvyytenä, sillä se koettiin yhtäältä tunteiden kielenä ja toisaalta luonnollisena ja ilmiselvänä. Baskin kielen siirtäminen nähtiin osana kielenelvytysprosessia ja sen siirtämistä pidettiin merkkinä hyvästä kansalaismoraalista. Autenttisuuden ideologia sai kahdeksan vanhemmista siirtämään lapsilleen omaa murrettaan, kun taas kaksi vanhemmista Baskimaassa kallistui standardibaskin siirtämiseen pitäen yllä puristista ideologiaa. Kaikki haastateltavat pitivät baskin murteita ja niissä käytettäviä espanjankielisiä lainasanoja autenttisina epämuodollisissa keskusteluissa, ja ne liitettiin vahvasti käsityksiin autenttisesta syntyperäisestä baskista. Baskimaassa käytettiin huoletta lainasanoja, kun taas Suomessa hyödynnettiin lasten kanssa omakantaisia uudissanoja haluten näin minimoida espanjan kielen vaikutus. Tutkielma osoittaa baskin kielen siirtyvän seuraavalle sukupolvelle niin Baskimaassa kuin diasporassa ja tuo ilmi uutta tietoa kielikäytännöistä sekä niitä ylläpitävistä kieli-ideologioista.
