Tutkielmassa tarkastellaan peruskoulun seitsemännen luokka-asteen äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen opiskeluun tarkoitetuissa oppikirjoissa käytettyä kieltä selkokielen ja selkokieltä tarvitsevien oppijoiden näkökulmasta. Laadullisessa tutkimuksessa pyritään selvittämään lingvistisen tekstianalyysin keinoin selkokielen suositusten pohjalta ensinnäkin sitä, kuinka helppoa tai haastavaa kieltä tarkastelun kohteena olevissa yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoissa käytetään. Toiseksi tutkielmassa pohditaan ratkaisuja siihen, miten oppikirjojen tekstejä voisi muokata ymmärrettävämmiksi niin, että niitä pystyisivät käyttämään myös ne oppijat, joilla on jonkin taustatekijän vuoksi haasteita yleiskielisten tekstien lukemisessa ja ymmärtämisessä.
Tutkimusaineistona toimii neljä vuoden 2016 perusopetuksen opetussuunnitelman mukaista seitsemännen luokka-asteen äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjaa. Aineiston tarkastelu on rajattu kieltä, kielenhuoltoa ja kirjallisuutta käsitteleviin oppikirjojen lukuihin siten, että kustakin oppikirjasta tarkastellaan sisällöltään temaattisesti toisiaan vastaavia opetustekstejä. Tarkasteluun on otettu yhteensä 101 eripituista tekstiesimerkkiä. Tekstiesimerkkejä tarkastellaan selkokielen ohjeistuksista käsin Selkomittarin sanastoa, kielen rakenteita ja tekstikokonaisuutta koskevien kriteerien avulla. Selkomittari on alun perin selkokielisten tekstien selkokielisyyden arviointiin kehitetty apuväline, jonka avulla pyritään erottamaan selkokieliset tekstit yleiskielisistä teksteistä. Oppimateriaalitekstit on kirjoitettu selkeällä yleiskielellä, joten Selkomittaria käytetään tässä tutkielmassa käänteisesti yleiskielisen tekstin tarkasteluun.
Tutkimustulokset heijastavat aiempaa oppimateriaalitutkimusten tulosta: teksteissä on käytetty pääpiirteissään lukijaryhmälle tutuksi oletettua sanastoa ja yksinkertaisia kielen rakenteita. Selkokielen ohjeistusten näkökulmasta myös ongelmallisia sanavalintoja ja kielen rakenteita, esimerkiksi lauseenvastikkeita sekä kompleksisia virkerakenteita esiintyy, mutta ne ovat harvoin kasaantuneina opetustekstiin siten, että koko tekstin lukeminen ja ymmärtäminen vaikeutuisi merkittävästi. Selkokielen näkökulmasta opetustekstien ongelmat paikallistuvat laajemmin tekstikokonaisuuden tasolle. Teksteissä oletetaan lukijan tietävän asioita, joita ei eksplisiittisesti itse opetustekstissä sanota. Selkolukija pystyy vain harvoin täydentämään tällaisia tiedollisia aukkoja omilla tulkinnoillaan, jolloin opittava asia jää vajaaksi.
Oppimateriaalien selkomukauttamisesta voi olla merkittävää hyötyä oppimisen tukea tarvitseville oppijoille. Tekstien selkomukautusta kirjoitettaessa on kuitenkin aina otettava huomioon tekstin lukijaryhmä, jolle teksti niin sanaston, kielellisten rakenteiden kuin tekstikokonaisuudenkin osalta kohdennetaan. Lisäksi selkotekstin kirjoittamisessa keskeistä on yksittäisten kielellisten valintojen muokkaamisen sijasta tekstikokonaisuuden huomioiminen.
