Teollistumisen ja koneellistumisen myötä irtainten esineiden vaihdannallinen merkitys on kasvanut, minkä seurauksena myös irtaimen esineen vuokra on saanut aiempaa vahvemman jalansijan taloudellisessa toiminnassa. Tavanomaisten lyhytkestoisten vuokrasuhteiden rinnalla ovat yleistyneet pitkäkestoiset ja taloudellisesti merkittävät vuokrasuhteet, kuten rahoitusleasing. Sanotusta kehityksestä huolimatta irtaimen esineen vuokraa koskeva lainsäädäntö on meillä Suomessa yhä varsin puutteellista. Irtaimen esineen vuokran oikeusvaikutukset ovat lähes kokonaan lailla sääntelemättä, minkä lisäksi myöskään julkaistuissa korkeimman oikeuden ratkaisuissa ei ole nimenomaisena oikeuskysymyksenä otettu kantaa keskeisimpiin irtaimen esineen vuokralleottajan esineoikeudellista asemaa koskeviin kysymyksiin.
Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, millainen irtaimen esineen vuokralleottajan esineoikeudellinen asema on suhteessa vuokratun esineen uuden omistajan omistusoikeuteen. Toisin sanoen arvioitavana on takautuvan sivullissuhteen kollisio, jossa vuokralleantaja on ensin perustanut vuokraoikeuden primukselle ja tämän jälkeen myynyt samaisen esineen kesken vuokrasopimuskauden sekundukselle. Tutkimusmetodina on käytetty pääasiassa perinteistä oikeusdogmatiikkaa. Irtaimen esineen vuokraa koskevan lainsäädännön aukollisuuden vuoksi tukea on jouduttu hakemaan muiden omaisuuslajien vuokraa sekä irtaimen kauppaa koskevasta lainsäädännöstä. Kun irtaimen esineen vuokraa koskevan lainsäädännön lisäksi myös aihetta käsittelevä oikeuskäytäntö on tutkimuskysymyksen osalta varsin niukkaa, tutkielmassa keskeisessä asemassa ovat olleet ennen muuta oikeuskirjallisuudessa esitetyt kannanotot ja ns. reaaliset eli oikeuspoliittiset argumentit. Tutkielmassa on tehty myös vertailevia huomioita sen suhteen, millainen irtaimen esineen vuokralleottajan esineoikeudellisen asema on muualla Euroopassa – erityisesti muissa Pohjoismaissa.
Perinteisen näkemyksen mukaan irtaimen esineen vuokrassa ”kauppa rikkoo vuokran”, eikä vuokraoikeus näin ollen sido esineen myöhempää luovutuksensaajaa riippumatta siitä, onko vuokralleottajalla ollut esineen hallinta tai tiesikö luovutuksensaaja vuokralleottajan oikeudesta. Tilanteessa vuokralleottajan suojakeinoksi on katsottu jäävän ainoastaan oikeus vaatia vahingonkorvausta omalta sopimuskumppaniltaan vuokrasopimuksen ennenaikaisen päättymisen johdosta. Oikeusteoreettinen kehitys, muita vuokramuotoja koskevat lainsäädännölliset uudistukset sekä taloudellisesti merkittävien vuokrasuhteiden yleistyminen ovat kuitenkin johtaneet siihen, että irtaimen esineen vuokralleottajan esineoikeudellisen aseman osalta kauppa rikkoo vuokran -periaatteen mukainen tulkinta on altistettavissa kritiikille.
Tutkielmassa on käynyt ilmi, että irtaimen esineen vuokralleottajan sivullissuojaa tulisi nykyisin arvioida perinteisestä kauppa rikkoo vuokran -periaatteesta poikkeavalla tavalla. Vuokralleantajan vahingonkorvausvelvollisuus ei useinkaan tarjoa riittävää tai todellista suojaa vuokralleottajalle. Tutkielmassa on katsottu, että irtaimen esineen vuokralleottajan esineoikeudellinen asema suhteessa myöhempään luovutuksensaajaan tulisi arvioida samoin perustein, kuin omistajan asema. Tämä tarkoittaisi sitä, että vuokralleottaja saisi lähtökohtaisesti suojaa jo tehdyn vuokrasopimuksen perusteella, mutta olisi vuokraobjektin hallinnan saatuaan suojattu myös vilpittömässä mielessä ollutta myöhempää luovutuksensaajaa vastaan. Kantaa on perusteltu mm. varallisuusoikeuksien tasa-arvoistumista koskevalla kehityksellä ja sillä, että tiettyjen vuokrasuhteiden kohdalla vuokralleottajan asema on monilta osin verrattavissa esineen omistajan asemaa. Vaikkakin vuokralleottajan suojan tarve on korostunut pitkäkestoisten ja taloudellisesti merkittävien vuokrasuhteiden kohdalla, tulisi vuokralleottajaa suojata samoin perustein vuokrasuhteen kestosta ja vuokraobjektin arvosta riippumatta.
