Tutkielman aiheena on henkilörekisteririkos, josta on säädetty rikoslain 38 luvun 9 §:ssä. Henkilörekisteririkoksena on säädetty rangaistavaksi eräiden tunnusmerkistössä tarkemmin määriteltyjen henkilötietolain pykälien ja henkilötietojen käsittelyä koskevien erityissäännösten vastainen toiminta. Koska kyseessä on rikoksen tunnusmerkistö, joka saa tarkemman sisältönsä henkilötietojen suojaa koskevasta lainsäädännöstä, tutkielmassa tarkastellaan henkilörekisteririkoksen tunnusmerkistöä sekä rikosoikeudelliselta että informaatio-oikeudelliselta kannalta.
Tutkimusmenetelmä on pääosin lainopillinen, rikoksen tunnusmerkistöä tulkitseva. Tutkielmassa esitetään kritiik-kiä rikoksen nykyistä muotoilua ja oikeuskäytäntöä kohtaan sekä esitetään muutosehdotuksia. Tutkielmassa oikeuspoliittinen näkökulma on esillä arvioitaessa, onko rikoksen tunnusmerkistö ja oikeuskäytännön kehittyminen ollut onnistunutta.
Tutkielmassa pyritään tarkentamaan henkilörekisteririkoksen sisältöä ja sen soveltamista oikeuskäytännössä. Henkilörekisteririkos on otettu henkilörekisterilakiin jo 1988, mutta sitä on sovellettu harvakseltaan. Henkilörekisteririkosta on käsitelty vain kahdesti korkeimmassa oikeudessa. Lisäksi henkilörekisteririkos on profiloitunut vahvasti henkilötietolain 7 §:n vastaiseksi urkintaa koskevaksi rikokseksi. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että henkilörekisteririkoksen tunnusmerkistö kattaa monenlaista toimintaa. Oikeuskäytännön vähyyden vuoksi henkilörekisteririkos onkin vielä jäsentymätön muilta osin.
Koska urkintateoista on henkilörekisteririkoksena eniten oikeuskäytäntöä, keskittyy tutkielma tunnusmerkistön tulkinnassa vahvasti henkilötietolain käyttötarkoitussidonnaisuuden vastaisen käyttäytymisen tutkimiseen. Tutkielmassa on esitetty, miten urkintarikos on kehittynyt osaksi henkilörekisteririkosta ja mitä ongelmia tähän kehitykseen liittyy. Tutkielmassa ehdotetaan, että oikeustilan selvyyden vuoksi olisi mielekästä ottaa urkintaa koskeva oma rikostunnusmerkistönsä rikoslakiin.
Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että henkilörekisteririkos nykyisessä muodossaan ei ole onnistunut. Henkilörekisteririkokseen liittyy monia ongelmia, jotka tulisi ratkaista uuden tietosuoja-asetuksen myötä. Tietosuoja-asetuksessa ei ole otettu kantaa rikosoikeudellisiin sanktioihin, mutta se silti vaikuttaa henkilörekisteririkokseen, koske rikoksen tunnusmerkistö on yhteydessä henkilötietojen suojaa koskevan aineellisen lainsäädännön kanssa.. Lisäksi tutkielman johtopäätöksenä esitetään, että henkilörekisteririkoksen käyttöalaa tulisi rohkeammin oikeuskäytännössä monipuolistaa nykyisestä koskemaan myös muun tyyppistä käyttäytymistä kuin urkintarikoksia. Tutkielmassa on esitetty, että monipuolisuuden vähyys johtuisi rikosten matalasta ilmituloprosentista sekä päällekkäisyydestä muiden rikosten kanssa.
