Tutkielma käsittelee Euroopan unionin kestävän sijoittamisen luokitusjärjestelmän eli Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) 2020/852 (ns. taksonomia-asetus) liittyvän sääntelyn mahdollisuuksia saavuttaa sääntelyn taustalla poliittisena tavoitteena vaikuttava viherpesun ehkäisy. Tutkielma käsittelee järjestelmää osin yleisesti, mutta erityisesti kiinteistö- ja rakennusalalla. Tutkimuksen kohde on tutkimuskysymyksestä ja tutkimusasetelmasta johtuen poikkioikeudenalainen käsittäen sekä ympäristöoikeudellisia että investointioikeudellisia piirteitä. Tutkimuksessa on käytetty tutkimuskysymykseen vastaamiseksi sääntelytutkimuksellista menetelmää, jossa oikeusdogmaattinen ja sääntelyteoreettinen metodi yhdistyvät, tavoitteena sääntelyn arvioiminen ja kehittäminen.
Tutkielma on jakautunut kahteen osaan siten, että ensimmäisessä pääteemassa (luvut 1-3) jaottelen, systematisoin ja tulkitsen sääntelyn viherpesun ehkäisyä koskevan tavoitteen kannalta keskeisiä osatekijöitä, jonka jälkeen arvioin viimeisissä luvuissa (luvut 4-5) kyseisen tavoitteen toteutumista. Keskeisiä osatekijöitä tavoitteen saavuttamiseksi ovat muun muassa sääntelyyn liittyvä kokonaisvaltainen sääntelystrategia, johon kuuluu se, ettei sääntelyn ympäristötavoitetta merkittävästi edistävä taloudellinen toiminta saa aiheuttaa merkittävää haittaa muille ympäristötavoitteille sekä sääntelyn elinkaariajattelu. Myös sääntelyyn liittyvien tiedonantovelvollisuuksien laiminlyönnit voidaan laskea keskeisiksi tekijöiksi samoin kuin muut avoimuus- ja valvonta-aspektit. Lisäksi olen arvioinut sääntelyn viherpesun ehkäisyä koskevaan tavoitteeseen pääsemisen edellytykseksi sen, että sääntely saavuttaa riittävän aseman, jotta luokittelujärjestelmällä olisi laajempaa merkitystä. Tähän liittyen olen arvioinut eri sääntelykeinojen vaikutuksia aseman saavuttamiseksi.
Tulen tutkimuksessani seuraaviin johtopäätöksiin. Sääntelyn ollessa vielä melko keskeneräistä, yhteismitallista vastausta tutkimuskysymykseen ei voida antaa, koska tämä vaatisi soveltamiskäytäntöä ja empiiristä tukimusta taakseen. Sääntelyssä on kuitenkin useita osatekijöitä, joiden seurauksena tavoite olisi mahdollista saavuttaa. Näitä ovat muun muassa kestävyystietojen antamisen standardisointi, erilaiset tietojen varmennusmenetelmät ja hallinnolliset seuraamukset sääntelyn rikkomisesta sekä kannustinpohjaisuuteen liittyvät mahdollisuudet. Tavoitteen toteutumista vastaan puhuvia seikkoja ovat taas mm. teknisten arviointikriteereiden valintaprosessin politisoituminen ja liian laajasta sääntelyn vapaaehtoisesta noudattamisesta aiheutuva tiedonannon riittämättömyys.
