Tutkielma tutkii Suomen monikulttuurisuuspolitiikkaa ja vähemmistöjen poliittisia osallistumismahdollisuuksia. Monikulttuurisuuspolitiikalla tarkoitetaan kaikkia julkisen vallan keinoja, joilla pyritään huomioimaan yhteiskunnan monimuotoisuutta. Sen merkitys on korostunut, mikäli vähemmistöt eivät pääse yhdenvertaisesti osallistumaan politiikan rakentamiseen. Suomessa vähemmistöjä on pyritty kuulemaan etenkin kansalaisyhteiskunnan kautta.
Tutkielman aineisto koostuu 12 puolistrukturoidusta vähemmistöä edustavan tahon johtotason henkilön haastattelusta. Aineistoon sisällytettiin ruotsinkielisiä, saamelaisia, romaneja, venäläisiä ja venäjänkielisiä, virolaisia ja vironkielisiä, somalinkielisiä, juutalaisia, tataareja, karjalaisia ja viittomakielisiä edustaneita tahoja. Analyysi toteutettiin laadullisella sisällönanalyysilla ja analyysista nousi yhdeksän teemaa: 1. monikulttuurisuuden ilmenemismuodot, 2. monikulttuurisuus politiikassa, 3. lainsäädäntö monikulttuurisuuspolitiikan taustalla, 4. yhteiskunnallinen ilmapiiri ja asenteet, 5. symbolit ja valta-asetelma, 6. edustuksellisuus, 7. sanoitetut vaikutusmahdollisuudet, 8. todelliset vaikutusmahdollisuudet ja 9. Suomen monikulttuurisuuspolitiikka kansainvälisessä kehyksessä.
Keskeisenä tuloksena havaittiin, että lainsäädännön ja poliittisten ohjelmien perusteella, Suomen monikulttuurisuuspolitiikka on korkealaatuista. Sanoitettu politiikka kuitenkin eroaa toteutetusta. Tämä siten selittää arjessa havaittuja vähemmistöjen kohtaamia haasteita. Tutkimuksessa lisäksi havaittiin, että vähemmistöjen poliittinen edustuksellisuus oli heikkoa etenkin valtakunnan politiikassa. Vähemmistöjä kuultiin edustavien tahojen kautta, mutta kuulemisten vaikutus vaihteli.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että Suomen monikulttuurisuuspolitiikassa on kehitettävää erityisesti sen toteutukseen liittyen. Lisäksi vähemmistöjen alhainen edustuksellisuus sekä kokemukset siitä, ettei kuulemisilla ole aina vaikutusta, asettavat kyseenalaiseksi Suomen edustuksellisen demokratian yhdenvertaisuuden. Jatkotutkimus olisi tärkeää etenkin toteutukseen liittyvien haasteiden ja vähemmistöjen osallistumismahdollisuuksia rajoittavien tekijöiden tunnistamiseksi.
