Etätyö yleistyi maaliskuussa 2020 äkillisesti COVID-19 pandemian seurauksena maailman
terveysjärjestö WHO:n suosituksesta. Etätyö on ollut ennen koronapandemiaa harvinaista
lääketeollisuudessa, joten etätyötä lääketeollisuudessa on tutkittu hyvin vähän. Etätyön on arvioitu jäävän
pysyväksi ratkaisuksi, joten on ajankohtaista tutkia etätyön soveltuvuutta ja tehokkuutta
lääketeollisuudessa.
Etätyöntekijöiden tuottavuus kasvaa yleensä huomattavasti. Työpaikalla koetaan jatkuvasti keskeytyksiä,
melua ja muita häiriötekijöitä, joiden lisäksi työmatkat kuormittavat työntekijöitä. Etätyöntekijät säästyvät
suurimmalta osalta näistä ongelmista, jolloin suurempi osa heidän työpäivästään kuluu varsinaiseen
työntekoon. Valtaosa etätyöntekijöistä tekee etätyötä osan työajastaan. Tutkimuksen tavoitteena oli
selvittää kokemuksia etätyöstä, etätyön soveltuvuutta ja etätyön tehokkuuteen vaikuttavia tekijöitä
lääketeollisuudessa.
Tutkimus on toteutettu Orion Oyj:n Suomen toimipisteissä. Tutkimuksen toteuttamistapa oli
kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen kyselytutkimuksen yhdistelmä. Yhdistämällä kvantitatiivisia ja
kvalitatiivisia kysymyksiä pyrittiin saamaan tarkempia tietoja kuin pelkällä kvantitatiivisella tutkimuksella
voitaisiin saada. Kysely oli avoinna 15.11.–26.11.2021. Vastausprosentiksi saatiin 34,9 %.
Etätyön merkittävimmiksi hyödyiksi havaittiin työ- ja vapaa-ajan joustavampi yhteensovittaminen ja se,
että etätyössä keskittyminen on parempaa. Kommunikaation koetaan onnistuvan hyvin etätyössä, mutta
kasvokkain tapahtuvaa kommunikaatiota pidetään myös tärkeänä. Esimerkiksi kehitys- ja ideointipalaverit
olisi hyvä järjestää mahdollisuuksien mukaan kasvokkain. Lisäksi hiljaisen tiedon siirtyminen on
vähäisempää etätyössä. Etätyö soveltuu hyvin tutkimus- ja tuotekehitystyöhön, eikä sen koeta
heikentävän merkittävästi kykyä innovoida. Tulosten perusteella etätyötä haluttaisiin tehdä enemmän kuin
40 % työajasta ja etätyötä pidetään tehokkaana työskentelytapana.
Kyselyssä ei selvitetty, minkälaisia etätyömääriä vastaajat ovat tehneet vahvan etätyösuosituksen aikana.
Osa vastaajista on saattanut olla muita enemmän lähitöissä, mikä voi vaikuttaa tuloksiin. Saadut tulokset
olivat kuitenkin samansuuntaisia kuin aikaisemmissa tutkimuksissa. Suurin osa tähän kyselyyn
osallistuneista oli erittäin kokeneita ja työnsä hyvin osaavia työntekijöitä, mikä voi lisätä
etätyömyönteisyyttä tuloksissa.