Spatial accessibility and (dis)advantage in the Helsinki Metropolitan Area

Eriarvoisuus on kasvanut maailmanlaajuisesti ja sen myötä alueellinen eriytyminen. Suomea on perinteisesti pidetty tasaarvoisena hyvinvointivaltiona, jossa sosioekonominen epätasa-arvo ja alueellinen eriytyminen on vähäistä. Tämä on kuitenkin muuttunut, sillä sekä eriarvoisuus että alueellinen eriytyminen ovat kasvaneet 1990-luvulta lähtien. Tämä kehitys näkyy myös pääkaupunkiseudulla asuinalueiden kasvavana sosioekonomisena eriytymisenä. Vaikka sosioekonomista eriytymistä on pyritty aktiivisesti estämään, tulokset ovat olleet pääosin laihoja. Niinpä saavutettavuudesta on tullut entistä tärkeämpää, sillä näin myös huono-osaisten asuinalueiden asukkaat voidaan yhdistää työpaikkoihin ja palveluihin. Käyttäen keskimatka-aikoja ja väestötietoja 250 metrin ruututarkkuudella, tässä tutkielmassa pyritään selvittämään (1) kuinka maantieteellinen saavutettavuus eroaa eri sosioekonomisten ryhmien välillä pääkaupunkiseudulla ja toisaalta (2) kuinka maantieteellinen saavutettavuus on kehittynyt vuosien 2013 ja 2018 välillä ja miten muutokset ovat vaikuttaneet eri sosioekonomisiin ryhmiin. Maantieteellinen saavutettavuus on määritelty laskemalla keskimääräinen matka-aika julkisella liikenteellä ja autolla kaikkien pääkaupunkiseudun 250 m x 250 m ruutujen välillä käyttäen matka-aikamatriisia. Hyvä ja huono-osaiset alueet on tunnistettu Tilastokeskuksen ruututietokannan väestötiedoista lasketun huono-osaisuuden indeksin avulla. Näiden kahden tietojen avulla on pyritty arvioimaan sitä, onko saavutettavuudessa eroja hyvä ja huono-osaisimpaan viidennekseen kuuluvien ruutujen välillä. Pääpaino on julkisessa liikenteessä, mutta maantieteelliseen saavutettavuuteen autolla on myös kiinnitetty huomiota, varsinkin suhteessa julkiseen liikenteeseen. Tulokset viittaavat siihen, että pääkaupunkiseudulla huono-osaiset alueet ovat keskimäärin maantieteellisesti paremmin saavutettavissa kuin hyväosaiset alueet, joskin ero on tilastollisesti merkittävä ainoastaan julkisen liikenteen osalta. Tämän lisäksi, ero näyttäisi julkisen liikenteen osalta kasvaneen vuodesta 2013 vuoteen 2018 huono-osaisten alueiden hyväksi ja pienentyneen auton osalta. Huomionarvoista on, että keskimäärin maantieteellinen saavutettavuus on huomattavasti parempi autolla kuin julkisilla kulkuvälineillä ja että huolimatta kahdesta merkittävästä julkisen liikenteen investoinnista tutkimusaikana, keskimääräinen matka-aika julkisella liikenteellä on kasvanut alueella.