Parisuhdeväkivallalla on vakavat seuraukset niin yksilö- kuin yhteiskuntatasolla. Aiemman tutkimuksen mukaan parisuhdeväkivallan uhrit ovat usein alemmassa sosioekonomisessa asemassa olevia naisia. Väestötasoista tutkimusta aiheesta on kuitenkin tehty vähän ja käytetyt sosioekonomisen aseman mittarit ovat vaihdelleet. Sosioekonomisen aseman yhteyttä erikseen fyysisen ja psyykkisen parisuhdeväkivallan uhriksi joutumiseen ei myöskään hyvin tunneta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sosioekonomista asemaa laajasti naisen koulutuksen, ammattiaseman ja työllisyyden kautta, mutta myös miehen työllisyyden osalta. Näin kattavaa sekä naisen että miehen työllisyyden tarkastelua ei tiedettävästi ole parisuhdeväkivaltatutkimuksessa aiemmin Suomessa tehty.
Tutkielman tavoitteena on tutkia sosioekonomisen aseman yhteyttä fyysisen ja psyykkisen parisuhdeväkivallan uhriksi joutumiseen avo- ja avioliitossa olevilla naisilla Suomessa. Sosioekonomista asemaa kuvaamaan on valittu naisen koulutus, ammattiasema ja työllisyys. Työllisyyttä tarkastellaan lisäksi sen mukaan, onko vain toinen puolisoista työllinen, tai ovatko molemmat puolisot työllisiä tai työttömiä. Aineistona on käytetty Tilastokeskuksen väestötietoja ja poliisin rikosepäilytietoja. Tutkielmassa ovat mukana 30–50-vuotiaat avo- tai avioliitossa 31.12.2010 olleet naiset, joiden parisuhdeväkivallan uhriksi joutumista on seurattu vuosina 2011–2017. Parisuhdeväkivalta on tavoitettu aineistosta rikoksesta epäiltynä olleen miehen ja uhrina olleen naisen tiedoista. Analyysimenetelmänä on käytetty Coxin suhteellisten vaarojen mallia.
Tutkielman tulosten mukaan riski kaikkeen parisuhdeväkivaltaan oli suurempi, mitä matalampia olivat naisen koulutus tai ammattiasema. Yhteydet säilyivät edelleen voimakkaina, vaikka sosiodemografiset taustatekijät, kuten naisen ikäryhmä, liiton tyyppi, liiton kesto sekä lapset oli huomioitu. Työssä olevilla naisilla riski parisuhdeväkivaltaan oli työttömiä ja työvoiman ulkopuolella olevia pienempi. Vähiten parisuhdeväkivaltaa kohtasivat naiset niissä liitoissa, joissa sekä nainen että mies olivat työssä. Heikoimmassa asemassa olivat ne naiset, jotka eivät itse olleet työssä, eivätkä heidän miehensä olleet työssä. Kun naisen sosioekonomisen aseman yhteyttä parisuhdeväkivaltaan tarkasteltiin erikseen fyysisen ja psyykkisen väkivallan osalta, näytti siltä, että psyykkisessä väkivallassa koulutusryhmien sekä työllisyysryhmien väliset erot olivat fyysistä väkivaltaa pienempiä.
Suomi on Istanbulin sopimuksella sitoutunut ehkäisemään ja torjumaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tutkimuksen myötä voidaan tuki paremmin kohdistaa suurimmassa riskissä oleville henkilöille. Kuten sosiaalitieteiden tutkimus on jo vuosikymmeniä osoittanut, myös tämän tutkielman tulosten mukaan sosioekonomisella asemalla on yhteys ihmisten hyvinvointiin. Jatkossa ei enää riitä näiden yhteyksien yhä uudelleen osoittaminen, vaan on ryhdyttävä sosioekonomisen aseman parisuhdeväkivaltaa ylläpitävien mekanismien purkamiseen.
