Käsittelen maisterintutkielmassani viittomakielisten henkilöiden oikeusasemaa Suomessa. Tarkastelu rajautuu niihin henkilöihin, joiden äidinkielenä on jompikumpi kotimainen viittomakieli, koska heidän asemansa määräytyy olennaisesti erilaiseksi kuin niiden henkilöiden, joiden äidinkielenä on jokin ei kotimainen viittomakieli. Tutkielmani on lainopillinen.
Tarkasteluni jakautuu kahteen pääjaksoon: tarkastelen ensin luvuissa 2–3 yhtäältä sitä, mitä kielellisillä oikeuksilla Suomen oikeudessa yleisemmin tarkoitetaan, sekä toisaalta sitä, miten viittomakielisten henkilöiden kielelliset oikeudet on turvattu, ja tämän jälkeen luvuissa 4–5 yhtäältä sitä, mitä vammaisuudella tarkoitetaan, miten kuurous suhtautuu vammaisuuden käsitteeseen ja millaisia oikeuksia vammaisille ihmisille oikeudessa annetaan, sekä toisaalta sitä, miten viittomakielisten kuurojen ihmisten vuorovaikutukseen liittyvät oikeudet on turvattu vammaisoikeudellisen lainsäädännön keinoin. Lopuksi vedän havaintoja yhteen tapaustutkimuksellisella otteella ennen loppujohtopäätöksiä.
Havaintonani on, että viittomakielisten henkilöiden vuorovaikutukseen liittyvät oikeudet turvataan yhä merkittävässä määrin vammaisoikeudellisen kehyksen kautta. Lainsäädännössä valittu linja siitä, miltä osin ja millä yhteiskuntaelämän osa-alueilla oikeudet toteutetaan kielellisinä oikeuksina ja miltä osin vammaisoikeuksina, vaikuttaa myös olevan jokseenkin sattumanvarainen. Johtuen siitä, että kielellisten oikeuksien ja vammaisoikeuksien peruslähtökohdat ovat vastakkaissuuntaisessa murroksesta vammaisoikeuksien fokuksen siirtyessä vahvasti inkluusion ja universalismin suuntaan samanaikaisesti kuin vähemmistökielioikeuksissa korostetaan kiinnittymistä omaan kieliyhteisöön ja vähemmistökieli-identiteettiä, voi valittu ratkaisu aiheuttaa jatkossa kasvavaa lainsäädännön epäjohdonmukaisuutta viittomakielisten ihmisten kohdalla.
