Tutkielmassa tarkastellaan, millaisen kuvan Ellen Thesleffin, Magnus Enckellin ja Beda Stjernschantzin valikoidut kuusi teosta muodostavat esoteerisesta henkisyydestä. Taiteilijoiden työt ovat peräisin 1890-luvulta, jolloin Euroopassa esoteeristen liikkeiden kantamat ajatukset olivat popularisoituneet laajasti. Thesleff, Enckell ja Stjernschantz opiskelivat ja työskentelivät samanaikaisesti Pariisissa, missä vuosisadan lopulla taiteilijayhteisö vaihtoi kiivaasti ajatuksiaan uskonnosta, taiteesta ja tieteestä. Tieteen kehittyessä ja kaupungistumisen kiihtyessä kokemus merkityksen puutteesta yleistyi, ja vastauksia ihmisen olemassaolon mysteereihin käännyttiin etsimään institutionaalisen ja perinteisen uskonnon ulkopuolelta, esoteerisen piiristä. Henkistyneen maailmankatsomuksen puoleen kääntyivät myös modernit taiteilijat, jotka ammensivat esoteerisista aineksista taiteeseensa.
Tutkielmassa esoteerisuuden lisäksi hyödynnetään etsijyyden käsitettä, joka paikantaa uskonnollisten ainesten käsittelemisen toiminnaksi. Esoteerinen henkisyys, joka analysoiduissa teoksissa näkyy, on tarkoituksellisesti tuotettua ja teokset kertovat kantamiensa aatevirtausten lisäksi uskonnollisesta toiminnasta. Sisällönanalyysilla päästään käsiksi niin teoksissa näkyviin etsijyyden jälkiin, että lähteisiin, joiden pohjalta taiteilijat kehittelivät teostensa kuva-aiheet.
Etsijyys näkyy tarkastelluissa teoksissa salatun viisauden tavoitteluna, jota ilmennetään erityisin kuvallisin keinoin ja kuva-aihein. Esoteerisuudelle ja etsijöille tyypillinen ajatus kaiken yhteisestä alkulähteestä on käännetty maalaukselliselle kielelle työstämällä satumaisia kuvia eteerisistä hahmoista sekä pelkistetyistä maisemista. Hyödyntämällä antiikin mytologiasta kumpuavaa kuvastoa sekä kuvaamalla uneen vaipuneita vaeltajia, vie kuvien kerronta arkitodellisuuden ylitse ideoiden maailmaan. Mytologiset hahmot sekä paratiisiin viittaavat maisemat ovat keinoja kuvata etsijyyden päämäärää: salatun viisauden tyyssijaa, kaiken ja kaikkien yhteistä alkulähdettä.
