ADHD:n diagnostisiin kriteereihin on vuodesta 1980 kuulunut vaatimus oireiden
esiintymisestä riittävän varhaisella iällä, vaikka varsinaista näyttöä sopimuksenvaraisen
alkamisikäkriteerin tueksi ei ole. Useassa väestöpohjaisessa seurantatutkimuksessa on
nyt havaittu aikuisia ja nuoria yksilöitä, jotka kärsivät ADHD:n kaltaisesta
oireyhtymästä, vaikka lapsuusiällä ADHD:n diagnostiset kriteerit eivät täyttyneet.
Osassa tapauksista diagnostinen kynnys alittui lapsuudessa vain niukasti, mutta myös
lähes oireettomia tapauksia havaittiin. Spekulaation kohteena on ollut sisäisten tai
ulkoisten kompensaatiokeinojen kyky piilottaa ADHD-oireita ympäristön vaatimusten
vaihtelusta riippuen. Toisaalta myöhäiset ADHD-oireet voitaisiin usein yhdistää muihin
samanaikaisiin diagnooseihin, mutta kysymystä monimutkaistaa liitännäisdiagnoosien
suuri esiintyvyys riippumatta ADHD:n alkamisiästä. Ilmiönä ADHD:n myöhäiseen
puhkeamiseen liittyy vielä runsaasti ratkaisemattomia kysymyksiä, mutta tavanomaisia
hoitovaihtoehtoja tulisi kenties harkita pitkäaikaiseen, piirteenomaiseen, elämää
haittaavaan ADHD-oirekuvaan, vaikka se näyttäisikin ilmaantuneen vasta lapsuus- tai
nuoruusiän jälkeen. Etenkin lievemmissä tapauksissa keskeistä olisi kuitenkin
huolellisesti arvioida diagnostiikkaan ja hoitoon liittyvät hyödyt ja haitat niin yksilön
kuin yhteiskunnan kannalta ylidiagnostiikan välttämiseksi.
(141 sanaa)
