Kaupunkia luonnehditaan usein kerrokselliseksi ja sen moninaisia ajallisia, toiminnallisia ja arvojen kerroksia pyritään tunnistamaan. Kaupunkisuunnittelun paikan määrittelyissä aineelliset ja mitattavat tekijät ovat perinteisesti olleet keskeisessä roolissa. Kommunikatiivinen suunnitteluteoria on vahvistanut kokemustiedon ja asukkaan osallisuuden asemaa. Kommunikatiivisen suunnittelun tavoitteiden lisäksi, kestävä kehitys on noussut keskeiseksi suunnittelua ohjaavaksi tekijäksi. Kulttuurisen ulottuvuuden todetaan usein jäävän muiden kestävyyden ulottuvuuksien varjoon, ja näin ollen kulttuurisen kestävyyden pohdinta vaatii lisää huomiota. Kaupunkisuunnittelun tavoitteet sekä suunnittelun tarinallinen luonne kannustavat pohtimaan tapoja, joilla paikoista kerrotaan suunnitteluprosessin yhteydessä. Tässä tutkielmassa olen kiinnostunut paikan ominaisuuksista, ominaisuuksien vaikutuksesta paikkakokemukseen ja siitä, miten ja millaista todellisuutta paikasta kertomisen avulla tuotetaan. Paneudun Nuottaniemen tapauksen avulla paikan kerroksiin ja pohdin paikan kertomista myös yleisemmin.
Tutkielma sijoittuu humanistisen kaupunkitutkimuksen monitieteiseen kenttään. Deskriptiivisen estetiikan mallin ohjaamana kerron, jotta ymmärrys paikasta ja sen koetusta luonteesta syvenisi. Fenomenologisen lähestymistavan mukaisesti aiheen käsittely kytkeytyy myös ihmisen todellisuuden rakentumisen ja todellisuudesta kertomisen mahdollisuuksien pohdintaan. Tapaustutkimuksen alueellinen rajaus määrittyy parhaillaan päivitettävän Nuottaniemen huvilat -nimisen asemakaava-alueen mukaan. Helsingin Laajasalossa sijaitsevalla, noin 10 hehtaarin alueella sijaitsee neljä kulttuurihistoriallisesti arvokasta huvilaa ja alue on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi (RKY 2009, Helsingin höyrylaivareittien kesähuvila-asutus). Helsingin kaupunki omistaa alueen huvilat, jotka ovat olleet 1950-luvulta syksyyn 2021 vuokrattavissa ammattijärjestön jäsenten kesäkäyttöön.
Tutkielmassa vastaan kysymykseen, millainen Nuottaniemi on, kolmen erityyppisen aineiston perusteella. Kerron kolme paikkakuvausta, jotka pohjautuvat seuraaviin aineistoihin: 1. Nuottaniemen asemakaavaselostus 2. Itä-Helsingin merellisestä huvilakulttuurista kertovat historialliset aineistot 3. Nuottaniemen kesäasukkaiden kävelyhaastatteluaineisto. Jäsennän kolmen paikkakuvauksen sisältöjä kulttuuriperintöalalta lainatun aineettoman kulttuuriperinnön näkökulman ohjaamana. Aineettoman kulttuuriperinnön työkalun avulla olen hahmottanut neljä kategoriaa, jotka jäsentävät Nuottaniemen olemusta: 1. vaalittu ja suojeltu paikka, 2. sosiaalinen ulottuvuus 3. kulttuurinen tila 4. kerrotut ja koetut kytkeytymiset. Aineettoman kulttuuriperinnön näkökulma on Nuottaniemen tapauksessa ohjannut tarkastelemaan paikan tulkinnallisia ominaisuuksia: ajallista syvyyttä, historiallista ja sosiaalista ulottuvuutta sekä mielikuvien vaikutusta paikkakokemuksen ja paikan merkityksellisyyden muodostumiselle.
Nuottaniemen tapauksen perusteella voidaan todeta, että aineellisten ominaisuuksien hahmottaminen ei avaa paikalle annettujen merkitysten ja arvojen kokonaisuutta kattavasti. Kolmen erityyppisen aineiston paikkakuvaukset kertovat paikasta jaettuja havaittavia ominaisuuksia, mutta keskenään erityyppisen kerronnan myötä paikasta muodostuu erilaisia todellisuuskuvia. Tapauksen perusteella voidaan todeta, että paikan tulkinnalliset ulottuvuudet ja kulttuurinen tieto ohjaavat paikkakokemuksen muotoutumista ja tarjoavat aineksia myös itse luotujen perinteiden rakentamiselle. Nuottaniemen tapauksessa aineettoman kulttuuriperinnön työkalu auttaa syventämään paikan tulkintaa, kohdistamalla huomion mitä -kysymyksen lisäksi myös siihen, miksi paikan ominaisuudet ovat tietynlaiset ja minkä takia ominaisuudet koetaan arvokkaiksi.
