Tutkielmassa tarkastellaan puolustusvoimista annetun lain 41 §:n mukaisen tehtävään määräämisen oikeudellista luonnetta. Puolustusvoimien virkamiehiltä edellytetään lain tasoisesti valmiutta vaihtaa virkapaikkakuntaa ja -tehtävää Puolustusvoimien kannalta tarkoituksenmukaisen tehtäväkierron toteuttamiseksi. Käytännössä tätä tehtäväkiertoa toteutetaan tehtävään määräämisellä ja sitä koskevalla määräysasiakirjalla, jossa henkilö nimenomaisesti määrätään toiseen Puolustusvoimien tehtävään.
Tehtävään määräämisen oikeudellinen luonne on kuitenkin jäänyt avoimeksi ja siten määräämispäätökseen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet ovat epäselviä. Tutkielmassa pureudutaan niihin päätöstyyppeihin, joihin tehtäväänmääräykset ovat lähteestä riippuen katsottu kuuluviksi: virkaannimittämispäätöksiksi, sotilaskäskyiksi ja hallintopäätöksiksi. Virkamiesoikeudelliset ja hallinnolliset asiat eroavat sotilaskäskyasioista niin sisältönsä kuin päätöksentekomenettelynsä osalta. Sotilaskäskyihin ei lähtökohtaisesti kuulu esimerkiksi perusteluvelvollisuutta tai valitusmahdollisuutta, jotka puolestaan kuuluvat hallintopäätösten keskeisiin elementteihin.
Johtopäätöksenä on, että tietyt tilanteet edellyttävät sotilaskäskyjen varassa toimimista ja silloin myös tehtävään määräämisen pitäminen sotilaskäskynä on perustellumpaa. On kuitenkin olemassa myös tilanteita, joissa yksilön oikeusturvanäkökulmat ja yleiset hyvän hallinnon vaatimukset edellyttävät sotilaallisiksi miellettyjen määräysten pitämistä hallintopäätöksinä. Tehtävään määräämisen oikeudellista luonnetta arvioitaessa olennaista onkin rajanveto rauhan aikana soveltuvien hallintopäätösten ja sodan aikana välttämättömien sotilaskäskyjen välillä.
