Eräs yleisten aivosairauksien tunnusomaisista piirteistä on niiden huomattava epidemiologinen komorbiditeetti muiden aivosairauksien kanssa. Genominlaajuista dataa hyväkseen käyttävät uudet perinnöllisyyden arviointimenetelmät mahdollistavat laajojen potilas- ja biopankkiaineistojen käyttämisen eri fenotyyppien perinnöllisyyden suoraan mittaamiseen. Tässä ja tätä edeltävissä tutkimuksessa osoitimme, että suurissa geneettisissä aineistoissa tehdyt arviot alleelifrekvensseistä ovat tilastollisesti riittävän robusteja, että niiden avulla voidaan laskennallisesti luoda fenotyypeille niitä edustavat perinnöllisyysvektorit. Tämä mahdollistaa mm. fenotyyppien geneettisten komorbiditeettien mittaamisen in silico, sekä riskitekijöiden vaikutuksen paikantamisen eri kudos- ja solutyyppeihin sekä kehitysvaiheisiin. Näin voidaan tehdä myös sellaisten sairauksien ja fenotyyppien osalta, joita on syystä tai toisesta ollut vaikea kvantifioida perinteisissä kaksostutkimuksissa. Tässä tutkimuksessa analysoitiin yhteensä 265 218 potilaan ja 784 643 väestöverrokin genominlaajuinen markkeriaineisto kehittämällämme uudella heritabiliteetin laskentamenetelmällä, ja kvantifioitiin 25 aivotaudin ja 17 muun fenotyypin geneettisten riskitekijöiden perinnöllisyys, komorbiditeetit, kudosjakaumat sekä jakautuminen funktionaalisiin varianttiluokkiin. Osoitimme, että tutkimamme kymmenen psykiatrista sairautta jakavat huomattavan osan perinnöllisestä riskistään muiden psykiatristen sairauksien kanssa, mutta vastaavasti tutkitut seitsemän (+kahdeksan kliinistä alatyyppiä) neurologista sairautta jakoivat samoja riskitekijöitä vain rajoitetusti. Samalla osoitimme, että monet kognitiiviseen kyvykkyyteen liittyviin suureisiin (kuten koulumenestykseen ja kognitiivisiin mittaustuloksiin) vaikuttavat geneettiset tekijät korreloivat merkittävästi tiettyjen psykiatristen sekä neurologisten sairauksien kehittymisen riskiin. Valotimme tässä tutkimuksessa aivosairauksien geneettisten riskitekijöiden yhteyksiä ja niiden yhteyttä muihin kognitiivisiin tekijöihin, sekä osoitimme heritabiliteettimetodien käyttökelpoisuuden uusien etiologisten hypoteesien tutkimisessa.
