Tässä tutkielmassa perehdyn Lars Levi Laestadiuksen oppiin sielusta,
sen kyvyistä, sielunkykyjen keskinäisistä suhteista, sekä niiden taustalla olevasta
korkeammasta voimasta. Tarkoituksenani on selvittää, miten ihminen voi saavuttaa
Jumalan armon ja pelastuksen vai voiko hän niitä edes itse saavuttaa. Tutustun
aiheeni kannalta olennaisin osin Laestadiuksen ajatteluun vaikuttaneisiin henkilöihin,
sekä luterilaiseen oppiin, sillä Laestadius oli itse luterilainen. Lisäksi esittelen hieman
yleisiä teorioita sielusta ja aiheen käsitteistä, jotta kokonaisuuden ymmärtäminen olisi
helpompaa. Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi ja päälähteeni on
Laestadiuksen teologinen pääteos Hulluinhuonelainen.
Tutkielmani lopputulos on, että ihmisen sielunkyvyt eli tahto, järki, ymmärrys,
omatunto, muisti ja mielikuvitus, toimivat sielun eli hermoelämän alueella, mutta ne
ovat riippuvaisia orgaanisesta elämästä eli ruumiista ja sen elimistä. Kaiken
keskuksena toimii sydän, sillä ruumiin toiminnot ja elimet ovat sydämestä
riippuvaisia. Sielunkyvyt ovat myös riippuvaisia sydämestä, sillä sydän on hyvän ja
pahan ensisijainen lähde. Sydämestä lähtee liikkeelle moraalinen tai epämoraalinen
aines, joka määrittää sen, onko ihminen hyvä vai paha. Aineksen moraalisuus riippuu
siitä, vaikuttaako sydämessä Pyhä Henki vai paha henki, jotka ovat korkeampia
voimia. Pyhä Henki herättää ihmisessä moraaliset passiot eli muun muassa
katumuksen, rakkauden ja uskon, jolloin ihmisen omatunto herää ja alkaa kaivata
sovitusta. Sydämessä voi vaikuttaa myös paha henki, jolloin ihmistä hallitsee alhaiset
passiot kuten kunnianhimo ja itsekkyys. Ihminen on luonnollisessa tilassaan pahan
hengen vallassa, mutta kääntymyksen kautta hänessä alkaa vaikuttaa Pyhä Henki.
Pyhän Hengen vaikutuksesta ihminen voi saada Jumalan armon ja pelastua. Ihminen
itse on täysin kyvytön ja korkeamman voiman armoilla.
