Kun keskiaikaisessa maailmassa hallitsija vaihtui tavallisen ihmisen elämä ei
paljoa muuttunut. Mutta kun hallitsija päättää vaihtaa koko uskonnollisen järjestelmän muuttuu
tavallisen ihmisen elämä huomattavasti. Tutkielmassani selvitän kuina Englannin reformaatio
vaikutti tavallisten ihmisten uskonnolliseen elämään. Tutkielmani tarkasteluvälillä 1547–1570
Englannin uskonnollinen suuntaus vaihtui kolme kertaa aina hallitsijan vaihtuessa. Miten
ihmiset suhtautuivat ja kuinka he toimivat muuttuneessa uskonnollisessa maailmassa?
Perehdyn tutkielmassani kirkonvartijoiden päiväkirjoihin, joista selviää hyvin paljon ihmisten
elämään vaikuttaneita asioita pelkästään tutkimalla seurakuntien taloutta. Yhdessä lähteessäni
pääsen perehtymään hieman paremmin kyseisen seurakunnan ihmisten elämään, johtuen
kylässä toimineen kirkkoherran tarkasta, päiväkirjamaisesta kirjanpidosta. Rakenteellisesti
käyn tutkielmassani läpi Edvard VI:n ja Maria I:n hallintokaudet kokonaan, mutta Elisabet I:sen
kohdalla rajaan tarkasteluni hänen ensimmäiseen kahteentoista hallintovuoteensa. Tämä rajaus
siksi, että Elisabet I oli pitkäaikaisin Tudor-suvun monarkki, jonka hallinnon ensimmäisen
kahdentoista vuoden aikana reformaatio vietiin loppuun. Elisabet I:n myöhemmät
hallintovuodet Englannissa keskityttiin enemmän Euroopan ulkopolitiikkaan ja siirtokuntiin.
Reformaation aika oli hyvin myrskyisää aikaa Euroopan eri maissa, eikä
väkivaltaisuuksilta säästytty Englannissakaan. Englannissa nähtiin kuitenkin poikkeuksellista
ikonoklasmia, sillä katolilaisuuden palauttamisen ajan aikana kirkkoja jälleenrakennettiin,
jolloin ikonoklasmille tuli niin sanotusti toinen tilaisuus. Mutta oliko tässä kaikessa kyseessä
kansalaisten oma halu uudistaa kirkkoa, vaiko kruunun käsky on mielenkiintoinen kysymys.
Englannin reformaatio kaiken kaikkiaan poikkeaa monilla osin manner-Euroopan
reformaatiosta, myös ihmisten osalta. Englannin reformaatio ei ollut pelkkää väkivaltaa, vaan
myös sovintoja eri uskontokuntien kesken. Uskonnollisen kentän muutokset heijastuivat
tavallisten ihmisten elämään, välillä jopa yllättävillä tavoilla.