Lapsen oikeuksien yleissopimuksen vauhdittaman kehityskulun myötä lapsi on
ihmis- ja perusoikeuksien haltija. Toisaalta lapsi tarvitsee oikeuksiensa tueksi
aikuisten opastusta, sekä aikuisten lapsen oikeuksille tarjoamaa suojaa. Lapsen
huoltajat ovat ensisijaisesti vastuussa lapsen kasvatuksesta ja huolenpidosta, johon kuuluu myös lasta koskeva päätöksenteko. Sijaishuollossa vastuu lapsen oikeuksien toteutumisesta siirtyy kuitenkin osittain viranomaisille, jolloin huomioon on otettava lapsen etu. Huoltajien oikeuksia kunnioitetaan ottamalla heidät mukaan lapsen huoltoa koskevaan päätöksentekoon, sekä pyrkimyksellä yhteistoimintaan. Lapsi tulee kuitenkin nähdä entistä itsenäisempänä ja aktiivisempana yksilönä, jonka oikeudet ovat erillään huoltajan oikeuksista. Lapsen iän ja kehitystason kasvaessa lapsi irtaantuu vähitellen huoltajien päätäntävallasta, jolloin hän voi tehdä enenevissä määrin itseään koskevia päätöksiä ilman huoltajan tietoisuutta asiasta.Toisaalta aikuisten vastuulla on toteuttaa lapsen etua, jonka määrittelemistä ei voida antaa yksinomaan lapsen tehtäväksi.
Tutkielmassani käsittelen asiakaslain 11.3 § mukaista alaikäisen kielto-oikeutta, jonka pohjalta alaikäisellä on tiettyjen edellytysten täyttyessä mahdollisuus kieltää itseään koskevien tietojensa luovuttaminen huoltajalleen. Tutkielmassani kielto-oikeuden tarkastelu kohdistuu sijaishuollossa olevaan lapseen. Kielto-oikeuden toteuttaminen vaatii tiettyjen yleisten edellytysten olemassaoloa, joiden avulla turvataan sitä, että kielto-oikeuden käyttäminen on mahdollista. Yleisiä edellytyksiä ovat esimerkiksi huolellinen dokumentointi, lapsen ja lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän väliset tapaamiset, sekä lapsen informointi. Niiden ansiosta lapsi voi tutustua itseään koskevaan tietoon, saada tietoa oikeuksistaan, sekä saada tilaisuuden lausua mielipiteensä eli kieltonsa itseään koskevien tietojensa antamisesta huoltajalleen. Kielto-oikeutta koskevassa päätöksenteossa otetaan huomioon asiakaslain 11.3 §:ssä ilmi tulevat kielto-oikeuden erityiset edellytykset, joita ovat lapsen ikä, kehitystaso, asian laatu, painava syy, sekä lapsen etu. Niiden arvioinnin pohjalta saadaan selville, voidaanko kunnioittaa lapsen itsemääräämisoikeutta eli antaa lapselle päätäntävalta itseään koskevien tietojensa osalta, jolloin tietoa ei luovuteta huoltajalle. Kielto-oikeuden erityisten edellytysten arviointi tuo siten ilmi problematiikkaa lapsen itsemääräämisoikeudelle annettavasta painoarvosta suhteessa huoltajien oikeuksiin, sekä velvollisuuksiin turvata päätöksillään ja toimenpiteillään lapsen etua. Kielto-oikeuden erityisten edellytysten arvioinnissa korostuu lapsen oikeuksien kokonaisvaltaisuus ja niiden keskinäisen punninnan merkitys, mikä edellyttää lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän vankkaa ammattitaitoa. Ratkaisun on palveltava lapsen oikeuksien toteutumista mahdollisimman täysimääräisesti eli oltava lapsen edun mukainen. Säännös toteuttaa tällä tavoin kokonaisuudessaan paremmin lapsen oikeuksien yleissopimuksen sopimusvaltioille asetettua velvoitettua lapsen oikeuksien turvaamisesta verrattuna potilaslain vastaavaan säännökseen kielto-oikeudesta. Lopuksi kielto-oikeutta koskeva ratkaisu on perusteltava ja lapselle tulee tarjota tietoa myös erilaisista oikeusturvakeinoista, mikä turvaa yleissopimuksen täytäntöönpanon ohella lasten yhdenvertaista asemaa suhteessa aikuisiin.
