Yritysjärjestelydirektiiviin perustuvia elinkeinoverolain säännöksiä on sovellettu Suomessa vuoden 1995 lopusta lähtien. Lainsäätäjän tarkoituksena oli implementoida yritysjärjestelydirektiivin sääntely sellaisenaan kansalliseen lakiin ja sääntelyä oli tarkoitus noudattaa myös kansallisissa järjestelyissä. Yritysjärjestelydirektiivi on minimiharmonisointidirektiivi ja EU-tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti kansallisten lisäedellytysten asettaminen veroneutraalisuudelle on kiellettyä. Oikeuskirjallisuudessa veroasiantuntijat ovat ajoittain esittäneet näkemyksiä siitä, että kaikkia yritysjärjestelydirektiivin mahdollistamia veroneutraaleja yritysjärjestelyjä ei ole Suomen oikeus- ja verotuskäytännössä riidatta hyväksytty.
Tutkimuksessa tutkitaan sitä, kuinka elinkeinoverolain yritysjärjestelyjä koskevia säännöksi tulisi tulkita ottaen huomioon EU-oikeus ja direktiivipohjainen sääntely sekä sitä, tulkitaanko oikeus- ja verotuskäytännössä elinkeinoverolain yritysjärjestelyjä koskevia säännöksiä virheellisesti EU-oikeuden näkökulmasta. Tutkimuksessa esitetään neljä tapausesimerkkiä, jotka koskevat yritysjärjestelydirektiivin implementointia ja oikeus- ja verotuskäytäntöä. Tutkimuksen kohteena on vastikeosakkeiden suhteellisuusperiaate sulautumisessa, liiketoimintakokonaisuuden määritelmä, negatiivisen nettoapportin kielto ja rahavastikkeen tulkinta.
Tapausesimerkkien perusteella on selvää, että implementoinnissa ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota EU-oikeuteen ja sen vaatimuksiin. Lisäksi oikeus- ja verotuskäytännössä ainoastaan korkein hallinto-oikeus näyttää nykyisin noudattavan EU-oikeuden mukaista tulkintalinjaa. Käytännön ongelmaksi muodostuu se, että korkein hallinto-oikeus ei anna sellaisia vuosikirjapäätöksiä, joissa perusteltaisiin päätöksiä EU-oikeuden näkökulmasta tai avattaisiin EU-oikeuden näkökulmia esimerkiksi johtopäätöksissä. Tästä johtuen oikeus- ja verotuskäytäntö on erittäin epäjohdonmukaista ja perustelut ovat ajoittain ristiriidassa EU-oikeuden kanssa. Rahavastikkeen osalta on esitettävissä joustavampaa tulkintaa, jota voitaisiin soveltaa myös muiden tulkintakysymysten ja järjestelyjen osalta, jolloin yritysjärjestelydirektiivin tavoitteet tulisi paremmin otettua huomioon.
