Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin muuttoliikepolitiikan ulkoistumista EU:n ja Libanonin välisissä suhteissa vuosina 2014–2017. Tutkielman kontekstin muodostaa 1990-luvulta vahvistunut kehitys, jonka myötä EU:n muuttoliikepolitiikan ulkoinen ulottuvuus on kasvanut. Tässä keskeisessä roolissa on yhteistyö niin kutsuttujen kumppanimaiden kanssa. Muuttoliikepolitiikan ulkoistumisen myötä EU on pyrkinyt hyödyntämään kolmansien maiden kanssa tehtävässä yhteistyössä laajasti erilaisia toimintamekanismeja, kuten humanitaarista apua, kehitysyhteistyötä sekä kauppapolitiikkaa.
Tutkielman primaariaineiston muodostavat EU:n eri instituutioiden asiakirjat. Näistä keskeisimmässä roolissa ovat Euroopan komission sekä Euroopan ulkosuhdehallintoon kuuluvan Euroopan unionin Libanonin-delegaation dokumentit. Suurin osa tutkielman primaariaineistosta on haettu EU:n ylläpitämästä EUR-Lex -tietokannasta. Tutkimusmenetelmänä käytetään tapaustutkimusta.
Tutkimustulokset osoittavat, että Libanonista tuli EU:lle keskeinen kumppani sen jälkeen, kun maa vastaanotti vuonna 2011 alkaneen Syyrian sisällissodan myötä merkittävästi pakolaisia Syyriasta. EU pyrki lisäämään muuttoliikeyhteistyötä Libanonin kanssa erityisesti niin kutsutun vuosien 2015–2016 pakolaiskriisin seurauksena. Kasvaneen yhteistyön taustalla oli EU:n halu hallita muuttoliikkeitä sekä varmistaa, että Libanonia ja sen vastaanottamaa pakolaisväestöä tukemalla pakolaiset jäisivät Syyrian naapurustoon eivätkä jatkaisi matkaa eteenpäin EU:n alueelle.
