Nykyään kuluttajat ovat entistä kiinnostuneempia elintarvikkeiden laadusta ja niiden
terveellisyydestä. Eläinperäisten tuotteiden koostumukseen voidaan vaikuttaa eläimille syötettävän
rehun kautta. Suomessa täydennysvalkuaisrehun omavaraisuusaste on heikko, 20,9 % vuonna 2021,
joten siihen kaivataan uusia vaihtoehtoja rypsin ja rapsin rinnalle. Tässä tutkielmassa tutkittiin
camelinan ja hampun soveltuvuutta kotieläinten ruokintaan täydennysvalkuaisrehuna, koska niiden
siemenet sisältävät runsaasti valkuaista ja rasvaa.
Aineiston siemennäytteet kerättiin camelinaa (n=5) ja hamppua (n=20) viljelyttäviltä yrityksiltä
(Janakkalan piensiemen ja TransFarm), näytteet olivat kasvukaudelta 2021. Hampusta analysoitavat
siemennäytteet valittiin siten, että niissä on mukana sekä suuren sadon (>600 kg/ha) että pienen
sadon (<400 kg/ha) näytteitä ja että ne ovat maantieteellisesti mahdollisimman edustavia. Näytteistä
analysoitiin peruskoostumus; kuiva-aine, kokonaisrasva, raakavalkuainen, tuhka ja
neutraalidetergenttikuitu (NDF). Lisäksi haitta-aineista analysoitiin glukosinolaatit camelinasta ja
trypsiini-inhibiittorit camelinasta ja hampusta. Hampusta kerättiin viljelytietoja kyselyllä, jonka
TransFarm oy toteutti sopimusviljelijöilleen kasvukausilla 2021 (n= 61 kpl) ja 2022 (n=59 kpl),
vastauksia saatiin yhteensä 120 kpl. Tilastollisia yhteyksiä hampusta selvitettiin SAS-tilasto ohjelmalla ristiintaulukoinnin, varianssianalyysin ja korrelaatioanalyysin avulla. Tilastoanalyyseja ei
tehty camelinan koostumuksesta havaintojen pienestä määrästä johtuen.
Tulosten mukaan hampun satotasoon vaikuttivat kasvuston korkeus, puintikosteus,
taimettuneiden yksilöiden määrä ja tuotantomuoto. Mitä korkeampi kasvusto (P<0,001) ja mitä
suurempi puintikosteus (P<0,05), sitä suurempi osuus havainnoista sijoittui suurimpaan
satotasoluokkaan (>600 kg/ha). Lisäksi suuntaa-antavasti (P<0,10) taimettuneiden yksilöiden
määrän (kpl/m2
) lisääntyessä suurempi osuus havainnoista sijoittui suurimpaan satotasoluokkaan.
Hypoteesin vastaisesti typpilannoitustasolla ja maan fosforiluokalla ei havaittu olevan yhteyttä
hampun satotasoon (P>0,10). Luomutuotannossa suurempi osuus havainnoista sijoittui pienimpään
satotasoluokkaan (P<0,05) ja suuntaa-antavasti matalampaan kasvuston korkeusluokkaan (P<0,10)
kuin tavanomaisessa tuotannossa. Ristiintaulukoinnissa (n=120) ei havaittu yhteyttä tuotantomuodon
ja kasvuajan välillä, varianssianalyysissä (n=20) luomutuotannossa oli lyhyempi kasvuaika kuin
tavanomaisessa tuotannossa (P<0,05) Kokonaisrasvapitoisuudet olivat camelinan siemenissä 375–
410 g/kg ka, hampun siemenissä rasvapitoisuudet olivat suurempia pienemmän satotason
siemenissä, kuin suuremman satotason siemenissä, (P<0,001; 365 vs. 339 g/kg ka).
Raakavalkuaispitoisuus camelinan siemenellä oli 267–303 g/kg ka ja hampun siemenellä 275–277
g/kg ka, satotaso ei vaikuttanut hampun raakavalkuaispitoisuuteen (P>0,10). Tuhkapitoisuus oli
camelinalla 33,7-40,5 g/kg ka ja hampun siemenellä 56,8-59,3 g/kg ka, satotaso vaikutti suuntaa antavasti hampun tuhkapitoisuuteen (P<0,10) ollen korkeampi pienemmän satotason siemenissä
verrattuna suuremman sadon siemeniin (59,3 vs. 56,8 g/kg ka). Camelinan siementen
glukosinolaattipitoisuudet olivat 15,7–26,3 mmol/kg ka ja trypsiini-inhibiittoriaktiivisuus (TIA) 15,0-
22,2 mg ka. Hamppunäytteiden TIA-pitoisuudet olivat suuntaa-antavasti korkeammat suuremman
sadon siemenissä verrattuna pienemmän sadon siemeniin (P<0,10; 4,29 vs. 4,07 TIA/ mg ka).
Tulosten perusteella camelinan ja hampun siementen koostumuksessa esiintyy vaihtelua, johon
hampun osalta vaikuttaa satotaso. Hampun satotasoon voidaan vaikuttaa viljelykäytännöin. Camelina
ja hamppu soveltuvat siemenen koostumuksen, glukosinolaattipitoisuuden ja trypsiini inhibiittoriaktiivisuuden perusteella täydennysvalkuaisrehuna osaksi kotieläinten ruokintaa
