Browsing by Title

Liikenne on huomattava ilmastonmuutokseen vaikuttava sektori, jolla ei ole saavutettu merkittäviä päästövähennyksiä. Toisin kuin useilla muilla sektoreilla. Erityisesti henkilöautoliikenne on liikennesektorin päästövähennystavoitteiden suhteen ongelmallinen liikennemuoto, koska siihen on vaikea puuttua ilman voimakkaita lainsäädännöllisiä tai poliittisia toimia. Lisäksi henkilöautoliikenteen määrä on lamavuosien väliaikaista pienenemistä lukuun ottamatta ollut Suomessa jatkuvassa kasvussa. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin Suomen henkilöautoliikenteen tulevaisuutta liikennealan asiantuntijoiden näkemysten pohjalta ja muodostettiin henkilöautoliikenneskenaarioita vuoteen 2030. Tutkimuksen aineisto koostui 26 kyselylomakkeesta ja asiantuntijahaastattelusta. Kyselylomakkeiden vastaukset ryhmiteltiin käyttäen klusterianalyysia. Ryhmistä laskettiin klusterikeskukset, jotka muodostivat skenaarioiden "ytimen". Klusterianalyysin tuloksia syvennettiin haastatteluaineistosta poimituilla selittävillä tekijöillä ja sitaateilla. Näin muodostettiin viisi henkilöautoliikenneskenaariota, joita voidaan hyödyntää esimerkiksi tarkasteltaessa henkilöautoliikenteen tulevaisuudennäkymiä ilmastonäkökulmasta ja pyrittäessä kohti ympäristön kannalta kestävää tulevaisuutta liikennesektorilla. Muodostetut skenaariot olivat hyvin monimuotoisia. Osa oli hyvin kasvuorientoituneita niin liikennesuoritteiden kuin päästöjenkin suhteen ja osa taas erittäin kasvukriittisiä. Kasvuorientoituneissa skenaarioissa Materialistisen hyvinvoinnin kasvu ja Politiikkapessimismi liikennesuoritteiden kasvu jatkui. Näissä skenaarioissa myös hiilidioksidipäästöjen kasvu jatkui, mutta paljon loivemmalla kasvu-uralla kuin suoritteet. Skenaariossa Teknologiaoptimismi uskottiin liikennesuoritteiden ja päästöjen absoluuttiseen irtikytkentään eli siihen, että kasvavista suoritteista huolimatta CO2-päästöt kääntyvät laskuun. Skenaariot Tieliikenteestä tietoliikenteeseen ja Henkilöautoliikenteen romahdus olivat huomattavasti kasvuskeptisempiä. Näissä skenaarioissa suoritteiden uskottiin kääntyvän laskuun ja CO2-päästöjen laskevan suoritteitakin nopeammin. Merkittävä ero näiden kahden skenaarion välillä oli kuitenkin se, että Henkilöautoliikenteen romahdus -skenaariossa kokonaishenkilöliikennesuoritteen ei uskottu pienenevän, vaikka henkilöautosuorite romahti. Näin ollen Henkilöautoliikenteen romahdus -skenaariossa liikkuminen ei vähentynyt vaan ainoastaan kulkutapa muuttui. Tieliikenteestä tietoliikenteeseen skenaariossa taas ihmisten liikkuminen kokonaisuudessaan väheni esimerkiksi sähköisen viestinnän ja asioinnin lisääntyessä. Verrattaessa muodostettuja skenaarioita kirjallisuudesta löytyviin liikenneskenaarioihin voitiin todeta, että kasvuorientoituneet skenaariot ennustivat aiempiin skenaarioihinkin verrattuna melko suurta kasvua, kun taas kasvukriittisissä skenaariot uskottiin aiempiin skenaarioihin verrattuna merkittäviin vähennyksiin erityisesti hiilidioksidipäästöjen osalta.

Tässä pro gradu -tutkielmassa on tarkasteltu aivosähkö- ja aivomagneettikäyrien amplitudien vaihteluiden vastaavuussuhteita koehenkilön suoriutumiseen audiovisuaalisten ärsykkeiden tarkkaavaisuustehtävissä. Aikaisemmista tutkimuksista tiedetään, että koehenkilön osumatarkkuus ei pysy vakiona koko tehtävän ajan, vaan on monesti jaksottunut valppauden ja herpaantumisen jaksoihin. Lisäksi osumatarkkuus koko kokeen ajalta on alhaisempi kuin lyhyen kalibraatiojakson ajalta mitattuna. Tämän intuitiiviseltä tuntuvan keskittymiskyvyn järkkymisen taustalla on esitetty olevan henkilön introspektiiviset ja mielenvaelteluun liittyvät kognitiiviset toiminnot. Ennen tätä tutkimusta on jäänyt kuitenkin osoittamatta osumatarkkuuden ailahtelun yhteys aivokuoren hermostollisen aktiivisuuden pitkällä ajalla autokorreloiviin muutoksiin lähdemallintamisella. Tämän pro gradun tutkimustulokset osoittavat, että näiden kahden lajin välillä on olemassa merkittävä korrelaatioyhteys. Lisäksi lepovaiheen aivotoiminnasta modaliteettispesifeillä tarkkaavaisuus- ja oletustilan verkoston alueilla voidaan ennustaa psykofyysisen suoriutumisen vaihteluja jatkuvan audiovisuaalisen ärsykekynnyksen tarkkaavaisuustehtävän aikana. Keskittymiskyvyn vaihtelun muutoksia hermostollisella tasolla ja näitä mahdollisesti ilmentäviä käyttäytymisen ailahteluja psykofyysisinä parametreinä, kuten osumatarkkuutena ja reaktionopeutena, voidaan luonnehtia skaalauslakianalyysilla. Ilmiön skaalaton käyttäytyminen heijastelee monimutkaisen järjestelmän taipumusta luoda sisäisiä vastaavuussuhteita eli autokorrelaatioita, jotka heikkenevät hitaammin ja ulottuvat kauemmaksi ajassa ja/tai paikassa kuin mitä alla piilevistä mekanismeista voidaan suoraan ennustaa. On havaittu, että osumatarkkuuden jaksottuminen ja spontaani aivotoiminta noudattavat potenssilain skaalauskäyttäytymistä ajan suhteen. Psykofyysisen ja hermostollisen skaalauslain mukaisen käyttäytymisen kvantifioimiseksi tässä opinnäytetyössä on käytetty vaihtelun ikkunallista autokorrelaatioanalyysiä, DFA:ta. DFA paljastaa ilmiön sisällä olevien peräkkäisten tapahtumien autokorrelaatioiden kestävyyden tarkasteluvälin kasvaessa. Skaalausluvut eli DFA-eksponentit on johdettu tässä kokeessa jatkuvan audiovisuaalisen ärsykekynnyksen tarkkaavaisuustehtävän ja levon aikana rekisteröidyistä aivosähkö- ja aivomagneettikäyräsignaalien verhokäyrästä sekä psykofyysisen osuma/huti -binäärisekvenssistä rakennetusta keinotekoisesta satunnaiskulun kaltaisesta käyrästä. Jatkuvat ärsykekynnystehtävät soveltuvat hyvin tarkkaavaisuuden top-down mekanismien tutkimiseen, koska heikoista, vain juuri ja juuri havaintokyvyn säteellä olevista ärsykkeistä seuraa verraten heikko bottom-up hermostovaste. Näin keskittymiskykyyn vaikuttavat top-down säätelymekanismit kuten motivaatio, päämäärät tai mielenvaeltelu eli spontaanilta vaikuttava aivotoiminta edustuu selkeämmin aivosähkö- ja -magneettikäyrissä. Aivokuoren kokonaisvaltaisen skaalautumisen lisäksi ollaan kiinnostuneita psykofyysisten ja hermostollisten vastaavuussuhteiden jakaumamallista tietyille aivoalueille. Mitattujen hermostollisten signaalien paikantaminen tarkalleen tietyille aivokuoren alueille aiheuttaa käänteisen ongelman, joka on ratkaistu tässä MNE -lähdemallintamisella. Lähdemallintamisen algoritmit tuottavat todennäköisimmän mallin aivokuoren alueista, joiden aktiivisuudella voidaan selittää mitatut MEEG signaalit. Mallintaminen on työn kriittinen vaihe, koska sillä yhdistetään neuroanatominen tieto fysiologisen ja psykofyysisen tiedon kanssa. Yksilötason data on käsitelty lopuksi ryhmätasolla tilastollisin menetelmin korrelaatiotulosten merkittävyyksien arvioimiseksi.

Hippocampal place fields play a key role in spatial navigation. New place fields are formed during exploratory behavior through long-term potentiation (LTP) and long-term depression (LTD) of synaptic inputs to place cells located in hippocampal CA1. Recently, a novel form synaptic plasticity termed behavioral time scale plasticity (BTSP) has been demonstrated to occur in CA3–CA1 synapses in vitro. BTSP can potentiate synapses that were active several hundred milliseconds before or after a priming event such as a strong and prolonged somatic depolarization. This plasticity rule could be an important complement to well-established spike timing dependent plasticity (STDP) which associates neuronal inputs with outputs at a time scale less than a few tens of milliseconds. The aim of this thesis was to determine whether high frequency antidromic stimulation can act as a priming event that enables BTSP induction in CA1 pyramidal neurons. The underlying assumption was that antidromic stimulation could prime BTSP via action potential backpropagation. High frequency bursting of CA1 neurons in hippocampal slices was achieved with 100 Hz antidromic stimulation of CA1 axons in the alveus. Schaffer collaterals were stimulated 500 ms before or after CA1 burst firing with intensities that were subthreshold for LTP when unpaired. I found that high frequency firing did not enable LTP induction during either of the two experimental protocols, suggesting that neuronal output alone is insufficient for priming BTSP.

Tarkastelen tässä tutkielmassa hiilijalanjälkitestien ja hiilijalanjäljen pienentämiseen tähtäävien kokeilujen kehittäjien näkemyksiä parhaista tavoista suomalaisten ohjaamiseen kestävämpiä elämäntapoja kohti. Etsin tutkielmassa vastauksia seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1. Minkälaisiin käsityksiin kuluttajista hiilijalanjälkitestit ja hiilijalanjäljen pienentämiseen liittyvät kokeilut perustuvat? 2. Millä tavoilla testin kehittäjien mielestä kuluttajia voi parhaiten ohjata kohti kestävämpiä elämäntapoja? Perustan tutkielman vihreän kuluttajuuden käsitteeseen sekä aiempaan hiilijalanjälkitesteistä ja ruohonjuuritason kokeiluista, erityisesti energiakokeiluista ja älykkäistä sähköverkoista tehtyyn tutkimukseen. Hiilijalanjälkitestien kehittäjiä on tutkittu vähän, mutta energiakokeilujen yhteydessä kehittäjien näkemyksiä kokeilujen osallistujista on tutkittu enemmän. Käytän tutkielmassa asiantuntijahaastattelujen vastauksista tehtyä sisällönanalyysia. Haastattelut on tehty talven 2018-2019 aikana. Tuloksena oli, että parhaita keinoja ohjaamisessa olivat henkilökohtainen apu asiantuntijoiden sekä vertaisryhmien muodossa, erilaisten elämänvalintojen ja -tilanteiden kuten asuinpaikan tai rahatilanteen tunnistaminen ja huomioiminen, erilaisten kulutusvalintojen suhteellisten vaikutusten vertailu ja vaikutuksista viestiminen sekä kestävien elämäntapojen hyväksyttävyyden lisääminen niiden trendikkyyttä kasvattamalla. Ohjausvastuun koetaan olevan ennen kaikkea julkisella sektorilla ja yrityksillä, mutta yksityishenkilöillä on vastuu vaatia uudenlaisia ratkaisuja.

Achieving the global 1,5 degrees Celsius climate target requires the contributions of several societal actors to reduce emissions. Several actors have started to work to untangle the emissions of their operations and abate them. The Turku and Kaarina parish union, which operates in Southwest Finland, has also set a personal goal to reduce its emissions, aiming to be a carbon-neutral organization by 2029. The purpose of this thesis is to find out the carbon footprint and the forests’ carbon sinks of Turku and Kaarina parish union and make the carbon neutrality roadmap with some examples of how to achieve the parish union’s carbon neutrality goal of 2029. In addition, the thesis examines through the selected case study the organization’s methodology of the carbon footprint and the realization of the carbon neutrality goals. Both the parish union’s carbon footprint and the forests’ carbon sinks are calculated for the year 2022. The materials of carbon footprint consist of the activity data of the parish union and the emission factors. The calculation of the carbon footprint is carried out based on the international standards, Greenhouse Gas Protocol, and ISO 14046. The forests’ carbon sinks are calculated based on the parish union’s information on its forestry management of 2022 and the research of Natural Resources Institute Finland about the carbon sinks and stocks of local parishes of the Evangelical Lutheran Church of Finland of 2021. The estimate of gross emissions of Turku and Kaarina parish union for 2022 is approximately 4985 tCO2e. The biggest emission groups are procurements, real estate, and travel. The size of the forests’ carbon sinks is approximately 1176 tCO2e, offsetting about 24–29 % of the gross emissions depending on the parish union’s carbon neutrality targets. Based on the union’s carbon neutrality goal, the net emissions should still be reduced by about 2261 tCO2e and offset by about 551 tCO2e. The realization of Turku and Kaarina parish union’s carbon neutrality goal would require significant emission reductions, especially from the biggest emission groups. Because the union has already executed a major portion of the easiest emission reductions of the union’s operations, the realization of new and large emission reductions is challenging to implement only in six or seven years. In addition, the realization of the carbon neutrality goal is hampered for instance the different limitations and uncertainties related to the carbon footprint calculation, stability of forests’ carbon sinks, and the practical implementation of the roadmap. However, the carbon neutrality goal of the Turku and Kaarina parish union will be progressing particularly with the successfully implemented sustainability transformation and transition and the Church’s environment diploma, supporting the Church’s environmental education, and promoting wide-scale societal transformation towards the climate-neutral life.

HIV-1 is a lentivirus causing a serious immunodeficiency disease called AIDS to almost 38 million people in the world. Like all retroviruses, HIV has an ability to insert a copy of its genome into the host cell DNA thus having a lifelong effect on the host cell. Two identical copies of single-stranded RNA are first reverse transcribed, and then a protein called integrase inserts the DNA into the genome of T-cells of the human immune system. Studies have shown that in some retroviruses the integrase protein has a unique integration pattern favoring certain areas of the host cell genome. For example, active transcription units or promoter units are found to attract integration activity. On the other hand, with nuclear localization signals in its structure and an ability to attach to the human genome, it raises a question if the integrase could have additional functions. Regulating certain gene expression levels could support viral replication and the survival of the virus. The aim of the study was to determine whether integration sites differ from integrase genomic contact sites, which could be an indication of integrase’s additional role. Study was started by method optimization. Two chromatin fragmentation methods, sonication and endo-exonuclease treatment, were tested in order to achieve optimal sized DNA fragments for ChIP-sequencing. Two cell lines were infected with HIV-1. Genomic DNA was collected for integration site sequencing. Integrase genomic contact sites were studied with ChIP-sequencing. Next generation sequencing for both, integration sites and integrase genomic contact sites, was carried out by an outsource biotechnology company. Sequences were processed with bioinformatics platforms, such as Galaxy and Homer. Study of the effects of transfected integrase was also initiated by transfection method optimization. Treatment with endo-exonuclease resulted in correctly sized DNA fragments when DNA was first purified. In a cell lysate, a correct ratio of MNase and cells was not found, although several cell lysis methods and buffers were tried. This is why actual integrase genomic contact site samples were fragmented by sonication. In MRC-5 cell line, integration site sequencing resulted in over 2 M reads with 289 aligned, unique integration sites. Integrase genomic contact site sequencing resulted in 1.8E+6 Bowtie mapped reads. A brief analysis of the sequences including sequence visualization, comparison of localization in the genome and GO terms, showed that integrase genomic contact sites have certain patterns that differ from integration sites. Therefore, it was confirmed that the study is repeatable, as the results were in line with the study conducted several years earlier. These results also suggest that method optimization had been successful. As bioinformatics methods were used with default parameters only, more attention should be payed when sequences are analyzed more deeply. This will offer a more thorough understanding of the functions of integrase.

Kosteikot ovat biodiversiteetiltään yksi maailman rikkaimmista habitaateista. Kosteikkojen ja niillä elävien vesilintujen tuottamien ekosysteemipalvelujen laajuuteen ja tärkeyteen on havahduttu vasta viime aikoina. Kosteikkoja ja niiden linnustoa uhkaavat maailman laajuisesti maankäyttö sekä makeiden vesistöjen pilaantuminen. Viimeisen vuosisadan aikana maailman kosteikkojen määrä on vähentynyt puoleen ja niiden tila on heikentynyt. Kosteikkolinnuston elinolot ovat heikentyneet ja linnusto on taantunut. Kosteikkoja rakentamalla ja kunnostamalla on voitu parantaa linnuston elinolosuhteita. Etenkin keinotekoisten kosteikkojen merkitys on ollut suuri luontaisten kosteikkojen tilan heikkenemisen myötä. Vain vähän tiedetään miten luonnollisten kosteikkojen hoitotoimet vaikuttavat linnustoon paikallisella tasolla. Niukasti tietoa on myös saatavilla päättäjille hoitotoimien kustannustehokkuudesta. Tässä työssä tutkittiin Etelä-Suomen kosteikkojen hoitotoimien vaikutuksia levähtävään ja pesivään linnustoon. Työn tarkoituksena oli selvittää eri hoitotoimien vaikutuksia ravinnonhankinnaltaan erilaisiin lintukiltoihin ja -ryhmiin. Yhtenä tutkimuksen päätavoitteena oli luoda käsitys hoitotoimien kustannustehokkuudesta sekä mihin resurssit kannattaa käyttää. Tutkimusalue käsitti 21 Etelä-Suomen linnustollisesti arvokasta kosteikkoa. Kosteikkoja kunnostettiin vuosina 2004–2012 kahdessa hoitojaksossa. Hoitojaksoja ennen ja niiden jälkeen kosteikkojen pesivä ja levähtävä linnusto selvitettiin. Suomen ympäristökeskus vastasi hoitotoimista ja linnustolaskennoista Uudenmaan ja Kymenlaakson ELY-keskusten kanssa. Kosteikkoja kunnostettiin pääasiassa avoimuutta lisäämällä laidunnuksen, puustonraivauksen, niiton ja äestyksen sekä ruoppauksen avulla. Muutolla levähtävä linnusto selvitettiin läpi muuttokauden noin viiden päivän välein suoritettujen laskentojen avulla ja pesivä linnusto selvitettiin viiden käyntikerran kartoitusmenetelmällä. Kohteiden linnut eriteltiin hoidettuihin osa-alueisiin sekä niiden ulkopuolelle jääviin hoitamattomiin osa-alueisiin. Kontrollialueina toimivat hoitamattomat kohteet ja osa-alueet. Lasketut linnut yhdistettiin ravinnonhankintansa perusteella kymmeneen kiltaan, jotka olivat puolisukeltajasorsat, sukeltajasorsat, kalansyöjävesilinnut, joutsenet, hanhet, kahlaajat, naurulokki, rantakanat ja kaulushaikara, avomaavarpuslinnut sekä pensaston ja ruovikon varpuslinnut. Kolmea viimeksi mainittua kiltaa tarkasteltiin vain pesimäaikana. Erikseen tarkasteltiin kansallisesti uhanalaisia sekä lintudirektiivin liitteen I lajeja. Hoitotoimien sekä niihin käytettyjen kokonaiskustannusten vaikutuksia kiltakohtaisiin lintumääriin tarkasteltiin lineaarisilla sekamalleilla. Syysmuuttoaineistossa kaikkien lintukiltojen määrät kasvoivat niitto- ja äestysalan myötä; laidunnuspinta-ala lisäsi hanhien ja kahlaajien lukumääriä. Kaikkien kiltojen lukumääriä lisäsi laidunala keväällä, lisäksi niitto- ja äestys - sekä ruoppausala lisäsivät kahlaajien lukumääriä. Kalansyöjien lukumäärät vähenivät ruoppausalan kasvun myötä, mutta yhteys oli tilastollisesti vain suuntaa antava. Pesimäaineistossa ruoppausala x kilta-interaktio osoittautui tilastollisesti merkitseväksi, mutta kiltakohtaisesti tarkasteltuna vaikutukset olivat suuntaa antavia; rantakanat ja kaulushaikara runsastuivat ja kalansyöjävesilinnut vähenivät. Sekä uhanalaisten että lintudirektiivin liitteen I lajien lukumääriä kasvatti laidunnus keväällä ja syksyllä. Hoitotoimiin käytettyjen kokonaiskustannusten suhteen runsastuivat syksyllä puolisukeltajasorsat, hanhet ja kahlaajat. Keväällä kokonaiskustannuksilla oli positiivinen yhteys puolisukeltajasorsien, kahlaajien ja naurulokin lukumääriin. Pesimäaineistossa kokonaiskustannukset kasvattivat naurulokin lukumääriä. Suuntaa-antavasti kokonaiskustannukset lisäsivät rantakanojen ja kaulushaikaran määriä sekä vähensivät kalansyöjävesilintujen määriä. Erityisesti huomioitavaa on, että hoitotoimilla havaittiin vain positiivisia merkitseviä tuloksia lintukiltoihin. Laidunnus oli tärkein yksittäinen hoitotoimi, mikä liittynee sen ympäristöä monipuolistavaan vaikutukseen. Hoitotoimista eniten hyötynyt kilta oli kahlaajat, mutta kaikki killat hyötyivät jostain hoitotoimesta. Hoitotoimien positiiviset vaikutukset liittynevät avoimuuden lisääntymiseen sekä karjan läsnäoloon, jotka voivat parantaa lintujen ruokailuolosuhteita sekä lisätä turvallisuutta. Kokonaiskustannukset paljastivat että naurulokki ja puolisukeltajasorsat hyötyivät hoitotoimista kokonaisuutena, sillä ne eivät poikenneet muista killoista yksittäisiä hoitotoimia tarkasteltaessa. Vähiten hyötyivät sukeltajasorsat sekä kalansyöjävesilinnut. Tutkimus osoittaa, että hoitotoimilla voidaan parantaa taantuneiden kosteikkolintujen elinolosuhteita. Koska hoitokohteet ovat Etelä-Suomen parhaimpia lintuvesiä, on hoitotoimien biologinen merkitys suuri. Vaikutukset eivät ole pelkästään kansalliset, vaan kunnostuksesta hyötyvät Suomenlahden muuttoreittiä pitkin pohjoiseen muuttavat kosteikkolinnut –aina Siperiaan asti. Yksi tärkeimmistä huomioista on, että hoidon loputtua kosteikkojen tila heikkenee. Hoitoa tulisi jatkaa, jottei saatuja hyötyjä menetettäisi. Tulevaisuudessa olisi tärkeää suunnitella mittavat hoitotoimet myös tutkimuksen kannalta, jolloin hoitotoimien vaikutuksia voitaisiin tutkia tarkemmin. Tärkeää olisi löytää keinot sukeltajasorsien ja kalansyöjien elinolojen parantamiseksi.

Antimicrobial resistance is an emerging concern at the global scale, threatening the effectiveness of antibiotics in treating bacterial infections. Among anthropogenically impacted environments, wastewater treatment plants have been indicated as possible reservoirs of antibiotic resistance genes, putative hotspots for their horizontal gene transfer, and a source of their dissemination to the environment. Generally, the abundance of antibiotic resistance genes is reduced during the wastewater treatment process. However, some genes were shown to be enriched in purified effluent water and dried sludge, which are then released to the environment, compared to influent water. Also, the taxonomy of the hosts carrying antibiotic resistance genes could change as a result of horizontal gene transfer events. The aim of this study was to analyse and compare the host range of a series of antibiotic resistance genes in influent water, effluent water and dried sludge collected from the Viikinmäki wastewater treatment plant in Helsinki, Finland, by applying Emulsion, Paired Isolation and Concatenation PCR (epicPCR). EpicPCR is a method that can link a gene of interest to the 16S rRNA gene from the genome of the host bacterium, without any cultivation step. The abundance of the hosts was also evaluated by sequencing the 16S rRNA gene from the whole bacterial community. In several cases, the target antibiotic resistance genes (blaIMP, blaNDM, ermB, ermF, sul1 and strB) were carried in effluent water and dried sludge by taxa that were not hosting them in influent water, suggesting that horizontal gene transfer events might have occurred during the treatment. All the examined genes were detected both in abundant and in rare taxa, including genera that also comprise pathogenic species, such as Arcobacter and Acinetobacter. Some of the detected hosts were not previously known to show resistant phenotypes, namely members of the family Methylophilaceae. These results corroborate the idea that wastewater treatment plants might be hotspots for the horizontal gene transfer of resistance determinants, and potentially disseminate antibiotic resistant pathogens to the environment. However, in order to ensure the accuracy of the results, the limits of epicPCR as a method need to be identified and addressed.

During this study I examined the roles that resource diversity and trophic complexity play in the emergence and maintenance of biodiversity (ecological complexity) via the use of the evolutionary software Avida. I found a positive relationship between resource diversity and ecological complexity as would be expected from previous studies. However, a trade off was observed between ecological complexity and resource diversity, following the principle of diminishing returns. I also showed that trophic complexity exhibited a positive relationship with ecological complexity echoing what was described in previous studies. However, this increase in ecological complexity resulted in an increase in competition which slowed down the accumulation of higher resources which in-turn affected the emergence of higher-level functions. This study further suggests that an increase in ecological complexity results in an increase in ecosystem stability, however more rigorous measures are needed to fully establish this link. Despite, the inherent abstractions that are present in the Avida system, it has provided valuable insights into the relationships between these ecological factors. The findings suggest that there is need for more future studies possibly looking at the resilience and recovery of these ecosystems as this would be critical for understanding and addressing the current biodiversity crisis.

After drastic declines in large carnivores’ populations globally, conservation efforts have been successful, and predators’ populations are in recovery. However, their comeback has led to new interactions with locals, generating different conflicts. Two main approaches have been considered to mitigate these conflicts, those being the land sparing and land sharing models, however, the land sparing model requires great extents of protected areas, areas that in Europe are missing, therefore forcing a call for the land sharing model. In Finland, this approach has generated debates among different stakeholders, the outcomes of this debate shaping the fate for the four species: brown bear (Ursus arctos), grey wolf (Canis lupus), Eurasian lynx (Lynx lynx) and wolverine (Gulo gulo). Attitudes towards those species can be used to explore the drivers of the conflicts, however, only few studies have explored this context, considering the ecological and social dimension separately. In addition, the ecotourism industry has been recently recognized as a new stakeholder in the Finnish large carnivore’s context, but the effects of its activities were assessed only ecologically. Therefore, with this study I aimed to explore the attitudes of locals from a specific region of Finland towards the four large carnivores’ species, and to assess the different drivers of those species, through a combination of field questionnaires, social variables and large carnivores’ population data. I explored potential correlates of the differences in attitudes, adding also the spatial effect of ecotourism over the socio-ecological factors. I predicted attitudes to vary among species, having on one side the brown bear with positive attitudes, in contrast the wolf with negative attitudes, while neutral attitudes towards the lynx and wolverine. I also expected to find more negative attitudes in smaller localities rather than in localities with a greater human population density. Also, I explored whether the ecotourism activities have a positive or negative effect over the locals’ attitude towards carnivores, expecting the ecotourism industry to bring positive attitudes in nearby localities. As result, attitudes towards the four different species varied significantly, the attitudes towards each different species having different drivers, with the human population size being important for wolverines and wolves, while the status for bear and lynx populations. The ecotourism had an effect only on bear attitudes, being positively correlated (closer the ecotourism activities were, more positive the attitudes are). To mitigate the large carnivores-human conflict in Finland, a community approach is not the solution, since the different origins of the attitudes ‘drivers. However, the attitudes among species are positively correlated, consequently, by ameliorate the attitudes towards one species, also the others will benefit. Finally, by inducing a proper management within the ecotourism industry and promoting more the respective activity on a national level, the ecotourism can have a positive impact and get a positive role in the Finnish conflict.