Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

  • Haakana, Erika (2020)
    Jätevesiliete sisältää arvokkaita kasviravinteita ja orgaanista ainesta, jotka olisi välttämätöntä saada kiertämään kiertotalouden periaatteiden mukaisesti. Erityisesti kasvien kasvun kannalta olennainen ja määrältään rajallinen fosfori olisi tärkeä ohjata uudelleen käyttöön, esimerkiksi soveltuvaan maatalouteen, sillä Suomessa maatalouteen käytetään vuosittain 95,5 % kaikesta fosforista. Puhdistamoliete on kuitenkin yksi yhteiskunnan haastavimmista sivuvirroista, sillä se sisältää myös haitallisia aineita, kuten raskasmetalleja, mikromuoveja, pysyviä orgaanisia yhdisteitä ja lääkejäämiä. Tässä opinnäytetyössä aihetta tarkastellaan kirjallisuuskatsauksen ja dokumenttianalyysin keinoin sekä vahvistetaan laadullisella aineistolla. Viime vuosina monet suuret suomalaiset viljanostajat ovat kieltäneet puhdistamolietepohjaisten lannoitetuotteiden käytön sopimuspelloillaan. Tutkielmassa kartoitettiin asiantuntijahaastatteluiden avulla, miten tähän lopputulokseen päädyttiin sekä millainen suhtautuminen yrityksissä on uusiin kehitteillä oleviin puhdistusteknologioihin. Tutkimusta varten haastateltiin kolmen yrityksen edustajia tammikuussa 2020. Vastaukset analysoitiin sisällön analyysin keinoin. Puhdistamoliete ja sen käyttö on aineiston perusteella osa ympäristökonfliktien historiallista jatkumoa. Nykytutkimuksen valossa suomalainen puhdistamoliete on käsiteltynä turvallista käyttää. Useista tutkimuksista huolimatta kaikkien haitallisten aineiden pitkäaikaisia vaikutuksia erityisesti maaperään ei ole pystytty täysin kartoittamaan, sillä osa lietteestä löydettävistä haitallisista aineista on yhteiskunnassamme suhteellisen uusia yhdisteitä. Lietepohjaisten tuotteiden loppukäyttö on yhteiskunnallinen, taloudellinen ja ympäristökysymys, josta eri toimijoilla on eri intressit ja vaihtelevat näkemykset. Tutkimuksen perusteella viljanostajat suhtautuvat lietepohjaisiin tuotteisiin kielteisesti niiden kyseenalaisen maineen vuoksi. Yritykset korostivat, että heidän omat asiakkaansa eivät hyväksy lietepohjaisten tuotteiden käyttöä. Lisäksi haastatteluissa nousi ilmi huoli lietteen tutkimuksen tietoaukoista, koetut ihmisperäisten kierrätysravinteiden imagohaitat, sekä yritysten vastuullisuuden painopisteen sijoittuminen muualle kuin kierrätysravinteisiin. Pro gradu tutkielmassani esitän, että lietteen käsittelyn uudet teknologiat eivät tule yksin ratkaisemaan lietepohjaisten tuotteiden käyttöä maataloudessa, sillä viljanostajien kiinnostus kierrätysravinteiden käyttöön on vähäistä ja teknologiset erot käsittelymetodien välillä jäävät helposti epäselviksi.
  • Äystö, Lauri (2014)
    Sewage treatment plants produce circa 150 000 dry tons of sewage sludge in Finland each year. Sewage sludge contains a great amount of organic matter and nutrients but also a wide variety of harmful substances such as persistent organic pollutants and pharmaceuticals. Sewage sludge is waste material that must be properly disposed of. While more efforts are made to close nutrient cycles, the use of sewage sludge in agriculture has become a more attractive option also in Finland. In this study it was assessed whether or not organic contaminants present in sewage sludge may prove to be a problem for sludge applications in Finnish agriculture. The study was performed using mathematical models and data collected from literature. 34 different organic contaminants were selected and their accumulation into agricultural soil was simulated assuming that sludge was applied yearly. In addition, leaching was simulated for seven of the compounds. The simulated concentrations in soil and drain water were compared to predicted no effect concentrations (PNEC) given for each compound. Compound-specific data on each substances' behavior in soil environment and concentrations in sewage sludge was collected from literature. Because the data given in different sources varied, simulations were run for each compound using combinations of different values. For each compound 3–23 simulations were run. Simulations were performed with two models developed for simulating pesticide behavior in agricultural soils, PECsoil-calculator and MACRO 5.2. Finnish data on weather and soil properties were used in the simulations. For many compounds the simulated concentrations in soil and water were in the range of concentrations measured in field trials. According to the simulations, the most problematic compounds present in sludge are triclosan, 17α-ethinylestradiol, ibuprofen and carbamazepine. Triclosan and 17α-ethinylestradiol were the only compounds that exceeded their PNECsoil-values. Persistent organic pollutants such as PFAS- and PBDE-compounds accumulated into the soil very efficiently but did not exceed their PNECsoil-values. Leaching to sub-surface drains and below them was a significant end-point for carbamazepine and ibuprofen. These compounds did not exceed their PNECwater-values. However, the highest yearly average concentration in drain water simulated for ibuprofen exceeded the environmental quality standard proposed for it. The peak concentration in drain water simulated for triclosan was circa 70 times higher than its PNECwater-value. The compound-specific values used in the simulations contained a lot of variation. This increases the uncertainty of the results. However, the simulations demonstrate that based on current knowledge the agricultural use of sewage sludge may in some extreme cases cause harm for the environment.
  • Moisala, Altti (2007)
    Tutkielmassa on tarkasteltu asiointimatkoja tekevien pyöräilijöiden kokemuksia ja reitin valintaa Helsingissä. Tutkimus on tehty haastattelemalla kuutta pyöräilijää ja analysoimalla haastatteluja fenomenologisella metodilla. Metodin tuloksena syntyi teksimuotoinen merkitysverkosto, johon on yhdistetty haastateltavien kuvaamat pyöräilykokemukset. Antropologi Tim Ingoldin "asumisen näkökulmaa" soveltaen kokemuksien on oletettu syntyvän jatkuvassa kehollisessa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, ja ympäristölle annettujen merkityksien muotoutuvan toiminnallisessa suhteessa ympäristöön. Analyysin tuloksia on tulkittu myös ympäristöestetiikkaa, kehollisuutta, orientaatiota, liikenneturvallisuutta ja kaupunkisosiologiaa käsittelevän kirjallisuuden perusteella. Pyöräilijöiden kokemuksista voi löytää yhteisiä rakenteita. Asennoitumisen lisäksi pyöräilijä voi vaikuttaa omaan kokemukseensa reitin valinnalla. Pyöräilijän reitin valintaan vaikuttaa haastattelujen perusteella seitsemän tekijää: reitin tuttuus pyöräilijälle, kaupungin liikenteen normit ja säännöt, reitin tehokkuus, muun liikenteen laatu ja määrä, esteettiset arvot, reitin selkeys sekä ajoradan pinta. Esteettisiä kokemuksia pyöräilijät hakevat luonnon läsnäolosta, rauhasta, sujuvasta kulusta tai urbaanista ympäristöstä. Liikenteessä tärkeitä tekijöitä ovat sen ennustettavuus ja yhdenmukaisuus pyöräilijän oman liikkeen kanssa, liikenteen nopeus sekä raskaan liikenteen läsnäolo. Näiden paikkaan sidottujen kokemusten lisäksi pyöräilijän kokemuksessa olevia elementtejä ovat turvallisuuden tunne ja pelko, jota voi hallita erilaisin keinoin, muun liikenteen toimien ennakointi muun muassa liikkeitä lukemalla ja kuuntelemalla sekä kaupunkitilan käyttöön liittyvät konfliktit. Kaupungissa pyöräily on erilaisten taitojen joukko, johon kuuluu reittien tuntemus. Pyöräilijä löytää reittinsä aiemman kokemuksen, kokeilun ja ympäristön vihjeiden avulla. Kartta toimii apuna reitin suunnittelussa ja eksymistapauksissa. Kehollisuus tarjoaa pyöräilijän kokemukseen laaja-alaisen tulkinnan välineen, jonka avulla voi ymmärtää pyöräilijän kokemuksia, käyttäytymistä liikenteessä ja reitin valintaa. Kehollisuus tarjoaa myös tavan ymmärtää merkitysten syntyä ihmisen ja ympäristön välisessä toiminnallisessa vuorovaikutuksessa.
  • Pulli, Launo (2020)
    In many Fennoscandian lakes, diatoms account for majority of phytoplankton biomass during the spring and autumn maximum. Autumnal blooms of filament-forming diatoms are known to cause fishing net fouling in several boreal lakes. Observations of such net sliming diatom blooms in the northern part of Lake Vesijärvi have increased during 2010’s. This thesis was done in collaboration with Lake Vesijärvi Foundation. The goal was to determine the starting time of the autumnal diatom bloom of 2018 and reveal the species that causes net sliming. Additionally, differences in water quality and phytoplankton composition between Enonselkä and Kajaanselkä basins were examined. Fishing net sliming was studied with netting experiments. Their results were complemented with water quality sampling and observing water column mixing conditions. Local fishermen reported net sliming to begin at week 40 (starting 1.10.2018) in Kajaanselkä basin during autumnal turnover. Results of netting experiments and water quality sampling revealed simultaneous increase in diatom abundance in the area, although no visible sliming occurred during sampling. Based on fishers’ reports and sampling results, fishing net sliming was caused by filament-forming diatom Aulacoseira islandica, that increased in abundance as water temperature reached ca. 11 °C. In Enonselkä, no similar net sliming was observed, and phytoplankton was dominated by cyanobacteria Planktothrix agardhii. Both basins of the lake are affected by eutrophication, but Enonselkä basin more so than Kajaanselkä. Although no clear explanation for differing phytoplankton composition between the two basins was discovered, it’s possible that Aulacoseira islandica receives competitive edge over cyanobacteria in mildly eutrophic waters of Kajaanselkä basin. The fact that Planktothrix agardhii seems to thrive in higher nutrient concentrations might explain its domination over diatoms in phytoplankton community of Enonselkä basin. Future research on net sliming would ideally be conducted as a combination of sliming accounting done by local fishermen and spatially and temporally more comprehensive netting experiments. Furthermore, studying the effects of wind and currents to diatom distribution in lakes could provide useful information for sampling setup.
  • Toropainen, Siiri (2020)
    Human induced pluripotent stem cells (hiPSC) can be propagated in a long-term culture and further differentiated into many cell types, including cardiomyocytes (CM) and endothelial cells (EC). Human induced pluripotent stem cell derived cardiomyocytes (hiPSC-CM) are promising tools in cardiac research, since they retain the original genotype of the individual donor and thus enable the use of patient- and disease specific cells. Crucial for the optimal use of hiPSC-CMs in experiments are methods for assessing cardiomyocyte phenotype. Contraction is a prominent feature for CMs, and it is essential that contraction can be quantified accurately. Reliable quantification is relevant when hiPSC-CMs are used for studying disease phenotypes, cardiac safety pharmacology, genotype-phenotype correlations, cardiac disease mechanisms and cardiac function over time. In this thesis project, contractile behavior of hiPSC-CMs was analyzed using video microscopy and online tool MUSCLEMOTION. Contraction parameters were obtained from hiPSC-CMs derived from patients with hypoplastic left heart syndrome (HLHS) and healthy controls on multiple timepoints during differentiation. In addition, contraction was analyzed in iPSC-CMs cocultured with induced pluripotent stem cell derived endothelial cells (iPSC-ECs), since it has been suggested that ECs can promote morphological and functional maturation of CMs in culture. Contraction duration (CD), time to peak (TTP), relaxation time (RT) and contraction amplitude (CA) was compared between different timepoints as well as between CMs cocultured with ECs and CMs cultured alone. Compared to control cell lines, HLHS patient hiPSC-CMs exhibited longer CD, TTP and RT as well as higher CA values. This difference was present in most of the timepoints, suggesting slower contractile kinetics in HLHS patient iPSC-CMs compared to control iPSC-CMs. Significant changes were also observed in contraction parameters when comparing hiPSC-CMs in coculture and monoculture. Contraction parameters of coculture iPSC-CMs changed in a relatively consistent manner over time, increasing or decreasing throughout the monitoring period whereas in hiPSC-CM monoculture there was more variation between timepoints. This project and results support the use of modern methods in detailed functional characterization of hiPSC-derived cells. In addition, it highlights the potential of coculture in disease modeling and the fact that hiPSC-CMs express variation in phenotypes. However, experiments should be repeated, and additional methods should be used in order to further validate the results and conclusions.
  • Dawka, Sagarika (2021)
    Head and neck squamous cell carcinoma (HNSCC) is a diverse group of cancers defined by their localization in the head and neck region. These cancers are recognized for the heterogeneity between tumors from separate patients (inter-patient heterogeneity) as well as between cell types within individual tumors (intra-tumoral heterogeneity). Heterogeneity poses a major clinical challenge by making accurate diagnosis and selection of treatment options difficult. This study aims to improve precision of prognosis, quantify heterogeneity in HNSCC, and address its functional implications using two approaches: (1) profiling a set of HNSCC patient tumors using multiplexed immunohistochemistry and single-cell computational methods to identify a set of phenotypic descriptors correlating with differences in survival; and (2) using patient-derived cancer cell lines to investigate which cellular features correlate with relevant functional properties such as plasticity, invasiveness, clonogenicity and tumorsphere-forming abilities of cells. Epithelial-mesenchymal transition (EMT) as well as excistence of stem cell like states have been implicated in cancer aggressiveness and poor outcomes. We thus focused on identification of putative EMT, partial EMT (pEMT) and stem cell-like states. Based on a combination of morphometric analyses and stem cell- and EMT marker profiling, our computational method assigned patients into groups with different survival probabilities, and these patients’ tumors were found to differ in their expression of the stem cell transcription factor Sox2, the EMT transcription factor Slug, and in their morphometric parameters. Functional studies of patient-derived cell lines found that significant differences exist in protein expression, morphological features and cell behaviours between cell lines in vitro, and that inhibiting EMT promotes clonogenicity and can increase Sox2 expression. Thus, this study highlights important heterogeneous patient phenotypes and cellular behaviours in HNSCC, and implicates the need for a multimodal approach to diagnosis and therapy of this cancer.
  • Viljanen, Samu (2015)
    Autophagy is a eukaryotic cellular process where intracellular material is recycled by transporting it in newly formed vesicles to lysosomes for degradation. In normal conditions autophagy supports cellular homeostasis. Different stress conditions can induce autophagy and then it helps the cell to avoid an unnecessary or uncontrolled cell death. RAB proteins are small GTPases that regulate vesicle traffic and fusion events in endocytic and exocytic pathways. RAB24 has recently been shown to participate in autophagy, but there is very little information about how it works at the molecular level. GOSR1 is a Golgi SNARE protein that regulates membrane fusion events, and it has been observed to interact indirectly with RAB24. The participation of GOSR1 in autophagy has not been studied yet. The aim of the study was to find out if RAB24 and GOSR1 colocalize into the same vesicle structures and if they interact within each other. HeLa cells were used as a model organism, and to induce autophagy amino acid starvation was used. For GOSR1 detection a DNA construct was created where GOSR1 was tagged with green fluorescent protein GFP-sequence. Localization was studied with immunofluorescence staining where in addition to RAB24 and GOSR1 also the autophagosomal marker protein LC3 was labeled. The labeled cells were photographed with a confocal microscope. The pictures were analyzed with ImagePro software. Interaction between the proteins was studied using immunoprecipitation. GOSR1 and RAB24 were not observed to colocalize into same structures in significant amount. Instead it was found that GOSR1 colocalized into LC3-positive autophagic vesicles. In immunoprecipitation studies no interaction between RAB24 and GOSR1 could be shown. In order to ensure the results more immunofluorescence stainings should be done using several time points and GFP-tagged GOSR1. Also GOSR1 silencing with siRNA should be used in order to find out if GOSR1 is necessary for autophagy. The immunoprecipitation protocol should be optimized, and the possible interaction could be studied by using other methods, for example yeast-two hybride technology.
  • Laitinen, Anna-Emilia (2020)
    Current food production and consumption practices have major impacts on the climate and the environment. Studies are calling for a transition towards plant-based diets as climate change poses an imminent threat of global natural catastrophes. Plant-based milk (PBM) products can be seen as radical innovations and as alternatives to liquid dairy milk that have started to break away from their former ethical and medical market niches. This study aims to gain understanding in how PBM products are positioned as alternatives to dairy milk and how the mainstreaming of these products could challenge the dairy sector. Specifically, the study is interested in how Finnish PBM products are marketed and how these PBM producers could be potential drivers of a sustainability transition in the food industry. This study focused on the digital marketing material that Finnish PBM producers used during the initial launch of their PBM products. The materials were collected online from existing and locatable sources (e.g. websites and social networking spaces) as well as from solicited material acquired from company representatives. The data was analyzed by conducting qualitative content analysis on the materials. The results showed that Finnish PBMs are marketed as alternative yet convenient products that are simultaneously health, tasty, and functional, as well as sustainable and plant-based. Even though Finnish producers were found to be hesitant to explicitly challenge the dairy sector, some brands positioned their products as part of a new food system that is transitioning away from the use of animal-products. These results suggest that the mainstreaming of Finnish PBMs and specifically oat milk is a positive shift towards more sustainable modes of production and consumption. Furthermore, the involvement of well-established food and dairy industry actors in the Finnish PBM market could have a role in reforming the institutional structures that empower people to eat animal-derived products. The seemingly neutral, non-provocative marketing style of Finnish PBM products is aiming to normalize the use of PBMs and thus claim its spot in Finnish food culture as an everyday consumer good.
  • Ahola, Laura (2021)
    Environment is known to be a strong mediator of embryonal development and the future health of an individual. According to earlier studies, early pregnancy is especially vulnerable to environmental influence. Early embryogenesis is a critical period when epigenetic reprogramming occurs and epigenetic modifications are established. Alcohol is an environmental factor and a teratogen that affects normal epigenetic reprogramming and embryonal development. Prenatal alcohol exposure may contribute to the development of abnormal phenotype or diseases such as fetal alcohol spectrum disorders, FASD. This master’s thesis is part of the epiFASD study at the Environmental Epigenetic Laboratory, University of Helsinki. The study focuses on the environmental impact on the epigenetic mechanisms of FASD and finding possible future biomarkers of early disease. The research group has collected biological samples from a cohort of control and alcohol exposed newborns and their parents. The main aim of the study is to reveal the effects of prenatal alcohol exposure to the epigenetic reprogramming of the newborn. If there are epigenetic fingerprints to be seen in the first developing cells of the embryo, these fingerprints may spread to other cells and tissues by cell proliferation. The main aim of this master’s thesis was to optimize a DNA extraction protocol for the collected buccal cell samples. The optimization was expected to enhance the concentration and purity of the DNA samples for future studies. The group had found earlier prenatal alcohol exposure associated changes on the DNA methylation of alcohol-exposed placentas by genome-wide microarrays. The second aim of the thesis was to observe if similar DNA methylation patterns are found in both buccal epithelial cells and placental tissue. The optimization of the DNA extraction protocol enhanced the concentration but not significantly the purity of the buccal cell DNA samples. The earlier microarray studies with placental tissue revealed an interesting candidate gene and the locus-specific EpiTYPER-analysis confirmed the results: the regulatory regions of the studied gene were less methylated in alcohol-exposed placentas compared to controls. EpiTYPER also showed that methylation levels of the placenta and buccal epithelial cells did not correlate with each other although the changes were similar. Further research needs to be done to confirm if the methylation changes could be used as biomarkers in the diagnosis of alcohol-related disorders.
  • Hannukainen, Riikka (2013)
    Työssä tutkittiin rasvahappojen kerrostumista itämerennorpan (Phoca hispida botnica) traanissa ja tämän merkitystä rasvahappokoostumukseen perustuvassa ravintokohteiden arvioinnissa. Vertaamalla sisätraanin rasvahappokoostumusta plasman ja maksan rasvahappokoostumuksiin pyrittiin selvittämään siirtyvätkö jotkut tietyt ravinnon rasvahapot toisia tehokkaammin traanin sisäosiin, eli heijastelevatko jotkut sisätraanin rasvahapoista ravinnon rasvahappokoostumusta toisia paremmin. Itämerennorpan traanin eri kerrosten rasvahappokoostumusta verrattiin myös sen tärkeimmän ravintokalan, Itämeren silakan rasvahappokoostumukseen, jotta nähtäisiin minkä kerroksen koostumus muistuttaa eniten ravinnon rasvahappokoostumusta. Vertailun vuoksi työssä tutkittiin myös makeassa vedessä elävän saimaannorpan (Phoca hispida saimensis) traanin ja maksan rasvahappokoostumuksia. Lisäksi määritettiin plasma- ja maksanäytteiden kuljettaman tai lyhytaikaisesti varastoiman varastorasvan määrät. Tutkimuksessa käytettiin Perämerellä ammutuista itämerennorpista kerättyjä traani-, maksa- ja plasmanäytteitä, sekä kuolleina löydetyistä saimaannorpista kerättyjä traani- ja maksanäytteitä. Kudosnäytteiden rasvahappokoostumusten määritys tehtiin analysoimalla niistä valmistettuja rasvahappojen metyyliesteriseoksia kaasukromatografisesti (GC). Lipidiluokkakoostumukset puolestaan määritettiin korkean erotuskyvyn ohutlevykromatografialla (HPTLC). Analyysien tuloksia käsiteltiin tilastollisesti pääkomponenttianalyysin (PCA) ja sen tuloksia ohjatusti luokittelevan menetelmän (SIMCA) avulla, regressioanalyysillä, sekä laskemalla koostumusten euklidisia etäisyyksiä eri näytteiden välillä. Jokaisen yksilön traanille luotiin vertikaalinen rasvahappoprofiili toisiaan nahasta lihakseen seuraavien osanäytteiden rasvahappokoostumuksen perusteella. Itämerennorpan traanin kerrostuneisuutta tutkittiin nyt ensimmäistä kertaa ja sen havaittiin olevan rakenteeltaan kerrostunut, kuten on havaittu myös aiemmin tutkituilla kahdella norpan alalajilla. Aiemmista tutkimustuloksista poiketen keskitraani ei kuitenkaan eronnut rasvahappokoostumukseltaan merkitsevästi muista traanikerroksista. Sisä- ja ulkotraanin väliset rasvahappokoostumuksen erot olivat sen sijaan merkitseviä. Traanikerroksista sisätraani muistutti eniten itämerennorpan tärkeän saalislajin, silakan, rasvahappokoostumusta. Itämerennorpan kudosten rasvahappokoostumus erosi selvästi saimaannorpan kudosten rasvahappokoostumuksista. Näiden kahden alalajin ulkotraanit kuitenkin muistuttivat toisiaan rasvahappokoostumukseltaan sisätraaneja enemmän, mikä viittaa siihen, että niiden ulkotraanin koostumusta säätelevät samankaltaiset lämmönsäätelyyn liittyvät geneettisesti määräytyvät tekijät. Rasvahappokoostumusten alalajikohtaisista eroista huolimatta traanin rasvahappojen kerrostumistapa oli samanlainen molemmilla tutkituista alalajeista. Traanin vertikaaliset rasvahappoprofiilit olivat kuitenkin hyvin yksilöllisiä. Useiden rasvahappojen suhteelliset määrät plasmassa ja sisätraanissa korreloivat tilastollisesti merkitsevästi keskenään. Tämä tulos vahvistaa oletuksen, että viimeaikaisella ravinnolla on vaikutusta erityisesti sisätraanin rasvahappokoostumukseen ja, että sen perusteella voidaan saada tietoa eläimen ravinnosta. On kuitenkin huomattava, että tietyt sisätraanin rasvahapot ilmentävät ravinnon rasvahappokoostumusta toisia paremmin. Vaikka traanien vertikaaliset rasvahappoprofiilit antavat mitä ilmeisimmin yksilökohtaista tietoa eläinten ravinnosta ja aineenvaihdunnasta, niitä ei ole pystytty tulkitsemaan aiemmissa tutkimuksissa kovinkaan syvällisesti. Nämä tulokset voivatkin osaltaan auttaa tulkitsemaan traanin vertikaalisia rasvahappoprofiileja tulevaisuudessa. Saatuja tuloksia voidaan lisäksi hyödyntää myös hylkeiden ravintokohteiden arvioinnissa käytettävien näytteenottoprotokollien suunnitteluun ja kehittämiseen.
  • Peura, Saana (2021)
    Interest in the ecosystem services and the well-being provided by nature has grown while the urbanized way of life has reduced contact between humans and nature. Studies have found that nature supports well-being and health in several ways: spending time in nature relieves stress, lifts mood and improves concentration, among other things. Natural environments encourage physical activity and provide opportunities for both social interaction and self-reflection. Nature experiences during childhood and adolescence help to build an empathetic relationship with nature and may promote environmentally responsible behavior. In adolescence, however, contact with nature often decreases. To facilitate positive nature experiences to adolescents, understanding how they experience spending time in nature can help. This thesis examines how adolescents describe their memorable nature experiences and the well-being impacts they associate with these experiences. The thesis is part of the multidisciplinary research project NATUREWELL (The health and well-being impacts of outdoor recreation – study on urban youth). The research data consists of pictures and writings (n=21) by adolescents aged 15-16 years, in which they describe their memorable nature experiences. The data was collected from a secondary school in Lahti, Finland in spring 2020. The research material has been analyzed using interpretative phenomenological analysis. The results show that memorable nature experiences arise in a wide range of situations, but almost all participants highlighted the effects of nature on their well-being. The most common themes of the experiences were calming down in nature and uplifted moods, while several of the participants also highlighted the beauty of nature. Nature served both as a refuge and as a source of recreation for them. Half of the experiences had taken place in the nearby nature of the participants, half on trips elsewhere in Finland, abroad or at summer cottages. Photographs, paintings, drawings and collages by the participants often highlighted the visual aspect of the experience by depicting vast landscapes unfolding from the viewer's perspective. The described environments were forests, beaches, lakes, mountains and swamps. Based on the results, all the participants of the study have positive experiences of nature. They perceive psychological, physical, social and mental well-being effects in nature and often refer to them when justifying why they like to spend time in nature. The results of the study can be used in the planning of nature activities, environmental education and well-being interventions for adolescents. The nature experiences of adolescents with a negative attitude towards nature are an important subject for further research.
  • Marttila, Jaana (2005)
    Tässä työssä tutkittiin 28 maitotilan ravinnevirtoja yhden vuoden ajan laskemalla typen, fosforin ja kaliumin taseet peltoviljelylle (peltotase), karjalle (karjan tase) sekä koko tilalle (tilatase). Laskelmilla selvitettiin kokonaisravinteiden lisäys, poisto, tase ja hyötysuhde, ravinteiden kulkeutumiseen vaikuttavat tekijät sekä ravinnevirtojen keskinäinen merkitys. Tutkittiin, voiko ravinnetaselaskelmien avulla tunnistaa vesistökuormituksen riskialueet, tehostaa ravinteiden hyödyntämistä ja vähentää rehevöittävien ravinteiden ylijäämää maataloudessa. Selvitettiin, vaikuttavatko ravinnetaseiden muutokset maatalouden vesistökuormitukseen ja voiko kuormitusta ennustaa ravinnetaseiden perusteella. Maitotilojen pelloille kertyi tarkastelujakson aikana keskimäärin 69 kg ha-1 typpiylijäämää, 11 kg ha-1 fosforiylijäämää ja 1 kg ha-1 kaliumylijäämää. Noin 2/3 peltojen typpi- ja fosforilannoituksesta ja puolet kaliumlannoituksesta oli peräisin kemiallisista ostolannoitteista. Mitä voimakkaammin peltoja lannoitettiin, sitä suurempaa oli ylijäämä. Karjan taseessa typpiylijäämää syntyi tilaa kohti keski­määrin 109 kg ey-1, fosforiylijäämää 16 kg ey-1 ja kaliumylijäämää 107 kg ey-1 vuodessa. Suurin osa rehujen ravinteista oli peräisin tilan omilta pelloilta. Mitä voimakkaampaa oli karjan ruokinta, sitä suurempi oli lehmien maitotuotos ja sitä enemmän ravinteita päätyi karjanlantaan. Tilataseissa typpiylijäämää kertyi yhdelle tilalle keskimäärin 120 kg ha-1 (5 000 kg tila-1), fosforiylijäämää 15 kg ha-1 (650 kg tila-1) ja kaliumylijäämää 46 kg ha-1 (2 000 kg tila-1) vuodessa. Mitä enemmän tiloille ostettiin lannoitteita ja rehuja, sitä suurempaa oli ylijäämä. Tilatasolla typestä ja kaliumista hyödynnettiin keskimäärin 21 - 23 % ja fosforista n. 30 %. Tilojen ja peltolohkojen välinen vaihtelu ravinteiden hyödyntämisessä oli voimakasta. Ravinteiden tase kuvasi pelloille, karjanlantaan ja tiloille kertyvää ravinteiden määrää ja vesistö­kuormitusriskiä tarkemmin kuin hyötysuhde. Tilatase kuvasi ravinteiden yleistä hyödyntämistä maatiloilla, pelto- ja karjan taseiden avulla tunnistettiin tilan sisäiset kuormitusriskialueet ja karjan ruokinnan voimakkuus. Tärkeimmät syyt suuriin ravinneylijäämiin olivat peltojen voimakas lannoitus ja karjan voimakas ruokinta, karjanlannan tehoton hyödyntäminen peltojen, erityisesti laidunten, lannoituksessa sekä kasvukauden kuivuus, joka pienensi satoja osalla tiloista. Paras keino ylijäämien vähentämiseen olisi karjanlannan tehokkaampi hyödyntäminen lannoitussuunnittelussa. Sen myötä kemiallisten lannoitteiden käyttöä ja tiloille tulevaa ravinnemäärää olisi mahdollista vähentää. Ravinnetaseet eivät sellaisenaan kuvaa vesistökuormituksen määrää lyhyellä aikavälillä. Ravinneylijäämien muutosten perusteella vesistökuormituksen riskiä ja yleistä tasoa voidaan kuitenkin arvioida. Tulevaisuudessa ravinnetaseita voitaisiin käyttää mm. kuormituksen mallintamisen ja ravinneylijäämien vähentämisen apuna. Ympäristön kannalta sopivan ravinneylijäämän sekä ravinnetaseiden ja vesistökuormituksen välisen yhteyden selvittämiseksi tarvitaan jatkossa lisää tutkimuksia.
  • Miettinen, Elmo (2019)
    Suomen sorsakannat ovat taantuneet viimeisen parin vuosikymmenen aikana ja suurin osa sorsalajeistamme on jo luokiteltu uhanalaisiksi. Erityisesti rehevien vesien populaatiot ovat taantuneet, minkä on epäilty johtuvan muutoksista lisääntymiselinympäristöissä. Syiksi on ehdotettu muun muassa ylirehevöitymistä ja vieraspetojen runsastumista. Sorsakantojen suojelun ja hoidon kannalta on tunnettava eri tekijöiden vaikutukset sorsien lisääntymiseen ja elinympäristövalintaan. Yksi merkittävä tekijä on elinympäristön laatu. Tärkeimmiksi laatutekijöiksi sorsille ovat tutkimuksissa osoittautuneet selkärangattoman ravinnon määrä sekä kosteikon rakenteelliset ominaisuudet. Laadukkaassa ympäristössä poikaset kasvavat ja selviytyvät huonolaatuisia ympäristöjä paremmin. Toisena merkittävänä tekijänä sorsille ovat pedot, jotka ryöstävät sorsien pesiä. Pesäpredaation riskiin voivat vaikuttaa pesintäalueen ympäristön rakenne ja petoyhteisö sekä pesän sijoituspaikka. Luontaisten petojen lisäksi sorsien pesiä voivat ryövätä myös vieraslajit, kuten supikoira (Nyctereutes procyonoides) ja minkki (Neovison vison). Jos poikueille laadukkaat ja pesille turvalliset ympäristöt eivät kohtaa, sorsaemot joutuvat trade-off -tilanteeseen, jossa toista lisääntymisen vaihetta suositaan toisen kustannuksella. Tarkoituksenani oli selvittää 1) vaikuttavatko alue ja kosteikon ominaisuudet sorsien esiintymiseen, 2) onko alueella ja pesäpaikalla vaikutusta pesän selviytymiseen ja 3) onko vieraspedoilla merkitystä sorsien pesäpredaation määrään. Näihin kysymyksiin hain vastauksia sorsalaskentojen, vesiselkärangatonpyyntien ja pesäpredaatiokokeen avulla. Pesäpredaatiokokeessa tutkimuskosteikoille tehtiin keinotekoisia koepesiä käyttäen tarhattujen sinisorsien (Anas platyrhynchos) munia. Koepesiä seurattiin riistakameroilla, joiden avulla pystyttiin määrittämään pesällä vierailleet lajit ja pesän ryöstön ajankohta. Tutkimukset toteutettiin kahdella tutkimusalueella: maatalousvaltaisella ja vesistöiltään rehevällä Maaningalla sekä metsäisellä ja vesistöiltään karulla Evolla. Maaningalla sorsatiheys oli suurempi kuin Evolla. Vesiselkärangattomien määrä ja rantaviivan pituus vaikuttivat positiivisesti sorsaparien määrään kosteikoilla. Tulvaisuudella oli negatiivinen vaikutus parimääriin. Poikueiden osalta vastaavia tuloksia ei saatu. Tuloksiin saattoi vaikuttaa huonon pesimävuoden vuoksi liian vähäiseksi jäänyt poikuehavaintojen määrä. Vaikka Maaningan sorsatiheydet olivat suurempia, Evolla suurempi osuus pareista tuotti poikueen. Pesäpaikkakohtaisia eroja pesäpredaatioriskissä ei tässä tutkimuksessa saatu esiin, mutta pesien riski tulla ryöstetyksi pieneni pesän alttiinaoloajan myötä. Pesäpredaatioriski oli suurempi Maaningalla kuin Evolla. Harakka (Pica pica) oli yleisin pesiä ryöstänyt laji ja juuri varislintujen määrä vaikuttaa selittävän Maaningan suurempaa pesäpredaation määrää. Supikoira oli toiseksi yleisin pesärosvo, minkä vuoksi vieraspetojen osuus pesäpredaatiosta oli merkitsevä, vaikka minkki ryösti vain yhden pesän. Tämä tutkimus antaa viitteitä siitä, että sorsat joutuvat trade-off -tilanteeseen aluetasolla. Rehevien kosteikkojen Maaningalla on enemmän vesiselkärangatonravintoa ja tiheämpi sorsakanta, mutta myös suurempi pesäpredaatioriski. Sorsien voi siis päätellä suosivan poikasille suotuisaa aluetta pesien selviytymistodennäköisyyden kustannuksella. Vähäisempi pesäpredaatiopaine voi selittää miksi karujen kosteikkojen Evolla parikohtainen poikuetuotto oli parempi. Tämä taas voi osaltaan selittää sitä, miksi karujen vesien sorsapopulaatiot eivät ole taantuneet rehevien vesien populaatioiden lailla. Menetelmällisesti tämä tutkimus korostaa riistakameran hyödyllisyyttä tutkimuksessa. Riistakameroiden ansiosta tutkimus muun muassa vahvistaa supikoiran kiisteltyä merkitystä pesärosvona. Tulevaisuudessa vieraslajien torjunnan ja uhattujen kosteikkoelinympäristöjen turvaamisen lisäksi tarvitsemme lisää tutkimustietoa muun muassa erilaisten kosteikoiden merkityksestä väheneville sorsapopulaatioille.
  • Syrjälä, Heidi Johanna (2007)
    Kasvien ja kasvinsyöjähyönteisten vuorovaikutukset ovat pitkään olleet ekologian mielenkiinnon keskiössä. Peruskysymyksiin kuuluu, miksei kasvinsyöjä eli herbivori kuluta ravintoresurssiaan loppuun - miksi maailma on edelleen vihreä? Tässä tutkielmassa selvitän näiden vuorovaikutusten vaikutusta kasvinsyöjälajin liikkeisiin. Tutkimuskohteina ovat Kanadan Kalliovuorilla elävä apolloperhosen Parnassius smintheus toukka ja sen pääasiallinen ravintokasvi, maksaruoho Sedum lanceolatum. Vaikka apolloperhosen toukka on suuri ja sen ravintokasvi pieni, toukkien ravintokasviin kohdistuva vaurioaste on kovin alhainen: kunkin kasviyksilön lehdistä syödään keskimäärin alle 3 %. Mikä saa toukan jättämään näin suuren osan ravintokasvista syömättä? Tutkimukseni lähtökohtana käytin vuonna 2003 kerättyä materiaalia siitä miten itse ravintokasvi ja apolloperhosen toukkien syömävauriot ovat jakautuneet tilassa. Tilanjakaumien selittämiseksi tein itse alkukesän 2006 aikana suoria havaintoja toukkien liikkeistä niityillä, ja tein sarjan kokeita joissa vertasin kahta vaihtoehtoista hypoteesia sille, mikä saa toukan vaihtamaan ravintokasvia: i) kasvin vaste aktivoituu vasta tietyn vaurioasteen ylityttyä, ja toukka vaihtaa kasvia ennen tämän kynnysarvon ylittämistä ja/tai ii) kasvin biokemiallisessa vasteessa on pieni viive, ja toukka vaihtaa nopeasti kasvia tätä vastetta ennakoiden. Tulokset osoittavat, että toukat liikkuvat luonnossa lyhyin pyrähdyksin, keskimäärin alle 40 cm. Lisäksi niiden isäntäkasviin kohdistamat syönnösjäljet ovat aggregoituneet vastaavassa mittakaavassa (noin 50 cm). Isäntäkasviin kohdistuva alhainen vaurio selittyy pienellä viiveellä ravintokasvin indusoituvassa vasteessa. Tutkimusteni valossa tämä vaste aktivoituu parin päivän viiveellä. Vasteen välttäminen näkyy myös toukkien resurssinvalinnassa. Tekemissäni valintakokeissa toukat suosivat selvästi vähemmän vaurioita saaneita ja tuoreempia vaurioita omaavia ravintokasveja. Valinta perustuu aktiiviseen liikkumiseen ravintokasviyksilöiden välissä. Kokeissa havaitsin toukkien vierailevan tasaisesti kaikenlaisilla ravintokasveilla. Luonnossa seuraamani toukat eivät kuitenkaan muuttaneet liikerataansa suhteessa isäntäkasvien tiheyteen eivätkä vaurion laajuuteen. Tutkimukseni toivat huomattavasti uutta tietoa Kalliovuorten apolloperhosten elämästä sekä yleistä tietoa kasvi-herbivori vuorovaikutuksista. Yhteenvetona voidaan todeta, että tutkimukseni tuo huomattavasti uutta tietoa Kalliovuorten apolloperhosten elämästä, ja lisää merkittävästi yleistä tietoa kasvien ja herbivorien vuorovaikutuksista. Saamieni tulosten perusteella S. lanceolatumilla indusoituva vaste aktivoituu noin 1-2 vuorokaudessa ja vaikuttaa sekä toukkien valintoihin että kasvunopeuteen. Toukkien kasvunopeus on todettu hyönteisillä erittäin tärkeäksi biologiseen kelpoisuuteen vaikuttavaksi tekijäksi. Siten tämä tutkimus yhtenä osanaan pystyy yhdistämään kasvinsyöjähyönteisten käyttäytymisen ja liikkumisen suoraan isäntäkasvin indusoituvaan vasteeseen.
  • Huutoniemi, Katri (2003)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin luonnontieteellisen ja ihmistieteellisen tutkimustradition tieteenfilosofisia eroja ympäristötutkimuksen alueella ja arvioitiin erojen merkitystä tieteidenvälisessä ympäristötutkimuksessa. Johtoajatuksena oli luonnontieteellisen realismin ja ihmistieteellisen konstruktivismin välinen dualismi, joka tuottaa kaksijakoisen näkemyksen ympäristökysymyksistä: yhtäältä ympäristöä tutkitaan yhtenäisenä, kausaalisten säännönmukaisuuksien verkostona ja toisaalta moninaisena, ihmisten elettyinä ympäristöinä. Työn tarkoituksena oli analysoida tätä dualismia tieteenfilosofisin käsittein ja esittää sen perusteella huomioita realistisen ja konstruktivistisen tutkimustavan yhdistämisestä tieteidenvälisessä ympäristötutkimuksessa. Tutkimusongelmaa lähestyttiin teoreettisesti ideaalityyppiseen tarkasteluun perustuen. Realismia ja konstruktivismia tarkasteltiin tieteenfilosofisina paradigmoina, jotka jäsentävät ja ohjaavat tieteellistä toimintaa usein tiedostamattomalla tasolla. Aineistona käytettiin tieteenfilosofista ja ympäristötieteellistä kirjallisuutta, jota kerättiin ja jäsennettiin tutkimusongelman ohjaamana. Tieteidenvälisen tutkimuksen filosofisia tausta-asetelmia selvennettiin hahmottamalla realismin ja konstruktivismin välistä dualismia viidestä näkökulmasta. Kukin näkökulma kuvaa jotakin dualismin taustalla olevaa käsitteellistä kiistaa, jossa ympäristökysymykset asettuvat vastakkaisiin filosofisiin kategorioihin. Kiistat valottavat ympäristön monitulkintaisuutta kahden tieteellisen käsitteistön välimaastossa. Tieteidenvälinen ympäristötutkimus on tämän tarkastelun perusteella haasteellinen pyrkimys, sillä ongelmien juuret ovat syvällä ympäristötieteiden erilaisessa perinteessä. Hajanaiseen epistemologiseen perustaan nojaava ympäristötietämys ei rakennu yhtenäiseksi kokonaiskuvaksi muuten kuin hyvin abstraktilla tasolla. Ympäristötutkimuksen ongelmakeskeinen luonne kuitenkin edellyttää joustavia lähestymistapoja tieteidenvälisen yhteistyön lisäksi. Erilainen tietämys on tarpeen tuoda yhteen, mutta säilyttää samalla ympäristötutkimukselle tärkeä tietämystapojen rikkaus. Tähän haasteeseen voidaan vastata etsimällä yhteisiä episteemisiä lähtökohtia tieteiden välisen vuorovaikutuksen ja avoimen dialogin edistämiseksi.
  • Kuuri-Riutta, Olivia (2021)
    Global warming is changing the ecohydrology and carbon fluxes of northern peatlands. If the soil moisture level remains high enough, peatland carbon sequestration may increase under longer and warming growing seasons, enhancing the cooling climate impact of peatlands. However, in case the evaporation overcomes precipitation, peatlands will dry. This leads to increased carbon dioxide emissions and the weakening of the cooling climate effect of peatlands. In addition, peatland methane fluxes are regulated by temperature and moisture conditions. What remains unknown, is which changes will be the most prominent and to which direction the climate impact of peatlands will develop in the future. The purpose of this thesis is to gain a better understanding of the peatland climate responses by investigating the recent vegetation development of a subarctic aapa mire. In August 2020, four surface peat cores were collected from the margin of Lompolojänkkä fen in Finnish Lapland. Recent changes in plant communities and carbon accumulation rates were investigated. Pb-210 dating method was applied to establish the chronology. A shift from a Cyperaceae-dominated community into a Sphagnum-dominated community in the beginning of the 1960s was detected. The shift indicates drying habitat conditions. Recent drying has been reported from several other northern peatlands. On the other hand, a similar expansion of Sphagna has been interpreted to be caused not only by hydrological changes but also directly by increasing temperatures, which cannot be ruled out in Lompolojänkkä either. Carbon accumulation in Lompolojänkkä seems to have increased following the change in the vegetation. However, the inferred increase might largely reflect an incomplete level of decomposing characteristic to surface peat. In contrast to the peatland margins, no drying signals or vegetation changes were observed in the central parts of Lompolojänkkä. This variation within a single peatland highlights the heterogeneous nature of peatland climate responses and carbon dynamics.
  • Rikberg, Jon (2018)
    The Red List Index (RLI) has widely been recognized as a useful tool in keeping track of extinction risk trends of large taxa. The RLI is an index based on IUCN’s threat categories. Functional diversity (FD) is a way of measuring biodiversity that describes species´ traits that are linked to species´ ecological roles. In this work I have mapped the spatial distribution of the RLI and functional diversity for Finnish vascular plants. I first produced species distribution models (SDMs) for all 1194 species of vascular plants in the Finnish Red List 2010 based on records from the Kastikka and Hertta databases and environmental data. A functional tree incorporating 971 of those species was calculated using seven functional traits. The traits that I used were life form, maximum plant height, seed mass, seedbank longevity, life span, specific leaf area (SLA), and leaf dry matter content (LDMC). The trait data was gained from the databases Leda and TRY. Based on the SDMs, the functional tree, and the Finnish Red List, taxonomic and functional diversity and RLI were mapped for the whole of Finland using 10 x 10 km cells. This was the first time FD and RLI were mapped for vascular plant species across Finland. Null models were used to compare observed values with the ones expected if species (and consequently traits) distributions were random accross the country. Taxonomic diversity (TD) was higher than expected in southern Finland and lowest in northern Finland, suggesting a strong latitudinal gradient. TD correlated with the same environmental variables as FD. Thus, it is likely that both TD and FD are dirven by the same environmental variables. FD was higher than expected in southern and western Finland and lower in the northern and eastern parts of the country. A strong environmental filtering in the north might cause low FD by limiting species´ distributions within many clades and favouring species with similar traits that allow them to survive in extreme conditions. In southern Finland, competitive exclusion might limit the co-existence of species with similar traits, thus increasing trait divergence. The RLI values were lowest in the Åland islands, along the southern coast, in a few sites in eastern Finland (e.g. Koli and Kuusamo areas), around Kemi and the Gulf of Bothnia and in Kilpisjärvi. Thus, these sites have high concentrations of threatened species. The low RLI sites correspond well with areas with either limestone or dolomite deposits, which explains why many of these areas are floristically unique and present high concentrations of threatened species. In addition, many of the sites with low RLI are geographical extreme areas in Finland, corresponding to the distribution limits of many species. The RLI was high in Ostrobothnia and in large parts of Lapland. In Ostrobothnia, centuries of forest management and a homogenous bedrock and topography have resulted in a vascular plant community based mostly on common species. It is possible, that regional extinctions have happened in Ostrobothnia already before red listing measures began, thus explaining the high RLI values today. On sites with more variety among habitats and bedrock, the RLI values were significantly lower than in the rest of Lapland, suggesting that the high RLI values for parts of Lapland are due to homogeneous plant communities in the northern boreal forests that host only few threatened species. The spatial distribution of the RLI and functional diversity for vascular plants in Finland were mapped for the first time. A strong latitudinal gradient was found for TD and FD. Low RLI values were found on calcareous soils and on geographic extremes in Finland. To track possible changes in the RLI it would be crucial to remap the RLI in 2019 when the next Finnish Red List is published. A comparision between this work and the remapping based on the 2019 assessment would track changes in the extinction risk across Finland. The current limitation with RLI is that it only considers taxonomic diversity. However, in future work it is possible to incorporate the functional tree used in this thesis into RLI to calculate a functionally weighted RLI.
  • Hietanen, Sakari (2022)
    Suuresta tarpeesta huolimatta, ei työvälineitä geeniekspression endogeeniseen säätelyyn ole nykypäivänä tarjolla lääketieteellisiin eikä tutkimuksellisiinkaan tarkoituksiin. Vuonna 2017 karakterisoitiin uuden CRISPR-Cas tyypin VI kompleksit. Nämä kompleksit hyödyntävät endonukleaasiaktiivisuudessaan uudenlaista Cas13 -efektoria, jonka kohteena toimii yksijuosteiset RNA-molekyylit. Cas13 tunnistaa kohteensa opas-RNA:n (gRNA) avulla. Tätä komplementaarisuutta hyödyntämällä on onnistuttu kohdistamaan Cas13:n aktiivisuus spesifisiin lähetti-RNA molekyyleihin nisäkässolukokeissa ilman kohde-RNA:n ulkopuolisia hajoamistuotteita. Tämän lisäksi nukleaasiinaktivoituja Cas13 efektoreita (dCas13) on käytetty esimerkiksi kohdennettuun nukleotidien deaminaatioon ja vaihtoehtoisen silmikoinnin indusointiin. Tämä todistaa dCas13 efektorien kyvyn toimia ohjelmoitavina apuproteiineina, joiden avulla voidaan ohjata kompleksiin liitetyn proteiinin toiminta spesifisille kohde-RNA:n alueille. Tässä tutkimuksessa, kaksi eukaryoottien translaatioon osallistuvaa proteiinia, ELAVL1 ja EIF4E, yhdistettiin dCas13b efektorin kanssa C- ja N-terminaalisesti, tarkoituksena lisätä kohteena olevan lähetti-RNA:n ekspressiota parantamalla tämän translatiivisuutta tai stabiliteettia. Koeasetelmassa vertailtiin näiden neljän fuusioproteiinin sekä aktiivisen Cas13b:n vaikutusta lusiferaasin ekspressioon käyttäen kuutta eri gRNA:ta aktivaation ohjaamisessa. Kokeet suoritettiin in vitro ympäristössä HEK293T-soluissa. Natiivi Cas13b vähensi merkittävästi lusiferaasisignaalia, kun taas samassa asetelmassa C-terminaalinen dCas13b-ELAVL1 fuusio lisäsi tätä tilastollisesti merkittävästi eli aikaansai kasvaneen lusiferaasiekspression. Vastaavaa vaikutusta ei ollut havaittavissa muissa fuusioproteiineissa. Tulokset todistavat onnistuneen Cas13b-välitteisen degradaation, sekä dCas13bELAVL1-välitteisen lisääntyneen lusiferaasitranskriptin translaation. Jatkotutkimusta vaaditaan fuusioproteiinin toiminnallisuuden ja varsinaisen kohteen ulkopuolisen aktiivisuuden määrityksessä. Siitä huolimatta tutkimuksessa esitelty fuusoproteiinikonstrukti voisi hyvin olla toimiva työkalu geeniekspression spesifin lisäyksen mahdollistamisessa endogeenisessa kontekstissa
  • Bäckroos, Sini (2021)
    Ornamentit ovat hyödyllisiä kumppaniehdokkaiden arvioimisessa ja kilpailussa toisia lisääntymishalukkaita yksilöitä vastaan. Naaraiden ornamenttien kehittymistä edistää koiraan korkeat lisääntymiskustannukset, kuten poikasten hoito ja pesän rakentaminen. Kehitystä rajoittavat naaraan ornamenteista koituvat kustannukset, jotka rajoittavat jälkeläisten määrää ja selviytymistä munasoluihin käytettävissä olevien resurssien kautta. Ihmisten toiminnasta johtuva lisääntyvä rehevöityminen vähentää näkyvyyttä ja siten haittaa ornamenttien käyttöä niin kumppaneiden houkuttelussa ja arvioinnissa kuin samaa sukupuolta olevien kilpailussa. Lisääntymiskauden aikana sekä kolmipiikkikoirailla että naarailla on havaittavissa ornamentteja. Itämeren rehevöitymisen on havaittu vaikuttavan kolmipiikkien lisääntymiseen usealla tavalla, kuten seksuaalivalinnan heikkenemisellä ja muutoksilla munien kuoriutumistodennäköisyyteen. Kolmipiikkinaaraiden ornamentin käyttötarkoitukset ja rehevöitymisen vaikutukset siihen ovat kuitenkin vielä tuntemattomia. Tutkin rehevöitymisen vaikutusta kolmipiikkinaaraan ornamenttiin avoimessa ja suojaisassa habitaatissa sekä ornamentin yhteyttä naaraan hedelmällisyyteen. Selvitin, vaikuttaako ornamentin voimakkuus naaraan kumppaninetsintäaktiivisuuteen, koska ornamentin on aiemmin havaittu kertovan lisääntymismotivaatiosta. Lisäksi testasin, suosivatko koiraat ornamentillisia naaraita ja vaikuttaako näkyvyys koiraan valintaan. Tulosteni mukaan naaraan ornamentti ei ilmaissut naaraan hedelmällisyyttä eikä habitaatin suojaisuus vaikuttanut ornamentin kehitykseen. Ornamentin ylläpito ja kumppaninetsintä ovat molemmat resursseja kuluttavia toimintoja. Saadakseen kumppanin heikompilaatuisen naaraan on mahdollisesti panostettava enemmän koiraan etsimiseen kuin ornamenttiin ja siksi havaitsin heikompiraitaisten naaraiden olevan aktiivisempia kumppaninetsinnässä. Naaraiden ornamentti voimistui naaraan ollessa kosiskelevan koiraan seurassa. Kolmipiikkikoiraat suosivatkin ornamentillisia naaraita ja kykenivät valitsemaan ornamentillisen naaraan näkyvyyden heikkenemisestä huolimatta. Toisaalta näkyvyyden heikkeneminen vähensi koiraan kosiskeluaktiivisuutta. Kolmipiikeillä molemmat sukupuolet käyttävät ornamentteja kumppaninvalinnassa, mutta naaraan ornamentin hyödyt koiraalle vaativat vielä lisää tutkimusta.
  • Heidbreder, Patrick (2022)
    Hybridization between species is widespread across the tree of life and plays a role in adaptation, speciation and evolution. A critical component of hybridization is the compatibility of the combining genomes. Mechanisms that create incompatibilities, such as transposable element (TE) activity, are thus central to understanding and predicting the evolutionary effects of hybridization. The genomic shock hypothesis posits a burst of TE activity in hybrid genomes due to the uncoupling of TEs and their silencers. While many studies on this topic have focused on laboratory hybrids, there is relatively little data for wild hybrid populations, especially in non-model species. Here, I take advantage of a recent (< 50 generations ago), natural, and replicated hybridization events between two wood ant species, Formica aquilonia and F. polyctena, to test for increased TE abundance in hybrids. Analyses of whole genomes (N total = 99) from both parental species and three hybrid populations revealed significantly more total TE copies in all hybrid populations compared to each parental species, and this partly remained after controlling for genome size, suggesting TE reactivation in the hybrids. LINE, DNA, and LTR elements, as well as multiple new and unclassified repeats, contributed most to the observed increase. However, I also found concurrent increases in satellite DNA copies in hybrids, suggesting heterochromatin expansion after hybridization. So while the observed TE-copy number increase I have detected is consistent with the genomic shock hypothesis, additional work is required to demonstrate and fully characterize TE reactivation in hybrids. Overall my work contributes to our understanding of the effects of hybridization on TE reactivation, satellite DNA abundance, and genome size evolution in natural populations.